Saamelaisten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen Sápmi Pride -tapahtuma järjestetään ensi viikolla, 17.–20. elokuuta Inarissa.
Tapahtuma järjestetään jo neljättä kertaa, mutta ensimmäistä kertaa Suomen puolella. Sápmi Pride -tapahtumat on aiemmin järjestetty Ruotsin Kiirunassa sekä Norjan Kautokeinossa ja Kaarasjoella.
Inarin nelipäiväiseen tapahtumaan mahtuu työpajoja, pridekulkue sekä elokuvanäytös. Tärkeintä on kuitenkin saada olla yhdessä, näkee tapahtuman järjestäjä Anne Olli Ivalosta.
– Tavoitteena on, että osallistujat saisivat olla yhdessä, keskustella ja tutustua toisiinsa. Ohjelmassa on paljon yhdessäoloa, Olli kertoo.
Sateenkaaren värit loistavat Inarin kirkonkylällä
Sápmi Pride alkaa torstaina 17.8. työpajalla, joka käsittelee LGBTQ-saamelaisten oikeuksia ja asemaa. Työpajan vetää Arktisen keskuksen tutkija Laura Olsen.
Tapahtuman viralliset avajaiset pidetään perjantaina 18.8. Päivän aikana on tarkoitus muun muassa painaa kangaskasseja ja tehdä kylttejä pridekulkuetta varten.
– Osallistujat saavat tottakai askarrella jotain muutakin mieleistä. Olisi mukavaa, jos joku innostuisi vaikkapa maalaamaan poronsarvia sateenkaaren värein, pohtii Anne Ollli.
Lauantain päätapahtuma on pridekulkue Inarin kirkonkylän halki. Pridekulkue lähtee liikkeelle kello 14.15.
– Lähdemme liikkeelle Saamelaismuseo Siidan lähistöltä ja kävelemme kylän läpi. Kulkue on näyttävä ja odotan sitä itse kovasti, Olli kertoo.
Lauantai-iltana inarilainen Sunna Valkeapää pitää työpajan, joka käsittelee tanssi-liiketerapiaa.
Sunnuntaina Sápmi Pride järjestää elokuvanäytöksen. Saamelaismuseo Siidassa on mahdollisuus nähdä saamelaisen elokuvaohjaajan Suvi Westin Sparrooabbán-elokuva.
– Kaikki eivät välttämättä ole vielä nähneet elokuvaa, joten on tärkeää näyttää se. Dokumentin jälkeen on varattu vielä aikaa keskustelulle, kertoo Anne Olli.
Lauantain iltaohjelmasta Sápmi Pride tiedottaa myöhemmin.