Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Euroopan Investointipankki rahoittamaan Jyväskylän kolossaalista liikuntarakentamista?

Jyväskylän on rakentamassa Hippoksen alueelle noin 300 miljoonalla eurolla liikuntatiloja ja asumista. Euroopan Investointipankki EIB on linjannut, että hanke täyttää sen rahoituskriteerit.

Havainnekuva Hippoksen suunnitelmista.
Havainnekuva Hippoksen suunnitelmista viime syksyltä. Kuva: PES-Arkkitehdit Oy
Antti Seppälä
Avaa Yle-sovelluksessa

Jyväskylään aiotaan rakentaa miljardilla eurolla Pohjois-Euroopan merkittävimpiin kuuluva hyvinvoinnin keskittymä.

Osana kokonaisuutta Hippoksen urheilu- ja liikunta-alueelle rakennetaan noin 300 miljoonalla eurolla lähes sata tuhatta neliömetriä liikuntatiloja. Suunnitellut uudet tilat ovat kolme kertaa nykyistä suuremmat.

Rakentaminen saattaisi käynnistyä jo ensi vuonna – kunhan rahoitus saadaan kohdalleen.

EIB: Hanke täyttää kriteerimme

Euroopan Investointipankki EIB on linjannut, että Jyväskylän Hippos2020-hanke täyttää EU-komission pankin rahoitukselle asettamat ympäristövaikutusten, yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ja energiatehokkuuden kriteerit.

Pankin sisällä tehty linjaus ensimmäinen vaihe kohti hankkeen EIB-rahoitusta. Rahoituksesta päättää pankin johtokunnan kokous, näillä näkymin 18. tai 19. syyskuuta. Johtokunnassa on edustus kaikista 28 EU-maasta.

Hippos2020-hankkeessa EIB:sta on kaavailtu hankkeen merkittävintä rahoittajaa.

– Se on ykköskandidaattimme vieraan pääoman ehtoiselle rahoitukselle. Sen lisäksi on Nordic Investment Bank, ja ne kulkevat ikään kuin käsi kädessä pääomarahoittajina tässä hankkeessa, sanoo Hippos2020-hankkeen projektipäällikkö Kari Halinen.

Uusi laki kuin tilauksesta

Uusi hankintalaki tuli voimaan vuoden alussa, juuri Hippos-hankkeelle sopivasti. Laki sisältää mahdollisuuden innovaatiokumppanuuteen (Tekes, pdf), ja sitä Hippos-hanke aikoo hyödyntää.

Laki antaa mahdollisuuden ja kannustaa tiiviiseen yhteistyöhön tilaajien ja tarjoajien välillä. Hippos-hankkeelle se antaa aikaa. Halisen mukaan vanhalla menettelyllä lopullinen päätös hankkeesta olisi pitänyt tehdä syyskuussa.

– Näin laajassa ja monimutkaisessa hankkeessa aikataulu olisi ollut mahdoton. Nyt me voimme jatkaa tarkentavia ja selventäviä neuvotteluja yhden tai kahden kumppanin kanssa syksyn aikana, Halinen sanoo.

Vanha hankintalaki olisi Halisen mukaan viivyttänyt lopullisen tarjouspyynnön jättämistä ainakin vuodella.

Suosittelemme