Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

FBI teki ratsian Trumpin entisen kampanjapäällikön kotiin

Ratsia liittyy tutkintaan, jossa selvitetään Trumpin kampanjan kytköksiä Venäjään.

Trumpin kampanjapäällikkö Paul Manafort.
Paul Manafort puhui republikaanien puoluekokouksessa Clevelandissa viime vuoden heinäkuussa. Kuva: Greg E. Mathieson Sr. / AOP
Paula Tapiola
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhdysvaltain liittovaltion keskusrikospoliisi FBI teki heinäkuun lopussa ratsian presidentti Donald Trumpin entisen kampanjapäällikön Paul Manafortin kotiin, kertoo sanomalehti The Washington Post. Manafortin edustaja on vahvistanut asian.

FBI:n agentit ilmestyivät Manafortin kotiin ilman ennakkovaroitusta ennen aamunkoittoa 26. päivä heinäkuuta. Päivää aiemmin Manafort oli vapaaehtoisesti tavannut senaatin tiedustelukomitean henkilökuntaa.

FBI:lla oli kotietsintälupa asiakirjojen ja muiden materiaalien takavarikoimiseksi. Talosta myös takavarikoitiin runsaasti materiaalia. The Washington Post perustaa tietonsa tahoihin, jotka ovat hyvin perillä Trumpin kampanjan Venäjä-tutkinnasta.

Lehti arvioi ratsian voivan olla merkki siitä, että tutkijat eivät usko Manafortin luovuttaneen kaikkia asiakirjojaan tutkittavaksi. Toisaalta ratsian tarkoituksena saattoi olla lähettää Manafortille viesti, ettei hän voi odottaa erityiskohtelua tutkinnassa.

Lähteet: Reuters

Suosittelemme