Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Korkeakoulujen opiskelijavalinnat uudistetaan – todistuksen arvosanoihin perustuvaa valintaa lisätään

Tavoite on vähentää välivuosia ja aikaistaa opintoja.

Kuuntelijoita luennolla Fellmanniassa.
Kuva: Raisa Autio / Yle
Mikael Mikkonen,
Lisa Kärnä
Avaa Yle-sovelluksessa

Korkeakoulujen opiskelijavalintamenettelyt pannaan ensi vuodesta alkaen uuteen uskoon. Tavoitteena on vähentää välivuosia ja aikaistaa opintoja, sanotaan opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteessa. 

Todistusarvosanoihin perustuvaa opiskelijavalintaa lisätään ja pääsykokeita muutetaan jo ensi vuonna niin, että ne eivät edellytä hakijoilta pitkää valmentautumista. Hakeminen helpottuu ja tarve osallistua valmennuskursseille poistuu.

Korkeakoulut päättävät, valitsevatko ne 2020 alkaen todistusvalinnalla opiskelijoita ylioppilastutkintotodistuksen ja ammatillisen perustutkinnon todistuksen perusteella vai vain ylioppilastutkinnon perusteella.

– Korkeakouluihin voi entistä useammin hakea ylioppilastutkinnon ja ammatillisen perustutkinnon arvosanojen perusteella ilman muita suorituksia. Opiskelijavalinta pääsykokeiden avulla on kuitenkin edelleen mahdollista, mutta pääsykokeisiin valmistautuminenkin kevenee, kansliapäällikkö Anita Lehikoinen sanoo tiedotteessa.

Todistusvalinnalla täytettävistä paikoista valtaosa varataan ensimmäistä opiskelupaikkaansa hakeville. Uudistusta tukee myös se, että ylioppilastutkinnon hyväksyttyjen kokeiden uusimismahdollisuuksia lisätään.

Opiskelijoilla ristiriitaisia tunteita

Lukiolaisten mielipiteet pääsykoeuudistuksesta jakaantuvat. Osa kannattaa pääsykokeiden korvaamista ylioppilastodistuksilla, osa säilyttäisi nykyisen valintamallin.

Helsingin Viikin normaalikoulun ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat puntaroivat asiaa sekä puolesta että vastaan.

– Etenkin lukiolaisille uudistus tuo paineita ylioppilaskirjoituksissa pärjäämiseen. Lukion ulkopuolelta tuleville henkilöille voi taas olla paljon vaikeampaa hakea paikkoihin, joihin he haluavat, pohtii Ohto Kaartokallio.

Antti Avorannan mielestä uudistus tuo helpotusta ylioppilaskirjoitusten kevääseen.

– On rankkaa lukea ensin ylioppilaskokeisiin ja heti sen jälkeen aloittaa lukurumba pääsykokeisiin. Toisaalta pitäisi antaa mahdollisuus myös epäonnistua ylioppilaskirjoituksissa.

Avorannan tulevaisuudensuunnitelmat ovat jo selvät. Tie oikeustieteelliseen aukeaa toivottavasti ylioppilaskirjoitusten perusteella.

– Ajatuksena olisi painottaa historiaa ja yhteiskuntaoppia, mutta pidän kaikki mahdollisuudet vielä avoinna.

Suosittelemme