Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Obirin kiri liikaa - Myös Ayanan tuplahaave murskaksi

Yleisurheilun MM-kisoissa kymppitonnin aiemmin voittanut Almaz Ayana ei pystynyt Lontoossa kahteen maailmanmestaruuteen. Kenian Hellen Obiri oli ylivoimainen 5000 metrillä.

Obiri kukisti Ayanan 300 metrin kirillään
Timo Uusitalo
Avaa Yle-sovelluksessa

Kenialainen Hellen Obiri jäi ennätyksestään 16 sekuntia, mutta hänen heikko voittoaikansa 14.34,86 selittyi kolmella, todella hitaalla avauskierroksella. 

Obiri ja Etiopian Almaz Ayana karkasivat hyvissä ajoin muilta karkuun. Ayala teki työt ja Obiri seurasi perässä säästellen voimiaan.

Maailmanmestaruus ratkesi viimeisen kierroksen pitkään kiriin, jossa Obiri oli pari numeroa liian iso Ayanalle. MM-kulta ja arvokisojen ensimmäinen voitto oli Obirille ensimmäinen ulkoradoilla.

Obiri saavutti Rion olympialaisissa 5000 metrillä hopeaa ja löi silloinkin arvokisastartissa Ayanan, joka jäi pronssille Brasiliassa.

Ayanan kakkossija tiesi sitä, ettei kukaan urheilijasuuruus yltänyt Lontoon MM-kilpailuissa henkilökohtaiseen tuplamestaruuteen; ei Mo Farah, ei  Wayde van Niekerk eikä edes Caster Semenya.

N 5 000 m

1. Hellen Obiri          KEN  14.34,86

2. Almaz Ayana           ETH  14.40,35

3. Sifan Hassan          NED  14.42,73

4. Senbere Teferi        ETH  14.47,45

5. Margaret Kipkemboi    KEN  14.48,74

6. Laura Muir            GBR  14.52,07

7. Sheila Kiprotich      KEN  14.54,05

8. Susan Krumins         NED  14.58,33

9. Shannon Rowbury       USA  14.59,92

10. Eilish McColgan       GBR  15.00,43

11. Letesenbet Gidey      ETH  15.04,99

12. Molly Huddle          USA  15.05,28 *

13. Shelby Houlihan       USA  15.06,40

14. Kalkidan Gezahegne    BRN  15.28,21

15. Karoline B Grövdal    NOR       DNF

Suosittelemme sinulle