Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Asuntomessut tarjoaa sisustajalle perinteistä skandinaavisuutta, mustaa ja harmaata – Missä ovat värit?

Keski-Euroopan sisustustuulet puhaltelevat nyt terraa, vihreää ja ruskeaa, mutta Asuntomessuilla pääväri on musta.

Mustaa ja puuta yhdistelevä keittiö
Kuva: Riina Kasurinen / Yle
Riina Kasurinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Mikkelin Asuntomessujen sisustusratkaisuissa on kolme asiaa, joita ei voi olla huomaamatta: musta väri, puupinnat ja kauniit maisemat.

Aloitetaan mustasta, sitä nimittäin messuilla riittää.  Taloista osa on kokonaan mustia. Useissa kohteissa vähintään ikkunapielet ovat mustat, on mustia seiniä ja mustia kylpyhuoneita. Etenkin keittiöt ovat nyt mustia.

Mustia keittöitä näkyi jo viime vuonna Seinäjoen asuntomessuilla. Sisustustoimittaja Anna Aromaa Avotakka-lehdestä arveleekin mustien keittiöiden lyöneen nyt toden teolla läpi suomalaisessa sisustamisessa.

– Valkoisia keittiöitä on ollut jo niin kauan, että ne ovat klassikko. Musta on tietyllä tavalla myös klassikko, sillä siihen on helppo yhdistää muita värejä.

– Musta keittiö on aika komea, se on statement. Kun tulet tilaan ja siellä on musta keittiö, niin sitä ei voi olla huomaamatta, Aromaa sanoo.

Musta keittiö
Kuva: Riina Kasurinen / Yle

Myös Modernisti kodikas-blogin kirjoittaja, sisustusbloggaaja Kerttu Pylvänäinen on kiinnittänyt huomiota messujen mustuuteen. Pylvänäisen mielestä trendi on ollut tulossa jo hetken aikaa, ja värivalinnoissa on hiljalleen liuttu kohti tummempaa.

– Esimerkiksi meidän viisi vuotta sitten rakennettu talo on harmaa, samoin kuin monet muutkin siihen aikaan rakennetut talot asuinalueellamme. Nyt lähes kaikki tuttujeni uudet talot ovat mustia ja kesämökkejä maalataan mustiksi. Tämä ei ole mikään pelkkä Asuntomessu-innostus.

Moni kummastelee mustaa värivalintaa muutenkin pimeässä pohjolassa. Musta on vastaisku viime vuosien valkoisuudelle, Pylvänäinen sanoo.

– Mustan ei tarvitse olla synkkä. Valaistus on silloin tosi tärkeä. Täytyy olla paljon erilaisia valonlähteitä ja valon sävyihin täytyy kiinnittää huomiota.

Missä ovat murretut värit?

Sisustustoimittaja Anna Aromaa oli yllättynyt messujen värimaailmasta. Hän vieriali messuilla kolme päivää tekemässä Asuntomessu-koostetta Meillä kotona-sivustolle. Kohteesta toiseen toistuvat mustan lisäksi valkoinen ja harmaa.

– Odotin aika pitkään, että näen jonkin muun värisen sohvan kuin harmaan. Harmaa on selvästi ykkösväri sisustuksessa. Se on toki helppo, koska siihen on helppo yhdistää muun värisiä tekstiilejä ja mattoja.

Mustat rottinkituolit
Musta väri näkyy sisustuksessa seinien ja kaappien lisäksi myös huonekaluissa. Kuva: Riina Kasurinen / Yle

Sävyt ja murretut värit puuttuvat esimerkiksi keittiöratkaisuista kokonaan. Euroopasta on tulossa pehmeämpi värimaailma, Aromaa sanoo.

– Milanon ja Tukholman messuilla on ollut esillä paljon kauniita, vähän haalistuneita terran sävyjä, eri punaisia ja hienostuneita vihertäviä. Ei mitään räikeää vaan murrettuja värejä. Näitä ei nyt näillä messuilla ollut.

