Tanssin talon suunnittelussa on hylätty vau-arkkitehtuuri ja päädytty yksinkertaiseen, riisuttuun ilmeeseen.
Suunnittelijoiden ajatuksena on ollut luoda rakennus, joka näyttäisi kaukaa katsottuna uhmaavan painovoimaa. Tanssin talo näyttää valmistuttuaan siltä, että se leijuu ilmassa.
– Talo on ikään kuin suuri merikontti, joka on ajautunut rantaan, arkkitehti Teemu Kurkela JKMM-arkkitehdit-toimistosta kertoo.
Minimalistiseen ulkoasuun on haettu tehoja heijastavasta pinnasta. Kaksi talon julkisivua tehdään peilaavasta, kiiltävästä alumiinista. Sen seurauksena seinien ilme muuttuu ympäristön sekä vuoden- ja vuorokaudenaikojen mukaan.
– Taloa on vaikea katsoa kuutiomaisena rakennuksena heijastusten takia.
– Seinistä tulee ikään kuin aineettomia, Kurkela sanoo.
Tanssin talon on suunnitellut kaksi toimistoa. JKMM-arkkitehdit sekä arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli.
Tanssin talon toiminnanjohtajan Hanna-Mari Peltomäen mukaan ratkaisuun päädyttiin, koska molempien toimistojen arkkitehdit, Teemu Kurkela ja Pia Ilonen, ovat olleet mukana ”hyvin monessa roolissa” jo usean vuoden ajan Tanssin talon esisuunnittelussa.
Alalla on ihmetelty, miksi Tanssin talosta ei järjestetty arkkitehtuurikilpailua, kuten Keskustakirjastosta, Musiikkitalosta tai Kiasmasta.
– Tämä on niin monisyinen kokonaisuus, että arkkitehtuurikilpailulle ei löytynyt enää sen arvon mukaista tilaa.
– Päädyimme jatkamaan jo hyväksi todettujen arkkitehtien kanssa, Tanssin talon toiminnanjohtaja Hanna-Mari Peltomäki toteaa.
Kuka nousee talon johtajaksi?
Kaapelitehtaan koillispäätyyn nouseva Tanssin talo koostuu kahdesta osasta, näkyvästä uudisrakennuksesta sekä vanhaan tehdasrakennuksen peruskorjattavista tiloista. Niissä sijaitsee nyt muun muassa Pannuhalli.
Tanssin talon seurauksena koko Kaapelitehtaan luonne muuttuu, sillä rakennuksen nykyinen avoin sisäpiha katetaan. Siitä tulee koko rakennuskompleksin ”sydän”, josta mennään sisään myös Tanssin taloon.
– Tanssin talon aula on ikään kuin suuri kita, joka houkuttelee ihmisiä puoleensa, arkkitehti Teemu Kurkela sanoo.
Helsinkiin nousevalle Tanssin talolle ei löydy esikuvia maailmalta. Vain tanssille pyhitettyjä rakennuksia on ulkomailla muutenkin vain kourallinen.
– Erottaudumme varmasti sekä toimintamalliltamme että kooltamme muista, toiminnanjohtaja Hanna-Mari Peltomäki sanoo.
Tanssin talolla ei vielä ole johtajaa. On erittäin todennäköistä, että nyt Berliinissä Tanz Im August -festivaalin taiteellisena johtajana työskentelevä Virve Sutinen on vahvoilla keskusteluissa talon johtajaksi. Sutinen johti Tukholman Tanssin taloa vuosina 2008 – 2013 ja hän on kansainvälisesti verkostoitunut tanssin asiantuntija.
Tanssimyönteisessä Berliinissä resurssit ovat kuitenkin toiset kuin Suomessa.
Berliinissä Sutisella on käytössään noin 1,7 miljoonaa euroa kolmeviikkoisen tanssitapahtuman pyörittämiseen, kun Tanssin talon vuoden ohjelmiston tekoon on budjetoitu vain hieman enemmän rahaa eli noin kaksi miljoonaa euroa.
Tanssin talon on määrä valmistua vuonna 2020. Sen suurin rahoittaja on yksityinen Jane ja Aatos Erkon säätiö.