Kahdeksan autoa kaasuttelee korviahuumaavasti keulat vastakkain. Sireeni ulvahtaa, ja ensimmäiset autot törmäävät rajusti toisiinsa.
Autot singahtelevat paksuilla tukeilla aidatun radan eri puolille ja pakittavat rajusti toisten keulaan tai kylkeen. Pelti paukkuu ja rauta ryskyy. Moottorit ulvovat, kumi palaa ja jäähdyttäjät höyryävät.
Tämä on romurallia.
– Tää on niin pähkähullua. Järjen kanssa tällä ei ole mitään tekemistä, tiivistää Romurallin järjestäjä Kristian "Sheikki" Laakso.
Takaluukku kaverin konehuoneeseen
Romurallissa ajetaan etu- ja takavetoisilla henkilöautoilla vuotuista SM-sarjaa. Kisoissa ajetaan alkuerät, keräilyerät ja finaali. Ideana on tuhota törmäämällä toiset autot ja säilyttää oma auto liikkuvana.
– Erissä yritetään tappaa toisen auto mahdollisimman totaalisesti, kiteyttää vuosikaudet romurallia ajanut Pasi Akkila.
– Ajetaan takaluukku kaverin konehuoneeseen niin lujaa kuin sielu sietää ja toivotaan, että kaverin auto ei enää liiku ja oma liikkuu, Akkila jatkaa.
Säännöt eivät juurikaan ajamista rajoita. Sallittuja vaihteita ovat ykkönen ja pakki. Pakoilu on kielletty, samoin kimppaan ajaminen. Tahallinen törmääminen kuljettajan puoleiseen oveen on kielletty.
Perä edellä törmääminen on taktisesti viisainta, koska keulassa ovat auton haavoittuvimmat osat.
Teräspalkit turvaksi
Kolme hikistä miestä repii osia irti parhaat päivänsä nähneistä Mazdasta ja Nissanista kärköläläisellä autotallilla. Pasi Akkila, Urmas Lohk ja Atte Piekkari muodostavat romurallitallin Sawhill Racing.
Autot ja rauta ovat miehille tuttuja: Akkila on hitsaaja ja Lohk sekä Piekkari raskaankaluston asentajia.
– Autoista puretaan kaikki palava materiaali ja vaaralliset osat. Lasit, listat, lamput, vetokoukut, turvatyynyt ja kaikki hajoava. Sisälle jää vain kuskin penkki, sanoo Akkila.
Myös polttoainetankki puretaan ja jäähdytysjärjestelmä tyhjennetään räjähdysvaaran vuoksi. Jäähdyttäjässä saa käyttää vain vettä.
Purkutyön jälkeen alkaa turvavarusteiden asentaminen. Oviin hitsataan teräspalkit. Myös kuljettajan penkin taakse lisätään koria vahvistava palkki. Kuskin ikkunaan hitsataan teräsristikko. Jalkatilaan asennetaan erillinen polttoainesäiliö ja akku.
Autot koristellaan lajin henkeen kuuluvalla ronskilla otteella. Mazda saa pintaansa tiilikuvioinnin ja Nissan lautajäljitelmän.
Rauta taipuu ja luut rutisevat
Lempäälän Pirkanhovin parkkipaikalla Sawhill Racingin kolmikko pääsee tositoimiin. Romurallikuskit käyttävät taitelijanimiä. Akkila tunnetaan nimellä "Aku Buck", Lohk on "Tuho-Urmas" ja Piekkari "Musta Mannerheim".
Myös Mustalle Mannerheimille on löytynyt viime tipassa kisa-auto, vanha Volkswagen kuusen alta. Konepellin alla on edelleen keko kuivuneita neulasia.
Romuralli vastaa nimensä haasteeseen. Perät painuvat sisään, lokasuojat ruttaantuvat ja pyörät irtoilevat. Yksi kerrallaan autot jäävät liikuntakyvyttöminä paikoilleen.
