ORIVESI Yhdentoista ihmisen seurue kuuntelee keskittyneesti eräopas Heidi Savolaisen ohjeistusta:
– Jokamiehen oikeuksilla meillä on lupa poimia marjoja, sieniä ja rauhoittamattomia kukkia. Meillä on myös velvollisuuksia, eli ei jätetä metsään jälkeäkään. Jos tarvitsee käydä vessassa, tehdään se tässä metsässä.
Viimeinen ohje herättää pulinaa ja naurua.
– Toivottavasti ei tarvitse, kuuluu ryhmästä englanniksi.
Metsäpolulla lähtöä odottaa vietnamilainen, kiinalainen, srilankalainen, pakistanilainen, bangladeshilainen ja iranilainen sekä viisi oriveteläistä mummoa.
Paikalliset ovat päätyneet retkelle ikäihmisiä aktivoivan projektin ansiosta. Selvästi nuoremmat ulkomaalaiset ovat löytäneet mustikkaretken Savolaisen yrityksen, Seikkailuapinoiden nettisivujen tai sosiaalisen median kautta. Yritys tekee yhteistyötä myös muutaman ulkomaalaisen matkatoimiston kanssa.
Marjat kopisevat astian pohjalle, kun innokkaimmat alkavat kerätä niitä jo tien vierestä.
Yhdeksän vuotta sitten Sri Lankasta Suomeen muuttaneelle Amal Hevadewagelle mustikka on tuttu. Aikaisemmin hän on ostanut marjoja torilta, mutta poimimaan hän on lähtenyt nyt ensimmäistä kertaa.
– Odotan innolla näkeväni, millaista tämä on. Haluan oppia käymään metsässä, jotta voin tuoda lapsetkin tänne, hän sanoo.
Oriveteläisten neuvomassa salaisessa mustikkapaikassa on valtavasti marjoja. Ne ovat isoja ja herkullisia.
Anqi Maon ämpärin pohja alkaa peittyä. Kiinalainen opiskelija innostui marjaretkestä, kun hänen huonekaverinsa oli ollut sellaisella. Maokin oli saanut sen jälkeen syödä mustikoita ja mustikkapiirakkaa.
Heidi Savolainen näyttää, miten poimuria käytetään. Mao pistää marjoja astiaan välillä myös sormin.
– Tämä on innostavaa, kiinnostavaa ja merkityksellistä. Nautin tästä todella paljon, hän sanoo.
Mao sanoo kertovansa retkestä kaikille kansainvälisille opiskelukavereilleen:
– Heidän pitää ehdottomasti testata tätä!
Merja Korpela poimii marjoja vieressä. Hän on ollut kuvissa ja jutellut ulkomaalaisten retkikavereidensa kanssa.
– Juuri hänelle kerroin, että tämä metsä on meillä suomalaisilla sisällä. Jos sen on joku hukannut, niin pienellä kaivamisella se saadaan taas esiin. Tämä on ihan ilmaista, terveellistä ja stressi häviää. Täältä menee ihan eri mielellä takaisin kotiin, hän sanoo.
Korpela kävisi mielellään metsässä, mutta sanoo tulleensa araksi lähtemään yksin.
– Pari vuotta sitten katsoin sutta silmästä silmään ja höyryävän karhunläjän olen ohittanut. Mutta näin ryhmänä tämä on aivan ihanaa. Voi kun näitä järjestettäisiin ympäri Suomea! Olisi varmasti paljon enemmän ihmisiä metsässä.
Eräopas Heidi Savolainen ei ole ensimmäistä kertaa ulkomaalaisten kanssa marjassa. Ja usein matkassa on myös paikallisia ikäihmisiä.
– Haluan, että ulkomaalaiset tutustuvat paikallisiin ihmisiin ja pääsevät tekemään suomalaisia juttuja, hän sanoo.
Saunomisen lisäksi Savolainen on muun muassa pessyt turistien kanssa suomalaisten mattoja. Massaturismin sijaan hän haluaa tarjota ainutlaatuisia suomalaisia elämyksiä, joiden pariin turistit eivät muuten päädy. Marjastus on juuri sellainen elämys.
– Suomalainen metsä kiinnostaa ulkomaalaisia todella paljon, mutta ei sinne meneminen ole helppoa. Jos ulkomaalainen kysyy turisti-infosta, voisiko päästä marjaan, hänelle sanotaan, että voitte mennä vapaasti, Savolainen kertoo.
Haluan oppia käymään metsässä, jotta voin tuoda lapsetkin tänne.
Amal Hevadewage
– Mutta miten turisti löytää paikan, jossa on marjoja ja miten hän uskaltaa mennä sinne? Se onkin jo toinen juttu. Pitää olla välineet, kumisaappaat ja sadevaatteet.
Tämänkin ryhmän ulkomaalaiset olivat lähteneet marjaretkelle tennareissa, asiaankuuluvan varustuksen toi eräopas.
– Asiakkaalla pitää olla fiilis, että nyt tiedetään, mihin mennään ja mitä tehdään. Kun se tehdään pienille ryhmille ammattimaisesti, turvallisesti ja pilkettä silmäkulmassa, tällainen elämys on helppo paketoida kiinnostavaksi, Savolainen sanoo.
– Puskaradio toimii. Jos tälläkin retkellä mukana olevat kertovat perheelleen ja sukulaisilleen, millaista täällä on ollut, luulen, että meillä puhelin soi ensi viikolla. Niin on ainakin aina ennen käynyt.
Amal Hevadewagen silmät loistavat. Ämpäri alkaa täyttyä ja mies on silmin nähden innoissaan.
– Tämä on mahtavaa! Olen tosi iloinen ja rakastan mustikoiden poimimista. On hienoa olla täällä keskellä viidakkoa, hän sanoo.
Heidi Savolainen kannustaa suomalaisiakin metsään, saman ilon äärelle.
– Pelkästään pari tuntia kävelyä, mustikoiden poimimista, istuskelua kannon nokassa on niin hyvää terapiaa, ettei mitään muuta tarvitakaan, hän sanoo.