Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Sähköauto voi käräyttää lämmitystolpan ja naapurin hermot – "Pahimmillaan siitä tulee kiistakapula taloyhtiöön"

Ennen sähköauton hankintaa on syytä selvittää, voiko sitä ladata omassa pihassa turvallisesti. Taloyhtiön kanssa kannattaa sopia ajoissa, miten sähköauton latauspisteestä koituvat kustannukset jakautuvat.

Jussi Roine laittaa sähköauton latukseen
Alkuvuonna sähköautoilijaksi ryhtynyt helsinkiläinen Jussi Roine lataa täyssähköautoaan asumansa kerrostalon parkkihallissa. Taloyhtiö kustansi ja järjesti latauspisteiden asennuksen, ja asukkaat maksavat niiden käytöstä. Kuva: Antti Kolppo / Yle
Petteri Juuti,
Tommi Kolehmainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Jussi Roineen sähköauto hurahtaa hiirenhiljaa käyntiin Helsingin Arabiassa sijaitsevan kerrostalon parkkihallissa. Roineen auto on ollut yön yli latauksessa sähköautoille tarkoitetussa latauspisteessä. Taloyhtiö asennutti alkuvuonna neljä latauspistettä asukkaiden käyttöön.

 – Olin hankkinut sähköauton ja aloin miettimään, missä voisin ladata sitä kotona. Kysyin taloyhtiön puolelta ja he ilmoittivat itse asiassa miettineensä sähköauton latauspisteiden hankkimista, kertoo Roine.

Latauspisteellisestä autopaikasta hän maksaa taloyhtiölle tavallista korkeampaa kuukausimaksua. Lisäksi hän maksaa lataamansa sähkön, jonka käyttöä latauspiste mittaroi.

– Taloyhtiö käytännössä hoiti kustannukset latauspisteistä, asukkaat maksavat kuukausimaksun kautta osin investointia takaisin.

Sähköauton lataus taloyhtiön parkkipaikalla ei ole kuitenkaan läpihuutojuttu.

Lämmitystolpista ladattaessa jopa tulipalon riski

Ensimmäinen ongelma piilee lämmitystolpissa, jotka voivat ylikuumentua. Auton lataaminen kuluttaa sähköä suuremmalla teholla ja pidempään kuin auton lohkolämmitin ja sisätilalämmitin.

– Lämmitystolppien pistokkeet ovat 90 vuotta vanha keksintö, ja kehitetty aivan muuhun kuin sähköautoille, sanoo kehityspäällikkö Juha Karppinen Helenistä.

Sähköautoa voi ladata lämmitystolpastakin, tilapäisesti. Suurin ongelma on pitkä latausaika. Karppisen mukaan on tulipalon riski, jos vanhasta ja kuluneesta pistokkeesta ladataan sähköä tuntikaupalla ilman valvontaa.

Teho on pienempi ongelma. Hitaan latauksen johtoa käytettäessä sähköä ei välttämättä kulu merkittävästi enempää kuin lohkolämmitintä ja sisätilalämmitintä käytettäessä – tämä tosin riippuu sähköautosta. Lataustehoa rajoittaa myös lämpötolpan sulake, joka katkaisee sähköt turvallisesti, jos auto meinaa imeä sähköä liikaa.

Siinä vaiheessa on jo myöhäistä jos sähköauto on jo ostettu tai pahimmassa tapauksessa ajettu pihaan.

Juha Karppinen

Jussi Roine kokeili ladata sähköautoaan ensin tavallisesta sähköpistokkeesta parkkihallissa ennen latauspisteiden tuloa kotihalliin.

– Aika nopeasti kuulin, ettei se ole välttämättä kaikkein turvallisin vaihtoehto. Lataan paikassa, missä se on sallittua: ihan turvallisuuden takia, ja myös ettei tule sanomista, että on käytetty toisten sähköä luvatta, Roine kertoo.