– Kun tulee ensimmäinen täräys, niin se on niin kova adrenaliinipiikki, että ei siinä tunne mitään pelkoa eikä paljon ajattele. Pää vain pyörii kuin pöllöllä ja etsii tuhottavaa, kuvaa Aku Buck tunnelmista kisa-auton ratissa.
Kuskit käyttävät normaaleja kolmipisteturvavöitä. Kolhuja tulee varmasti.
– Välillä sattuu, välillä ei, mutta se on lajin luonne. Minulla on useimmin kylkiluut murtuneet. Sitten ollaan pienemmällä hapella pari viikkoa, sanoo Aku Buck.
Leka ja rälläkkä parhaat työkalut
Erien välillä autoja kohennetaan uuteen uskoon varikkoalueella. Lekaa ja rälläkkää pienempiä työkaluja ei juuri tarvita.
Pasi Akkilan eli Aku Buckin autosta katkaistaan akseli ja irrotetaan vaurioitunut takapyörä. Tilalle asennetaan kuormaushihnoilla nelipyöräinen rullakko.
– Koitetaan nyt, kauanko se kestää, nauraa Aku.
Kilisten ja kalisten Mazda raahautuu finaaliin.
Finaalissa Tuho-Urmas kaasuttelee toiseksi, ja Aku Buck yltää viidenneksi. Musta Mannerheim jää alkuerään. Volkkari ei suostu käynnistymään kovan niitin jälkeen.
– Täällä ei olla nössöjä. Jos rakennetaan auto ja tullaan tänne ajamaan, niin sitten ajetaan kunnolla, sanoo tyytyväinen Tuho-Urmas.
Yhteisöllistä hulluutta
Kouvolalainen romualan yrittäjä Kristian "Sheikki" Laakso on ollut mukana Romurallissa 24 vuotta. Sheikki järjestelee kisat yhdessä vaimonsa ja talkooväen kanssa lupabyrokratiasta lähtien romujen poiskuljetukseen asti.
– Ei tämä mikään bisnes ole. Teen tätä ihan rakkaudesta lajiin. Kyllä me eletään ihan muulla toiminnalla. Mutta kyllä tästä saa juttuja, mitä ei pysty rahalla mittaamaan. Tämä on niin pähkähullua, että se kiinnostaa, sanoo Sheikki.
Kisojen päätuomari ja juontaja Sauli "Sakke" Tolmunen korostaa romuralliharrastuksen yhteisöllisyyttä.
– 17 vuotta olen ollut mukana, ja kyllä se on lajin hauskuus ja porukan yhteisöllisyys, mikä vetää. Jos kanssakilpailija tulee pyytämään työkalua tai varaosaa, niin aina tulee apua. Kaveria ei täällä jätetä, sanoo Sakke.
– Sellainen mukava irroittelu, hulttiomeininki, se meitä yhdistää. Hauskanpito on tosi tärkeää, vahvistaa Pasi Akkila.
"Autot kuolevat saappaat jalassa"
Kisojen jälkeen kauhakuormaaja pinoaa ruttaantuneet autonraadot kasaan. Sheikki nostaa autot romurekan lavalle.
Autot päätyvät kierrätykseen. Nesteet kuivataan ja romut murskataan.
– Niistä tulee uutta metallia, kertoo Sheikki.
– Romurallissa autot pääsevät kuolemaan saappaat jalassa. Ne näyttävät vielä viimeisen kerran, mihin niistä on. Tämä edistää kierrätystä. Kaverit hakevat purkukuntoisia autoja tuolta pihoilta, ajavat kisan ja roudaavat ne meille kierrätykseen. Eihän me maailmaa niillä pelasteta, mutta on se ainakin parempaan suuntaan, Sheikki jatkaa.
– Ei rautaan voi rakastua, sanoo puolestaan Pasi Akkila.
– Se on parempi tuhota vaan, ja tehdä siitä vaikka lusikoita tai peltipurkkeja. En minä näitä autoja rakentele muuten kuin tuhotakseni ne, mies jatkaa.