Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Helsingin rakennukset kiehtovat Instagram-kuvaajia – neljä helmeä Helsingistä, joista yksi yllättää

Helsinkiläinen arkkitehtuuri kiinnostaa kymmeniätuhansia somettajia ympäri maailman. Instagram-valokuvaajien silmää miellyttävät eniten jugend-rakennukset.

Henri Kallio @detailsofhelsinki helsinki
Henri Kallio kuvaa Helsinkiä kauneimmillaan Instagram-tililleen @detailsofhelsinki. Kuva: Henri Kallio
Ellinoora Sandell
Avaa Yle-sovelluksessa

Helsingin Huvilakatu vilisee innokkaita valokuvaajia. Aamuaurinko tai iltarusko, järjestelmäkameroiden sulkimet raksuttavat Ullanlinnassa. Kadulla voi myös törmätä Henri Kallioon tai Kristo Vedenojaan.

He työskentelevät kumpikin rakennus- ja kiinteistöalalla sekä harrastavat valokuvausta. Intohimona on erityisesti Helsinki ja sen arkkitehtuuri.

Kallio perusti keväällä 2015 Instagramiin @detailsofhelsinki-tilin, jonne hän tallentaa omia Helsinki-bongauksiaan. Kalliolla on nyt yli 20 000 seuraajaa.

Henri Kallio detailsofhelsinki valokuvaaja Helsinki
Ullanlinnan Huvilakatu on yksi Helsingin kuvatuimpia katuja. Siellä voi usein bongata myös Henri Kallion. Kuva: Jari Kovalainen / Yle

Vedenoja taas avasi oman Instagram-tilinsä hieman yli vuosi sitten. Hän keskittyy @helsinkifacades-tilillään helsinkiläisten rakennusten julkisivuihin.

Vedenojan kuvat on huomannut esimerkiksi brittiläinen The Guardian -lehti.

Kristo Vedenoja valokuvaaja helsinkifacades-instagram-tili
Kristo Vedenojan intohimo arkkitehtuuriin yhdistyy sekä valokuvausharrastuksessa että rakennusinsinöörin työssä. Kuva: Tapio Rissanen / Yle

Kummallakin valokuvaajalla on seuraajia ympäri maailmaa. Kallio ja Vedenoja ylistävät Helsinkiä ja ovat iloisia, kuinka heidän harrastuksensa on innoittanut muitakin kuvaamaan pääkaupunkia.

– Helsingissä on laaja kirjo erilaisia tyylejä ja rakennuksia, vaikka kaupunki on nuori, toteaa Kristo Vedenoja.

– Helsinki on uniikki. Tätä ei ole vielä niin paljoa pilattu turismilla, Henri Kallio jatkaa.

Miehet ovat tutustuneet yhteisen harrastuksen kautta ja käyvät nykyään yhdessä kuvaamassa kaupungilla.

Valokuvaajat valitsivat Helsingin kauneimmat rakennukset:

Kalevankatu 15 & Annankatu 24

Henri Kallio @detailsofhelsinki Kalevankatu 15 Annankatu 24 Helsinki
Kalevankadun ja Annankadun risteyksessä sijaitsevan rakennuksen on suunnitellut Grahn Hedman & Wasastjerna. Se rakennettiin Helsingin Kamppiin vuonna 1898. Kuva: Henri Kallio

– Kulma on ehdottomasti Helsingin helmiä. Vaikka talo on pieni, sen julkisivu on täynnä yksityiskohtia tornista ja parvekkeista linnamaiseen kulmaan, kertoo Henri Kallio.

– Yleensä tarkastelen rakennuksen kokonaisuutta. On tärkeää saada mahdollisimman suora kuva, ettei sitä tarvitse jälkikäteen suoristaa. Ovet ja porttikongit ovat hienoimpia, mutta usein autot ovat niiden edessä ja pilaavat kokonaiskuvan.

Bellona (Luotsikatu 8)

Kristo Vedenoja @helsinkifacades Bellona-rakennus Luotsikatu 8
Luotsikadun ja Katajanokan kadun risteyksessä sijaitsevan rakennuksen on suunnitellut F. Oskar Helenius. Se rakennettiin Helsingin Katajanokalle vuonna 1908. Kuva: Kristo Vedenoja

– Koko Luotsikadun ja Katajanokankadun risteys on upea. Bellona-niminen rakennus nousee esiin muotojen rikkauden takia, kuvailee Kristo Vedenoja.

– Se on epätyypillinen helsinkiläinen talo: parvekkeista ja erkkeriulokkeista tulee mieleen esimerkiksi Pariisi.

Huvilakatu 14

Henri Kallio @detailsofhelsinki Huvilakatu 14 Helsinki
Huvilakatu 14 -osoitteessa sijaitsevan rakennuksen on suunnitellut G.W. Nyberg. Se rakennettiin Helsingin Ullanlinnaan vuonna 1910. Kuva: Henri Kallio

– Huvilakatu on Helsingin tunnetuimpia ja kuvauksellisimpia katuja. Eikä ihme, koska se on hieno jugend-kokonaisuus, perustelee Henri Kallio.

– Vaikka tässä korttelissa kokonaisuus ratkaisee, keltainen talo on kaunein. Sen yksityiskohdat, kuten ikkunat ja parvekkeet, ovat pelkistettyjä, mutta kuitenkin koristeellisia.

Stora Enson pääkonttori (Kanavaranta 1)

Kristo Vedenoja @helsinkifacades Stora Enson pääkonttori
Kanavaranta 1 -osoitteessa sijaitsevan rakennuksen on suunnitellut Alvar Aalto. Se rakennettiin Helsingin Katajanokalle vuonna 1962. Kuva: Kristo Vedenoja

– "Sokeripala" oli aikanaan kiistelty. 1960-luvulla paikalta tuhottiin Stora Enson pääkonttorin rakentamisen takia kaunis jugend-talo. Vaikka rakennus onkin Alvar Aallon suunnittelema, se jakaa paljon mielipiteitä. Mielestäni rakennus voisikin olla jossain muualla, sanoo Kristo Vedenoja.

– Tykkään rakennuksen symmetrisistä muodoista. Tiukka neliöjako tuo julkisivuun hyvän rytmin.

Suosittelemme sinulle