Tesla sähköauto latauksessa
Helsingin Arabiassa sijaitsevan kerrostalon parkkihalliin asennettiin älykkäät latauspisteet sähköautoille. Hallissa voi ladata kerrallaan neljää autoa. Kuva: Antti Kolppo / Yle

Taloyhtiön sähköjärjestelmä voi rajoittaa latauspisteiden määrää

Pysyvää käyttöä varten lämmitystolppa pitäisi vaihtaa latauspisteeksi. Niiden määrän lisääntyessä taloyhtiön sähköjärjestelmän raja voi tulla vastaan.

– Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että jokaista kymmentä lämmitystolpalla varustettua parkkiruutua kohden voidaan ottaa kaksi sähköauton latauspistettä ilman koko sähköjärjestelmän uusimista, kertoo Karppinen.

Siksi sähköauton hankkijan pitäisi varmistaa ajoissa, onko naapureilla samanlaisia hankintoja mielessä ja mitkä ovat taloyhtiön valmiudet asentaa latauspisteitä. Samalla selvitetään, milloin tulee ajankohtaiseksi vahvistaa koko sähköjärjestelmää.

– Siinä vaiheessa on myöhäistä, jos sähköauto on jo ostettu tai pahimmassa tapauksessa ajettu pihaan. Pahimmillaan asiasta voi tulla kiistakapula taloyhtiöön: välit naapureihin ja hallitukseen palavat, eivätkä asiat etene, sanoo kehityspäällikkö Karppinen.

Kuka maksaa sähköt ja latauspisteet?

Auton lataaminen on myös rahakysymys.

Eripuraa voi syntyä siitä, että naapurit katsovat enemmän sähköä kuluttavan sähköautoilijan ajavan "heidän sähköllään". Monet sähköautojen latauspisteet mittaroivat kuitenkin käyttämäänsä sähköä, jotta kustannukset kohdistetaan oikein niiden käyttämän sähkön mukaan.

Käytetyn sähkön lisäksi pitää maksaa latauspisteiden asentaminen ja tarvittaessa sähköjärjestelmän vahvistus.

Yleinen ilmapiiri on Karppisen mukaan tätä nykyä se, että sähköautolla ajava hoitaa itse kustannukset latauspisteen pystyttämisestä taloyhtiön pihalle tai parkkihalliin.

– Lähtökohtaisesti taloyhtiöt vastaavat että autopaikoille tulee riittävästi sähköä, sähköautoilija itse vastaa latauspisteen kustannuksista. Taloyhtiö voi myös itse päättää ottaa latauspisteet vastuulleen, Karppinen kertoo.

Tesla sähköauton mobiili sovellus kännykässä
Jussi Roine seuraa mobiilisovelluksella sähköautonsa akun tilaa ja latauspisteestä käyttämäänsä sähkön määrää ja hintaa. Kuva: Antti Kolppo / Yle

Helsingin Arabiassa sijaitsevaa kerrostaloa isännöivä As Oy Helsingin Toukoranta otti kontolleen latauspisteiden hankinnan ja asennuksen, ja asukas maksaa niiden käytöstä. Järjestely on sujunut hyvässä hengessä niin asukkaan kuin taloyhtiönkin näkökulmasta.

Isännöitsijä neuvotteli kiinteistön omistajan kanssa, että tilattavien latauspaikkojen hallinnointi toimii niin sanotun ulkoisen operaattorin kautta, joka valvoo muun muassa pisteen käyttämää sähkön määrää.

– Tämä oli pilottikohde ja kaikki sujui yllättävän hyvin. Tiedotimme asukkaita latauspisteiden hankinnasta sekä palvelun käyttöönotosta. Latauspisteet voitiin tehdä ilman suurempia muutoksia sähkökeskukseen, kertoo isännöitsijä Tero Arkivuo.

Sähkön hinta on latauspisteen käyttäjälle hieman markkinahintaa korkeampi, koska taloyhtiö kattaa sillä muun muassa pisteiden asennuksesta koituneita kustannuksia.

