Luonnonvarakeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen tutkimus paljastaa vääräksi käsityksen ojitusten vähäisestä vaikutuksesta. Etenkin ojitetuilla suoalueilla typpi- ja fosforipäästöt lisääntyvät vuosien myötä.
Ravinnepäästöjen kasvun on epäilty johtuneen ilmastonmuutoksesta. Tutkimustulokset kuitenkin osoittavat, että 50–60 vuotta sitten ojitetuilla soilla valumavesien typpi- ja fosforipitoisuudet voivat olla jopa kahdesta kolmeen kertaa suurempia kuin 20–30 vuotta ojitettuna olleilla alueilla.
Myös Oulun yliopiston tutkijat ovat havainneet ojitetuilta metsäalueilta tulevat kasvaneet ravinnepäästöt. Tutkijat arvioivat, että nykyiset kuormituslaskelmat aliarvioivat metsätalouden vesistövaikutuksia Suomessa.
– Uudet tulokset ravinnepitoisuuksien jatkuvasta kasvusta ojitusalueiden valumavesissä muuttavat perusteellisesti aiempia käsityksiämme. Silloin kun olemme alueilla, joissa on paljon suota, kuten Pohjanmaalla, niin siellä varmasti ojitettujen soiden merkitys vesistöille on huomattavan suuri, Luonnonvarakeskuksen johtava tutkija Mika Nieminen toteaa.
Tämä johtuu siitä, että maatuessaan kauemmin vanha suoturve päästää yhä enemmän ravinteita. Maatunut turve on eroosioherkempää eli siitä irtoaa maa-ainestakin helpommin.
Pitoisuuksien kasvu viittaa myös siihen, että vesiensuojelu ojitusalueilla ei ole ollut riittävän tehokasta.
Suot ojitettiin, kun tarvittiin lisää puuta
Soita ojitettiin aiemmin, kun aikanaan puita hakattiin enemmän kuin metsät kasvoivat ja tarvittiin lisää puuntuotantoa.
Nyt näiltä 1960–80 -luvuilla ojitetuilta soilta hakataan puuta entistä enemmän, kun puun tarve kasvaa metsäteollisuuden investoitua uusiin tuotantolaitoksiin muun muassa Äänekoskelle.
Ojitusalueen hakkuu on LUKEn Mika Niemisen mukaan hyvin intensiivinen toimenpide. Samaan aikaan tehdään avohakkuu ja maanpinnan käsittelyä sekä kunnostusojitusta.
– Tutkimukset ovat selvästi osoittaneet, että nämä lisäävät hyvin paljon kuormitusta. Esimerkiksi kangasmaiden hakkuisiin verrattuna moninkertaisesti, enimmillään jopa kymmenkertaisesti lisäävät niitä ravinnepäästöjä.
Avohakkuiden sijaan LUKEn tutkijat selvittävät nyt siirtymistä jatkuvapeitteiseen metsänhoitoon, jolloin maaperää ei muokata yhtä rajusti.
Nykyiset vesiensuojelumenetelmät ovat joko tehottomia tai eivät kovin hyvin sovellu alavien suomaiden ojavesien puhdistamiseen.
– Tämä jatkuvapeitteinen kasvatus on tällä hetkellä tärkein tavoitteemme vähentää metsäojitusten haitallisia ympäristövaikutuksia, toteaa Mika Nieminen.
Tutkijoita huolestuttaa, että vesistökuormitukset voivat tulevaisuudessa kasvaa entisestään.