Osmo Rauhala on ahertanut koko kesän ateljeessaan Tampereen Finlaysonilla. Vanhaan tehdashalliin on levitetty tauluja, jotka ovat vielä viimeistä silausta vailla. Rauhalan taulut eivät valmistu hetkessä, sillä hän maalaa kerros kerrokselta.
Pöydällä on työn alla pieni taulu, jonka keskellä on mystisen näköinen eläin, rausku. Itse kala on jo valmis, nyt syntyy väripintaa taustalle. Mustan maalipeitteen päälle tulee valkoinen maalikerros. Lähes kaikissa esillä olevissa tauluissa komeilee sama rausku. Ne tulevat esille syyskuun 9. päivänä avautuvaan Didrichsenin taidemuseon näyttelyyn Helsinkiin.
Rausku ei valikoitunut Rauhalan maalausten aiheeksi siksi, että se on hauskan näköinen otus. Kuten aina Rauhalan kohdalla, taustalla on paljon syvempi ja monisyisempi ajatus. Kaikki lähti liikkeelle tietoisuuden käsitteestä.
– Tutkiessani tietoisuuden kysymystä rausku osoittautui valtavan älykkääksi eläimeksi. Minua hämmästytti, miten kala voi olla niin älykäs, että selviää peilitestistä.
Peilitestillä on pitkään määritelty älykkyyttä. Vain harvat eläimet tunnistavat itsensä peilistä, eivätkä esimerkiksi yritä käydä kuvajaisensa kimppuun. Ihmislapsikin ymmärtää peilikuvansa vasta parivuotiaana. Peilitesti on myös Didrichsenillä avautuvan näyttelyn nimi.
– Rausku on ikivanha rustokala, joka on ollut samanlainen tuhansia vuosia. Siksi sen älykkyys alkoi kiehtoa, vaikka en ole rauskuja montaa kertaa nähnyt.
Rauhala on maalannut rauskuja parisen vuotta. Todennäköisesti saamme nähdä rustokalaa Rauhalan tauluissa jatkossakin, sillä edellinen eläinhahmo, peura, toistui Rauhalan teoksissa yli vuosikymmenen ajan. Sillä tutkimusmatkalla Rauhala selvitteli suhdetta mytologiaan.
Nyt on siis vuorossa tietoisuus.
– Kaikki tietoisuuteen liittyvät kysymykset ovat arvokkaita. Se on yksi suuri elämänmysteeri.
"Kesällä ei hirveästi nukuta"
Rauhala ei ole niitä taiteilijoita, jotka saavat inspiraation ja ryhtyvät töihin. Hänellä tiede ja taide nivoutuvat tiukasti yhteen. Maalaamisen lomassa hän tutkii, etsii ja lukee valtavasti. Filosofinen lähestyminen antaa merkityksen työlle.
– Kysymys on siitä, miten taide liittyy ihmisen evoluutioon. Minulla on vakaa käsitys, että taide, tiede ja filosofia ovat työkaluja, jotka kaikki yrittävät selvittää, miten me täällä maailmankaikkeudessa olemme ja mihin olemme matkalla.
Vaikka Rauhala kerii laajoja filosofisia vyyhtejä, ei hänen taidettaan voi kuitenkaan pitää vaikeana, sillä taustalla on aina suhde luontoon. Rauhala ei voisi kuvitella tekevänsä taidetta ilman luontosuhteen pohtimista.
– Luontosuhde on tullut syntymälahjana, sillä olen syntynyt ja kasvanut maalla.
Yhtä helposti kuin filosofien nimiä, Rauhala pudottelee myös viljan tuottavuuslaskelmia. Hän on toiselta ammatiltaan luomuviljelijä, joka on hoitanut sukutilaansa Nokialla nuoresta pojasta lähtien.
– Isä kuoli, kun olin 18-vuotias. Siitä asti olen hoitanut tilaamme.
