Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Tutkimus: Yli 50-tuntiset työviikot liitoksissa moniin terveysriskeihin

Pitkiä työviikkoja ainakin kymmenen vuoden ajan tekevät sairastuivat 60 prosenttia todennäköisemmin syöpään ja 30 prosenttia todennäköisemmin sydän- ja verisuonitauteihin.

Työntekijä alleviivaa tekstiä työpöytänsä ääressä.
Kuva: Tiina Jutila / Yle
Yle
Avaa Yle-sovelluksessa

Pitkiä työviikkoja vuodesta toiseen tekevät ovat suurentuneessa vaarassa sairastua muun muassa sydän- ja verisuonitauteihin, mutta tarkkaa rajaa terveysriskien ilmaantumiselle on vaikea sanoa. Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen perusteella raja näyttäisi kulkevan noin 52-tuntisissa työviikoissa.

Näin pitkiä työviikkoja ainakin kymmenen vuoden ajan tekevät sairastuivat 60 prosenttia todennäköisemmin syöpään ja 30 prosenttia todennäköisemmin sydän- ja verisuonitauteihin, minkä lisäksi he myös kokivat terveydentilansa huonommaksi kuin 35–51 tuntia viikossa työskentelevät.

Tutkimukseen osallistui 2 000 yhdysvaltalaista, joita seurattiin vuodet 1986–2011.

Samansuuntaisia tuloksia on saatu aiemminkin. Muun muassa hiljattain julkaistussa, osittain suomalaisaineistoon perustuvassa tutkimuksessa terveysriskit ilmaantuivat, kun työmäärä ylitti 55 tuntia viikossa. Tällöin suureni riski sairastua eteisvärinä-rytmihäiriöön. Yhteydet havaittiin riippumatta monista elämäntavoista ja muista seikoista, jotka saattaisivat vaikuttaa tuloksiin.

Tutkimus julkaistiin American Journal of Epidemiology -lehdessä.

Lähde: Uutispalvelu Duodecim

Suosittelemme sinulle