Suomessa on järviä ja lampia vaikka muille jakaa, mutta myös jääkauden aikaisia siirtolohkareita on paljon.
Boulderointi, eli ilman köysivarmistusta kiipeäminen on kasvanut meillä kiipeilyharrastuksen tämän hetken suosituimmaksi muodoksi.
Hämeenlinnalainen Kimmo Nurminen valitsi boulderoinnin juuri sen vuoksi, että kiivettävää löytyy paljon.
– Suomessa on korkeita seinämiä kovin vähän, mutta siirtolohkareita löytyy kohtalaisen paljonkin. Lajin haasteet kiehtovat, sillä aina löytyy uutta.
– Kyllä tässä tarvitaan niin voimaa, tekniikkaa kuin taktiikkaakin. Pystysuora seinämä on tekninen kiipeilytyyliltään. Kun tulee enemmän päälle kaatuvaa seinää, niin siinä nousee voima enemmän esiin.
Jääkauden jälkeensä jättämät siirtolohkareet tarjoavat boulderoijille runsaasti kiipeilypähkinöitä purtavaksi.
Kun tulee enemmän päälle kaatuvaa seinää, niin siinä nousee voima enemmän esiin.
Kimmo Nurminen
Näiden pähkinöiden ratkominen ei aina onnistu yksin. Boulderointi on samalla myös sosiaalinen yksilölaji. Uusien kivien ja reittien etsiminen onkin osa lajia.
– Se on itselle hyvinkin iso osa harrastusta. Itse tykkään etsiä uusia kiviä ja löytää ne kohdat, että mistä kiivetä ylös ja katsoa vähän, että tuossa on hienon näköinen kohta. Kivissä on paljon eroa kiven laadussa ja otteiden määrässä ja muodossa.
Seinäkiipeilyhallit nostivat lajin suosiota
Koko 2000-luvun ajan kiipeilyharrastus on kasvattanut suosiotaan. Lajin suosion kasvu alkoi kun Suomessakin alkoi avautua kaupallisia kiipeilyhalleja.
Suomen kiipeilyliiton mukaan lajilla on noin 30 000 harrastajaa, joista valtaosa harrastaa nimenomaan boulderointia tai seinäkiipeilyä. Varsinaisia vuorikiipeilijöitä Suomessa on vain muutamia kymmeniä.
Lajin aloittaminen ei vaadi suurta rahallista panostusta.
Kengätkin saa vuokrattua kiipeilykeskuksista jos omia ei aluksi halua hankkia. Lisäksi tarvitaan magnesiumia ja padin, eli alustan jolle voit pudota turvallisesti. Kiivettävät seinät ovat yleensä alle kahdeksan metrisiä ja kiipeily reitit voivat mennä myös sivusuunnassa, joten korkealle ei ole pakko kiivetä.
– Taittuneet nilkat ja ranteet ovat alastulossa yleisimpiä vammoja. Rasitusvammat ovat kuitenkin yleisimpiä mitä tulee kiipeillessä. Tyhmää olisi jos ei pelottaisi. Täytyy järjellä kiivetä ja ottaa hallittuja riskejä. Yleensä ei kovin korkealta putoa, lohduttelee Kimmo Nurminen.
Taittuneet nilkat ja ranteet ovat alastulossa yleisimpiä vammoja.
Kimmo Nurminen
Boulderoinnissa haaste on löytää ja oppia kiipeämään reitit. Toiset reitit vaativat enemmän voimaa, toiset reitit enemmän ongelman ratkaisuja. Siinä joutuu kysymään itseltään, että laittaa käden tähän ja jalan tähän, minne toinen jalka ja käsi menevät.
– Isoin haaste on oman itsensä voittaminen, kun pääsee niitä itselle vaikeita reittejä ylös. Toisten reittien kanssa saattaa mennä pitkäänkin ennen kuin sen saa ratkottua. Tänä keväänä kiipesin yhden reitin mitä olen vuoden verran kokeillut.