Keskellä Etelä-Pohjanmaata Isonkyrön Orismalan pelloilla kaivettiin ojaa 1800-luvun puolivälissä. Kaivettaessa maasta alkoi nousta ihmisen luita ja pääkalloja. Löydöt eivät olleet aivan tuoreita. Ne olivat peräisin rautakaudelta, ajanjaksolta noin 300-750 jKr. Luut olivat säilyneet hapettomassa, rautapitoisessa vedessä lähes täydellisinä 1500 vuotta.
Löytö on ainutlaatuinen. Suomessa tunnetaan samanlainen vesikalmisto vain Vöyrin Käldamäessä, muutaman kymmenen kilometrin päässä Leväluhdasta. Tämän hetkisen tiedon mukaan rautakaudella ihmisiä ei tavallisesti haudattu veteen, vaan poltettiin. Mikä ihme siis oli tämä vesihauta keskellä ei mitään?
Vuonna 2012 aloitettiin viimeisin tutkimustyö. Leväluhta-projektin johtaja, arkeologi Anna Wessman Helsingin yliopistosta kiittelee, että harvinaislaatuiseen työhön saatiin kunnon resurssit. Tutkimuksen lopputuloksista hän on kuitenkin edelleen melko vaitonainen. Se johtuu siitä, että lopulliset tulokset on määrä ensin julkaista kansainvälisessä tieteellisessä julkaisussa.
Mutta ratkesiko Leväluhdan arvoitus?
– Kyllä ja ei. Kuten monessakin tutkimuksessa, mitä enemmän tuloksia tulee, sen vaikeammaksi menee tulkinta. Tuli paljon vastauksia, mutta myös lisäkysymyksiä, vastaa Wessman.
Uskomuksia kumoon
Lähteeseen liittyy mystiikkaa jo senkin takia, että rautapitoinen vesi on ollut punertavaa – ja punertavasta vedestä löytyi ihmisluita.
Nimitys uhrilähde kertoo, että haudattujen uskottiin joutuneen veteen rangaistuksena, uskonnollisen rituaalin, sairauden tai väkivallan uhreina. Löytyneitä luita pidettiin poikkeuksellisen pieninä ja uskottiin, että kyseessä on jokin oma pienikokoinen heimonsa. Näihin uskomuksiin tarvittiin tieteellisiä selityksiä ja moni kumoutuikin.
Leväluhdan luunäytteitä on tutkittu nykyaikaisin menetelmin. Itse lähteellä ja sen ympäristössä tehtiin kolmena vuonna laajoja kenttätöitä, koekuoppia ja fosfaattikartoituksia. Yhtenä lähtökohtana oli etsiä, oliko lähellä kenties rautakautinen asuinpaikka, joka olisi antanut jonkinlaisen selityksen kalmiston sijainnille.
Olisiko vesihautaus ollut yleistä, mutta näitä paikkoja ei vain ole säilynyt?
Anna Wessman, arkeologi (FT)
Mitään asuinpaikkaa ei löytynyt.
– Sitä ei todennäköisesti ollut. Se on merkittävä asia. Tiedetään, että rautakaudella asuinpaikat ja kalmistot olivat yleensä lähellä toisiaan. Mutta Leväluhta näyttäisi olevan kaukana asutuksesta. Asutus ja kalmistot olivat Kyrönjoen varrella ja Leväluhta oli periferiaa ja todennäköisesti metsää silloin, selittää Wessman.
Normaalin kokoisia naisia
Oleellinen ja kiinnostavin kysymys on se, ketä olivat nämä ihmiset, jotka lähteeseen haudattiin. Luulöytöjä on poikkeuksellisen paljon, kilomääränä mitattuna jopa 75 kiloa. Joten tutkittavaa on riittänyt.
– Kävi ilmi, että kolme neljäsosaa oli naisia. Tämä oli naisten ja lasten kalmisto. Lisäksi luututkimuksessa ei uhreista selvinnyt mitään poikkeavaa, päinvastoin: he olivat hyväkuntoisia naisia ja lapsia. Uusien tutkimusten mukaan he olivat myös saman kokoisia kuin ihmiset Euroopassa tuohon aikaan muutenkin. Ihmiset siis luultavasti eivät olleet köyhiä, orjia tai sairaita.
