Nainen pyörittelee järviruokoa ja puukkoa käsissään varmoin ottein. Viilto, toinen. Pian ruoko alkaa muistuttaa pilliä.
Taiteilija Minna Hokka on rakentanut luonnonmateriaaleista lähes tuhat perinnepuhallinta. Innostus soitinten rakentamiseen syntyi 2000-luvun vaihteessa vesiliikuntaleirillä. Melontaoppaana työskennellyt Hokka ajautui keskusteluun pillinrakennusta leirillä opettaneen perinnesoitinrakentaja Jarkko Aallonloiskeen kanssa.
– Minulla oli entuudestaan taustaa viulun ja pianon soitosta sekä luonnonmateriaalien käytöstä. Ajattelin, että soitinten rakentamisessa voisin yhdistää mielenkiinnon kohteeni ja taitoni.
Aallonloiske oli innokas jakamaan osaamistaan ja otti Hokan oppilaakseen.
– Aluksi en saanut ruokopillistä ääntä. Onneksi minulla oli oppi-isä kertomassa, missä vika oli. Alkuvaiheessa on vaikea tietää, onko vika soittimessa vai soittajassa.
Hokka imi Aallonloiskeen tiedot itseensä, jätti melontaoppaan työt ja ryhtyi kokopäiväiseksi taiteilijaksi. Hän opettaa perinnesoitinten rakennusta ja soittoa tilausryhmille ja tapahtumavieraille. Hokka on varustellut pillityöpajansa niin, että malttamattomille ja kiireisille ohikulkijoille on tarjolla puolivalmisteita.
– Minulla on tapana kysyä, haluavatko ihmiset viedä pelkän pillin, vai myös rakennustaidon mukanansa. Pillinrakennus ei oikein sovi nykymaailman, sillä ajanvietesoitinten alkuperäinen tarkoitus on ollut saada paimenten aika kulumaan. Nykyään kaiken pitäisi tapahtua nopeasti.
Hokka kokee perinnesoitinten kehittävän kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Rakenteluun tarvitaan leikittelynhalua ja humoristista otetta.
– Monet aikuiset ovat vähän tosikoita, eivätkä uskalla tehdä asioita, joita eivät osaa kunnolla. Jos kaikki muutkin ympärillä kokeilevat jotain uutta, heittäytyminen on helpompaa.
– Lapset saavat rakentaessaan onnistumiselämyksen ja huomaavat, ettei kaikki kiva maksa mitään. On palkitsevaa nähdä ilo lapsen silmissä, kun itserakennettu pilli soi ensimmäisen kerran.
Hokka haluaa oppi-isänsä tavoin siirtää osaamistaan eteenpäin, jotta vuosisatoja elänyt perinne jäisi elämään.
Sonninsarvia ja virtsarakkoja
Hokka rakensi ensimmäisen soittimensa jo paljon ennen Aallonloiskeen tapaamista. Taiteilijan ensimmäinen kosketus tulevaan ammattiin oli navetan rappusilla isän kanssa veistelty pajupilli. Vaikka pajupilliin liittyy tärkeitä muistoja, sillä on Hokan mielestä yliarvostettu asema.
– Ruokopilli on jäänyt pajupillin varjoon. Ruokopilli on kuitenkin paljon monipuolisempi soitin, jolla pystyy soittamaan erilaisia asteikoita. Jokaiseen pilliin voi tehdä oman asteikkonsa, kuten ennen vanhaan tehtiin.
Hokan soitinkokoelmaan kuuluu 125 erilaista perinnepuhallinta. Kokoelman vanhimmat soittimet ovat peräisin kivikaudelta. Erikoisimpien soitinten rakennus on alkanut teurastamolta.
Virtsarakkoa kannattaa liottaa viikko omassa virtsassa ja sen jälkeen väkevässä kuusenparkkiliemessä.
Minna Hokka
–Pukin-, lehmän- ja sonninsarvista voi tehdä sarvisoittimia. Pidän sarvilla soittamisesta, se on hyvää vatsalihastreeniä. Olen hakenut teurastamoilta myös virtsarakkoja, joista olen tehnyt rakkopillejä.
Rakkopilli on Suomessa harvinainen soitin, joita ei näe usein. Lähi-idässä on vahva rakkopillikulttuuri, josta Hokka oppisi mielellään.