– Pikkuisen siinä käytiin neuvotteluja, mikä se kustannus on asukkaille ja taloyhtiöille. Siinä piti selvästi vähän itse kunkin puolustella kantaansa, Jussi Roine sanoo.

Tesla sähköauton latauslaite
Älykäs lataustolppa voi seurata vaikkapa sähkön tuntihintoja ja keskittää latauksen halvimmille tunneille. Kuva: Antti Kolpo / Yle

Halpa lataustolppa on älytön

Kun taloyhtiöön hankitaan latauspistokkeita, on syytä kiinnittää huomiota ainakin yhteen asiaan – onko pistokkeessa älyä. Halvimmat latauspistokkeet antavat autolle virtaa aina kun auto on tolppaan kytkettynä, kunnes akku on täynnä ja auto katkaisee latauksen.

Muutaman sadan euron lisäsatsauksella lataustolppaan saa älyä, joka hyödyttää sekä lataajaa, että kaikkia sähköverkon käyttäjiä. Älykäs tolppa voi seurata vaikkapa sähkön tuntihintoja ja keskittää latauksen halvimmille tunneille.

Älykkäät latauspisteet osaavat ohjata lataustehoja keskenään niin, että nykyisestä sähköverkosta saadaan hyödynnettyä koko kapasiteetti. Näin kallista sähköjärjestelmän vahvistamista voidaan siirtää kauemmas tulevaisuuteen.

Sähköautojen määrän kasvaessa älykkäät tolpat olisivat tärkeitä myös koko sähköverkon kannalta. Jos sähköstä tulee pula tai verkkoon tulee toimintahäiriö, fiksu lataustolppa osaa katkaista latauksen. Tarve tällaiselle kysyntäjoustolle lisääntyy tuuli- ja aurinkosähkön kasvun mukana. Sähköverkon horjuessa älytön lataustolppa on osa ongelmaa, älykäs tolppa osa ratkaisua.

Jussi Roine sähköauto Teslan sisällä
Jussi Roine mietti muutaman vuoden sähköauton hankintaa. Autonvaihdon tullessa ajankohtaiseksi hän päätti siirtyä täyssähköautoon. Kuva: Antti Kolppo / Yle

Taloyhtiöt törmäävät latausasiaan ennemmin tai myöhemmin

Liikenne- ja viestintäministeriön parlamentaarinen työryhmä ehdotti viime viikolla väliraportissaan miljoonien eurojen tukea sähköautojen hankintaan ja latausverkon kehittämiseen seuraavan neljän vuoden aikana. Bernerin työryhmän ehdotus voi poikia sen, että valtion tukia tultaisiin suuntaamaan myös latauspisteiden järjestämiseen taloyhtiöille.

Sähköautojen määrät ovat Suomessa toistaiseksi pienet, viime vuoden lopussa noin 4 000 kappaletta täyssähköautoja ja ladattavia hybridiautoja. Joidenkin arvioiden mukaan niiden määrä voi jopa kaksinkertaistua vuodessa. Hallituksen tavoitteena on, että sähköautoja olisi yli 200 000 vuonna 2030.

Siksi taloyhtiön voi olla viisasta tilata sähköalan asiantuntijalta suunnitelma, jonka perusteella sähköautojen latauspisteiden yleistymiseen voi varautua. Muun muassa valtionyhtiö Motiva on kehittänyt taloyhtiöille oppaan, miten kannattaa toimia sähköautojen latauspisteiden järjestämisessä.

Yksittäisen asukkaan on syytä ottaa latauspisteasia puheeksi taloyhtiölle jo hyvissä ajoin ennen sähköauton hankkimista.

Lue lisää:

Sähköautolla pääsee jo pitkälle – "polttoainekulut" 2–3€/100 km

Älä tökkää sähköautoa taloyhtiön pistokkeeseen lupaa kysymättä – lämmitystolppa vie muiltakin sähköt

Taloyhtiöt kipuilevat sähköautojen latureista – nyt tulee tukea valtiolta

Suosittelemme sinulle