Esimerkiksi ruskea on Keski-Euroopassa suosittu väri, mutta ei ole Suomessa lyönyt läpi 1970-lukua lukuunottamatta.

– Luulen, että me suomalaiset vain olemme skandinaavisen sisustuksen ystäviä. On romanttisen sisustuksen ystäviä, mutta valtavirta on aika selkeä, graafinen ja pelkistetty. Meillä halutaan ajaton sisustus, sanoo Aromaa.

Puu luo kodikkuutta ja luonnonläheisyyttä

Sisustusbloggaaja Kerttu Pylvänäinen on selkeän, minimalistisen ja modernin skandinaavisen tyylin ystävä. Hänen mielestään messutaloissa oli selvästi havaittavissa lämpö ja kodikkuus, hyggeily.

– Nyt haetaan sellaista villasukat, takkatulia ja punaviinilasillinen -meininkiä. Kodikkuus on selkeä, iso trendi. Graafinen tyyli pehmee koko ajan, Pylvänäinen sanoo.

Modernin mustan rinnalla messutaloissa onkin runsaasti puupintoja. Puupinnat ovat nyt sävyttämättömiä.

– Messuilla oli joitakin vaaleasta puusta tehtyjä keittiöitä, ja ne olivat todella kauniita. Mustaa pehmentivät esimerkiksi saarniparketti lattioissa. Myös sormipaneelia oli käytetty paljon. Erilaisten puupintojen yhdistelyssä on onnistuttu tavoittamaan sisustuksen trendit, Aromaa sanoo.

Mikkelin Asuntomessujen erityispiirre on luonnonläheisyys. Messujen siivittämänä Mikkeli markkinoikin kaupunkia paikkana, jossa voi asua kaupungissa, mutta elää melkein mökillä. Kesämökkiä rakentamassa oleva Pylvänäinen kiitteleekin, että messuilta saa paljon ideoita myös mökille, sillä luonto on onnistuttu huomioimaan hyvin messuilla.

Maisema olohuoneen ikkunasta
Kuva: Riina Kasurinen / Yle

Sisustustoimittaja Anna Aromaan mielestä messujen kiinnostavin uusi piirre on, että kauniit Saimaan maisemat on onnistuttu hyödyntämään hienosti.

– Sisustus on tehty ikkunan ja siitä avautuvan maiseman ehdoilla. Tähän asti suomalaiset ovat sisustaneet lähinnä tv:n ympärille.  Upeat maisemat muodostavat asuntoihin taulun, Aromaa sanoo.

Rakennuttaja: Pyrimme ajattomuuteen

Kastelli City 98 -messutalon rakennuttajat Sirpa ja Arto Kimari halusivat kotiinsa mustan keittiön ja hillittyjä värejä. Sisustussuunnittelija oli mukana ratkaisuissa, mutta Kimareiden mukaan toiveita kuunneltiin hyvin.

– Olemme pyrkineet ajattomuuteen. Ei mitään turhanpäiväistä vaan hyvin yksinkertaista. Ei mitään muodissa olevia vaan klassisia värejä, joihin voi sohvatyynyillä ja päiväpeitoille tehdä muutoksia jos tarvitsee, Sirpa Kimari sanoo.

Kimarit eivät selailleet sisustuslehtiä inspiraationa, mutta Seinäjoen Asuntomessuilla käytiin. Kimarit päätyivät mustaan keittiöön, koska olohuone ja keittiö on muuten yhtenäistä, vaaleaa tilaa.

Sirpa Kimari sanoo, etteivät trendit kiinnosta, koska ne tulevat ja menevät. Ei talo kuitenkaan epämuodikas ole.

– Esimerkiksi seinät eivät ole vitivalkoiset. Mielestäni kokonaisuudessa on tietynlaista pehmeyttä ja lämpöä.

Olohuone
Kimarien olohuone. Kuva: Riina Kasurinen / Yle

Suosittelemme