Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Syyttäjä vaatii Pietarsaaren paloittelusurmasta 10 vuoden vankeutta

Syyttäjän mukaan uhrin ruumista säilytettiin parvekkeella, minkä jälkeen mies ja nainen paloittelivat ruumiin.

Paloittelusurman oikeuskäsittely alkoi Vaasassa torstaina.
Paloittelusurmaa käsiteltiin Vaasassa viime syyskuussa. Hovioikeus antoi ratkaisuna toukokuussa. Kuva: Johanna Ventus / Yle
Katariina Poranen
Avaa Yle-sovelluksessa

Syyttäjä vaatii Pietarsaaren paloittelusurmasta syytetylle 43-vuotiaalle pedersöreläismiehelle vähintään kymmenen vuoden vankeusrangaistusta taposta ja hautarauhan rikkomisesta. Lisäksi 46-vuotiaalle naiselle vaaditaan vähintään kuuden kuukauden ehdollista vankeutta hautarauhan rikkomisesta.

Pietarsaaren paloittelusurma paljastui helmikuussa. Permon kaupunginosassa löytyi jäteastioista uhrin ruumiinosia toisen poliisioperaation yhteydessä. Silloin poliisi joutui järjestämään alueella poikkeuksellisen laajan etsintäoperaation.

Uhri oli vuonna 1965 syntynyt pietarsaarelaismies. Syyttäjän mukaan mies ja nainen olivat viettäneet aikaa uhrin kanssa naisen asunnossa.

Syytteen mukaan kolmikko oli juonut alkoholia ja päihtynyt voimakkaasti. Syyttäjän mukaan pääsyytetty ja uhri olivat riidelleet, jolloin syytetty mies oli ottanut uhrilta pistoolin ja ampunut hänet.

Mies myönsi teon, nainen kiistää

Ampumisen jälkeen mies oli syyttäjän mukaan vienyt ruumiin asunnon parvekkeelle, missä sitä oli säilytetty noin vuorokauden. Syytteiden mukaan mies ja nainen paloittelivat ruumiin ja veivät osat kerrostalon pihan roskalavalle ja lähellä olevaan ojaan.

Mies on myöntänyt aiheuttaneensa uhrin kuoleman ja paloitelleensa ruumiin. Nainen on puolestaan kiistänyt syyllistyneensä hautarauhan rikkomiseen.

Miehelle vaaditussa rangaistuksessa syyttäjä on käyttänyt koventamisperustetta. Syyttäjän mukaan miehen aikaisempi rikollisuus osoittaa ilmeistä piittaamattomuutta laista.

Syytetty mies on ollut vangittuna helmikuun alusta lähtien, nainen puolestaan helmikuun alusta maaliskuun loppuun. Nainen vapautettiin poliisin esityksestä.

Poliisi tutki tapausta aiemmin murhana, mutta syyteharkinnassa nimike muuttui tapoksi. Juttua käsitellään Pohjanmaan käräjäoikeudessa Vaasassa torstaina ja perjantaina.

Suosittelemme