Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Katseet kohti taivasta ensi yönä: Luvassa "suuri revontulinäytös" koko Suomeen

Pilvinen sää saattaa kuitenkin haitata revontulten näkymistä suuressa osassa maassa.

Revontulet leimuavat Olkkajärvellä.Revontulet leimuavat Rovaniemen Olkkajärvellä syksyllä 2015.
Revontulet leiskuvat Rovaniemen Olkkajärvellä, kuvattu 8. syyskuuta 2015. Kuva: Vesa Vaarama / Yle
Matti Konttinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Revontulibongareiden kannattaa suunnata kohta katseet taivaalle.

Ilmatieteen laitos kertoo, että "suurta revontulinäytöstä" odotetaan alkavaksi torstain vastaisena yönä. Auringossa tapahtui maanantai-iltana roihupurkaus, joka aiheuttaa revontulet.

Purkauksen voimakkuuden ja nopeuden perusteella näyttäviä revontulia on odotettavissa koko Suomeen.

Pilvinen sää saattaa kuitenkin haitata revontulten näkymistä suuressa osassa maata. Ylen meteorologin Kerttu Kotakorven mukaan ensi yönä ainoastaan Lapissa sää näyttää selkeältä. Muualla maassa on pilvistä.

– Maan keskivaiheilla voi ehkä yrittää katsoa taivaalle, jos siellä sattuisi jokin kolo pilvessä olemaan. Mutta enemmänkin Vaasa–Joensuu-linjan alapuolella taivas on aika tiukasti pilvessä, Kotakorpi sanoo.

Ilmatieteen laitos kertoo, että purkauksen saapumisennusteessa on tyypillisesti puolen vuorokauden virhemahdollisuus. On siis mahdollista, että purkaus saapuu Maahan vasta torstaina, jolloin parhaat revontulet nähtäisiin vasta perjantain vastaisena yönä.

Mahdollisuudet revontulien näkemiseen ovat kuitenkin silloin entistäkin huonompia.

– Perjantain vastainen yö näyttäisi olevan vielä torstaitakin pilvisempi, ja silloin on pohjoinenkin lähes kokonaan pilvessä, Kotakorpi kertoo.

Lue myös

Ensi yönä uusi mahdollisuus "suurelle revontulinäytökselle" – mutta pilvet ovat taas tiellä 

Suosittelemme