Ensimmäiset vuodet olivat rankkoja. Rauhala kävi päivittäin junalla Helsingissä opiskelemassa ja hoiti sen päälle lehmät. Silloin tila ei ollut vielä suuri, vain 12 hehtaaria. Nykyään hehtaareja on sata ja lisäksi osansa vaatii 500 lammasta.
– Tämä kesäaika on aika kovaa. On karitsointi, toukotyöt, heinätyöt, sadonkorjuu... Siinä ei hirveästi ehdi nukkumaan.
Tavallinen ihminen uupuu jo työmäärän kuuntelemisesta, mutta Rauhala tuntuu kuuluvan niihin ihmisiin, jotka pärjäävät lyhyillä unilla. Muuten tilanhoidon, taiteellisen uran ja tieteellisen paneutumisen yhtälöä ei voi selittää.
Perhe on mukana työn touhussa. 9-vuotias tytär hoitelee tottuneesti lampaita ja haluaa esitellä suosikkikaritsansa. Valtavasta lammaslaumasta isä ja tytär poimivat lempikaritsat, jotka ovat hieman muita kesympiä. Niille on kuulemma opetettu muutamia temppujakin.
"Viljelyssä ajatellaan vain määrää, ei laatua"
Rauhala innostui luomuviljelystä jo silloin, kun sitä pidettiin kummallisena haihatteluna. 90-luvun alussa hän sai osansa luomuun kohdistuvista ennakkoluuloista. Rauhala hämmästelee, miten hitaasti luomuviljely on saanut jalansijaa Suomessa.
– Meillä on yhä maanviljelyssä vallalla määrään liittyvä ihanne, eikä ajatella ollenkaan laatua.
Rauhala ei kuulu niihin ihmisiin, jotka tietävät kaikesta vähän. Hän tietää kaikesta paljon. Hän on täysin perillä maanviljelyn lainalaisuuksista, kytköksistä ja maamme ruuantuotannon tilasta. Hän pitää mielellään palopuheita luomuruuan puolesta.
– Meillä täällä pohjoisessa, kylmässä ilmastossa olisi mahdollisuudet tuottaa sellaista puhdasta ruokaa, mitä muualla ei kyetä enää tuottamaan.
Rauhala pelasti jokihelmisimpukan
Luonnonsuojelija Rauhalasta tuli jo lukiolaisena. Hän pysäytti kotipuronsa ruoppaussuunnitelmat ja pelasti siten harvinaisen jokihelmisimpukan. Rauhala nousi rohkeasti vastustamaan kylän miehiä ja sai kuin saikin estettyä tuhoisan hankkeen. Todisteeksi Rauhala kaivaa piirongin kätköistä jokihelmisimpukan ja virallisen lupalapun, joka sallii vain Rauhalan pidellä tätä harvinaisuutta.
– En tiedä, mistä sain rohkeuden vastustaa kyläläisiä, mutta ajattelin kai, ettei isänikään olisi hyväksynyt ruoppausta.
Vanha sukutila on Rauhalalle tärkeä myös siksi, että siihen liittyy paljon muistoja, sekä omia että isovanhemmilta kuultuja. Viljelyn lopettaminen ei ole käynyt mielessäkään, sillä Rauhala haluaa olla osa jatkumoa.
– Tällä seudulla on ollut todistettavasti asutusta ja viljelyä jo vuosisatoja.
Ja jälleen hän kaivaa aarteen piirongista. Rauhala ojentaa kivenmurikan, joka löytyi perunamaalta. Kivi on hyvin painava, eikä se olekaan mikä tahansa murikka, vaan kirves. Museoviraston tutkimusten mukaan, se on 1400-luvulta.
Kaikki tämä sopii hyvin Rauhalan tarinaan ja siihen, mistä hänen taiteessaan on kyse - evoluutiosta.
New Yorkissa kilpailu on kovaa, mutta reilua
Kumisaappaat ja lippalakki sopivat Rauhalalle niin hyvin, että häntä on vaikea kuvitella New Yorkin taidepiireihin. Siellä hän on kuitenkin viettänyt talvet jo 30 vuoden ajan. Hän hankki jo 80-luvulla oman ateljeen New Yorkista ja se on hänellä edelleen. Asuminen New Yorkissa on mahdollistanut sen, että Rauhala on yksi tunnetuimmista nykytaiteilijoistamme maailmalla.