Ja oikea nimitys on kalmisto.
– Uhrilähde on vanha ajatus siitä, että ihmiset olisi uhrattu tähän lähteeseen. Kaikki viittaa siihen, että ihmiset on haudattu sinne pitkän ajan kuluessa. On pieniä lapsia, nuoria, aikuisia ja vanhuksia ja lisäksi hautaesineitä ja eläinluita. Kaikki viittaa, että kyseessä on hautaus, sanoo Wessman.
Mutta olivatko saamelaisia?
Lehtitiedot ovat jo ennättäneet kertoa, että Leväluhdan ihmiset olisivat olleet saamelaisia. Wessman vielä toppuuttelee johtopäätöksiä.
– Tieto perustuu suulliseen esitelmään, joka on pidetty Texasissa kesällä. Se pitää paikkansa, mutta korostan, että esitelmässä puhuttiin vaan kolmesta näytteestä. Se ei ole koko totuus vielä. Vielä kannattaa odottaa, että saadaan tiedot kirjoitettua ja julkaistua.
Saamelaisten tiedetään olleen Etelä-Pohjanmaankin alueella ja jättäneen muun muassa perintönsä moniin paikannimiin. Mutta silloinhan vesikalmistoja pitäisi löytyä muualtakin. Saamelaisuus ei siis selitä hautaustapaa.
– Hypoteesi on, että nämä uhrit olivat jollain tavalla poikkeavia. Kun haudataan vainajat kauas muista, se osoittaa, että he olivat jollain lailla poikkeavia tai heillä oli yhteiskunnassa joku tietty rooli, toteaa Wessman.
Löytyykö vesihautoja lisää?
Vaikka siis selviäisi, että Leväluhdan haudatut olivat saamelaisia, se ei kerro vielä kaikkea. Avoimia kysymyksiä on runsaasti edelleen. Yksi on nimenomaan veteen hautaaminen. Se on tutkijan mukaan äärimmäisen harvinaista. Suomesta on löydetty vain Leväluhta ja Vöyrin Käldamäki.
– Maailmanlaajuisesti veteen hautaaminen on poikkeavaa. Onko se sattuma vai ollaanko nyt löydetty uusi ennestään tuntematon tapa haudata vainajia. Eihän tiedetä kaikkia rautakaudella haudattuja. Olisiko vesihautaus ollut yleistä, mutta näitä paikkoja ei vain ole säilynyt, pohtii Wessman.
Kun puhutaan 1500 vuotta vanhoista asioista, on selvää, että kaikkeen ei vaan saada vastausta.
Anna Wessman, arkeologi (FT)
Jos vesihautoja on enemmänkin, nykyiset maanmuokkausmenetelmät ovat sellaisia, että ne eivät välttämättä tule vastaan.
– Leväluhta löytyi ojitettaessa käsipelillä. Silloin huomaa aika nopeasti, jos vastaan tulee luita. Nykyään maanmuokkaus tehdään koneellisesti, jolloin ei ehdi välttämättä nähdä, mitä sieltä nousee. Jos vesihautoja on, ne ovat vaarassa tuhoutua.
Arvoitus säilyy
Tutkimus on tuottanut arvokasta tietoa, mutta kokonaan Leväluhdan arvoitus ei ehkä koskaan ratkea.
– Arkeologian keinoin pääsee aika lähelle, mutta kun puhutaan 1500 vuotta vanhoista asioista, on selvää, että kaikkeen ei vaan saada vastausta, sanoo Wessman.
Joka tapauksessa Leväluhdan tutkimusaineisto ja -tulokset tulevat olemaan myös kansainvälisesti kiinnostavia.
– Koska vesikalmistoja ei tiedetä juuri muita. Uhripaikkoja tunnetaan, mutta tämä uhrausajatus ei päde Leväluhtaan. Siksi se on maailmanlaajuisestikin merkittävä.
Tieteellisiä englanninkielisiä julkaisuja on lupa odottaa aikaisintaan loppuvuodesta tai ensi vuonna. Tulossa on myös populaarimpi kirja suomeksi. Tulevana lauantaina (12.8.2017) Wessman luennoi aiheesta Isonkyrön vanhassa kirkossa.
