Kolmekymmentä vuotta sitten Janne Mäkelällä oli kiire. Piti päästä Niinisalon harmaista iltaloman huumaan Tampereelle. Parikymppinen pioneeri vaihtoi vaatteet ja lähti kiitämään. Matka suuntautui Ylöjärveltä baariin Tampereen keskustaan, Hämeenkadulle.
Ilta sujui muuten hyvin, mutta aamulla oli lompakko kateissa. Kauaa ei Mäkelä ehtinyt lompakkoaan etsiä.
– Siihen aikaan loma loppui klo 24, joten ei sitä paljon ehtinyt murehtia, muistelee Mäkelä.
Ilmeisesti rahapussi oli vaihtanut haltijaa hämäräperäisesti jo Bugatti-nimisessä baarissa. Sen jälkeen lompakko oli laitettu joistain syystä ilmanvaihtoputkeen Pirkankadulla. Putkesta se tipahti raitiotietyön tärinässä vasta kolme vuosikymmentä myöhemmin.
Kuka on oikea Janne Mäkelä?
Ratikkatyömaalta löytynyt harmaa lompakko oli säilynyt hyvin. Ajokortti oli tärkeä johtolanka omistajan löytämiseksi, mutta saman nimisiä miehiä on paljon. Tampereen raitiotietä rakentava allianssi päätti etsiä oikeaa henkilöä sosiaalisessa mediassa.
Janne Mäkelä alkoi saada kavereiltaan Facebookissa viestejä: Oletko se sinä?
Oikea Mäkelä löytyi kahdeksassa tunnissa.
– Olisiko se tosiaan minun pussini? Olisiko tuo haettu Mäkelän Janne minä? Varmuus tuli, kun varmistin ajokortin myöntämispäivän. Se natsasi, hyväntyylinen Mäkelä sanoo.
Lompakko luovutettiin oikealle omistajalleen perjantaina Raitiotieallianssin toimistossa salamavalojen välkkeessä. Janne Mäkelä suhtautuu äkilliseen julkisuuteen tyynesti.
Kulkenut ohi tuhansia kertoja
Vuosien saatossa Mäkelä on tietämättään kulkenut hyvinkin läheltä kadonnutta rahapussiaan.
– Työmatkaani kuuluu Pirkankatu, joten siitä ohi olen mennyt varmaan tuhansia kertoja, arvioi Mäkelä.
Hän kummasteli lompakon löytöpaikkaa.
– En minä sitä itse sinne putken päälle laittanut, Mäkelä sanoo.
– Ilmeisesti varkaalla ei ollut nälkä, sillä lounassetelit olivat edelleen jäljellä.
Rahat oli viety, mutta ajokortti oli jätetty rauhaan. Lompakossa oli säilynyt myös kaverin käyntikortti ja pieni almanakka. Armeijan matkalitteroissa viimeinen voimassaolopäivä oli kesäkuussa 1988.