Hänellä on ollut uransa aikana 55 yksityisnäyttelyä, joista suuri osa on ollut ulkomailla. Silloin kun Rauhala päätyi New Yorkiin, suomalaistaiteilijat olivat harvassa. Hän sai yhä uudestaan ja uudestaan kertoa kuka on, mistä on ja miten suomalainen taide sijoittuu maailmankartalle.
– Siinä auttoi, että opiskelin samaan aikaan New Yorkissa filosofiaa ja monia muita aineita. Pystyin keskustelemaan ja se avasi väylän taidepiireihin.
Jos ei kuvataitelijan työ ole helppoa Suomessa, ei se ole New Yorkissakaan, joka on nykyään taidemaailman keskus.
– Kilpailu on kovaa. Joidenkin arvioiden mukaan noin 100 000 kuvataiteilijaa yrittää vuosittain saada näyttelyn New Yorkiin. Suuri osa heistä on maalareita, kuten minä.
Rauhala onnistui aikoinaan vakuuttamaan vaikutusvaltaiset piirit, ja hänellä oli juuri kahdeksas yksityisnäyttely New Yorkissa. Laakereille ei voi kuitenkaan jäädä lepäilemään, sillä saavutettuja etuuksia ei ole. Paikkansa täytyy ansaita joka vuosikymmen uudestaan. Rauhalan mukaan sillä on paljon merkitystä, että hän asuu puolet vuodesta pääkallopaikalla.
– Suomalaistaiteilijoilla on ollut vähän tapana ajatella, että kyllä ne muistavat ja tulevat taas hakemaan täältä Suomesta. Ei ne muista, sillä tyrkyllä on niin paljon tulijoita.
Vaikka kilpailu on New Yorkissa kovaa, Rauhala kuitenkin kehuu reilua henkeä. Kaikki kisaavat omalla radallaan, muita ei kampiteta.
– Tuntuu, että Suomessa keskinäinen kilpailu aiheuttaa usein pahantahtoista ilmapiiriä. Se varmaan johtuu pienistä resursseista, joista suuri osa on julkista tukea.
Rauhala ei ole riippuvainen apurahoista, sillä hän on onnistunut aikoinaan lyömään itsensä läpi taidemarkkinoilla. Hän kuitenkin kannattaa suomalaista apurahajärjestelmää, mutta näkee siinä myös ongelmia.
– Siinä on vaarana, että leipääntyy. Jää siihen turvalliseen vaiheeseen.
Hän kannustaakin nuoria suomalaisia taiteilijoita lähtemään rohkeasti maailmalle. Rauhala kuvailee, miten New Yorkissa on useita kuplia. Jos yhteen ei sovi, löytyy helposti toinen, johon solahtaa. Suomessa ei hänen mukaansa ole vaihtoehtoisia kuplia, vaan täällä hallitsee hierarkkinen pyramidi.
– Täällä vallitsevat yhdet kriteerit. Jos niihin ei satu sopimaan, voi olla vaikea löytää vaihtoehtoista ovea.
Rauhala on onnistunut luovimaan taitavasti Suomen ja New Yorkin taidemaailman väliä. Hänen teostensa ostajakunnasta puolet on ulkomailla, puolet Suomessa. Opinnot kauppakorkeassa eivät olleet turhaa, sillä Rauhala selvästi ymmärtää myynnin ja markkinoinnin merkityksen.
Rauhala olisi voinut ryhtyä suurtilan isännäksi, bisneshaiksi, tutkijaksi tai luonnonsuojelijaksi. Syy, miksi hänestä tuli taiteilija löytyy vaatimattomista lähtökohdista ja kyläkoulusta.
– Koulumme oli pieni ja opettaja opetti samaan aikaan monia luokka-asteita. Siinä jäi paljon aikaa piirrellä.