– Sisäelinten parkitukseen ei ole helppoa löytää ohjeita, mutta kokeilemalla oppii. Virtsarakkoa kannattaa liottaa viikko omassa virtsassa ja sen jälkeen väkevässä kuusenparkkiliemessä. Näin haju lähtee pois ja pussista tulee pehmeä. Kuivunut pussi puhalletaan täyteen ilmaa ja siihen hierotaan kalanmaksaöljyä aamuin illoin.
Rakkopilli muistuttaa säkkipilliä. Soittimessa on kaksi pilliä, ruokopilli ja melodiapilli.
– Rakkopilli saa yleensä yleisön hymyilemään. Soiton lopuksi sanon, että nyt tyhjennetään rakko. Pillistä kuuluu pieni vinkaisu, kun se tyhjenee ilmasta.
Kaikki soittimet eivät vaadi rakennusta lainkaan.
Hokka poimii maasta ratamonlehden, nostaa sen huulilleen ja puhaltaa. Taiteilija soittaa lehdellä korkean melodian.
– Ratamonlehtipilli on heti valmis ''ota maasta ja soita''- tyyppinen soitin. Sanonta ''Ei jäädä lehdellä soittelemaan'' sopii tähän kuitenkin hyvin, sillä ratamonlehteä on aluksi erittäin vaikea soittaa.
Hokka on huomannut, että mikä tahansa ratamonlehti ei kelpaa soittimeksi.
– Tuuman pituinen ratamonlehti on paras. Kun aletaan soittamaan, lehden alapinta ja ylähuulen alapinta nuolaistaan märäksi. Lehden keskeltä otetaan kiinni vasemmalla kädellä ja oikealla kädellä kaaren keskeltä. Lehti asetetaan vaaka-asennossa ylähuulta vasten, märät pinnat vastakkain. Sormien väliin pitäisi jäädä sentti tilaa.
Ratamonlehteä ei kannata alkaa säiloä. Muihin soittimiin tarvittava materiaali on tärkeää kerätä oikeaan aikaan onnistuneen lopputuloksen saavuttamiseksi.
– Kevättalvisin käyn aurinkoisella säällä merenrannalla keräämässä materiaalia pilleihin. Varastoin pari jätesäkillistä järviruokoa ilmavasti vinttiin kuivumaan.
Järviruoko on pillinrakennukseen sopivaa helmikuusta vappuun saakka. Touko-heinäkuussa Hokka kerää voikukkaa, pajua, olkia ja karhunputkea. Puurunkoisia torvia varten Hokka hakee metsästään oksia ja laittaa ne puuvajaansa kuivamaan muutamaksi vuodeksi.
– Käytännössä kaikki käyttämäni materiaali on itse keräämääni. Minulla on kokoelmassani pari tinapilliä, jotka olen tehnyt valamalla uudenvuodentinan oljen ja ruo'on väliin. Muuten kaikki soittimet ovat orgaanista ainetta, jonka voi nakella maahan tai polttaa.
Lisää harrastajia tarvitaan
Hokka vuolee puukolla sormiaukkoja ruokopillin runkoon. Taiteilija seuraa puukon liikettä keskittynyt ilme kasvoillaan.
– Sormiaukkoja tehdessä tulee välillä sanottua ääneen, että saa nähdä, tuleeko kahdeksan oikein lotossa. Edelleenkin saa rakentaessa olla kieli keskellä suuta.
Vaikka vuosien varrella Hokan soitinrakennustaidot ovatkin kehittyneet huipputasolle, taiteilija pyrkii kehittymään edelleen.
– Haluaisin oppia rakentamaan kauniisti soivia tuohipäällysteisiä huiluja. Myös tuohella soittamista pitäisi harjoitella lisää. Suomessa ei ole enää jäljellä montaa tuohensoittajaa. Suomalais-karjalaiset perinnesoittimet ovat Suomi-kuvan kannalta hauskoja. Suomi on kylähullujen kansa ja nämä soittimet sopivat hyvin brändiin.
Hokka kaipaa yhdessäsoittoa. Taiteilijan hartaana toiveena on perustaa yhtye.
– Toivon, että seuraavalta perinnesoittokurssiltani löytyy ihmisiä, jotka innostuisivat bändistä.
Uudet harrastajat olisivat tervetulleita, sillä vanhat osaajat ovat jäämässä sivuun. Myös Hokan oppi-isä Jarkko Aallonloiske lopettelee pillinteon opetusta.
– Tarvittaisiin lisää soittajia ja ennen kaikkea rakentajia, Hokka huokaa.