Raisiolainen André Heikius päätti ostaa joululahjaksi vaimolleen liput Robbie Williamsin konserttiin. Keikka järjestettäisiin elokuussa 2017 ja stadionin parhaat inner pit -paikat maksaisivat hieman alle sata euroa kappale.
Se ei ehkä ole vallan halpaa, mutta olihan sentään joulu tulossa.
Heikius tiesi, että moni muukin kärkkyisi lippuja.
– Yleensä näissä tilanteissa saa olla skarppina. Eli heti kello 9.00 kannattaa olla parikin tietokonetta valmiina. Sillä tavoin olen yleensä liput saanut.
Tällä kertaa kävi kuitenkin toisin.
– Järjestelmä kertoi, että kaikki nuo sadat inner pit -liput oli myyty loppuun. Siis samalla minuutilla, kun kauppa alkoi. Ajattelin, että tämä on varmasti järjestetty etukäteen.
Tämän jälkeen Heikius hämmästyi vielä enemmän. Ticketmasterin verkkokauppa ohjasi hänet ViaGoGo-verkkokauppaan, josta noita kadonneita lippuja oli jo saatavilla suuria määriä.
– En siis joutunut edes googlaamaan, että keneltä trokarilta nämä liput nyt löytäisi.
Virallisessa verkkokaupassa lippujen sanottiin olevan sadan euron arvoisia. ViaGoGossa tuohon hintaan lisättiin Heikiuksen mukaan 80 euron palvelumaksu ja kuljetuslisä. Tämä yli tuplasi hinnan.
– Lopulta maksoin kahdesta lipusta sen minkä pyydettiin, yli 400 euroa – olihan kyse joululahjasta.
Siitä ei ole varmuutta, millä tavoin liput päätyivät salamannopeasti virallisesta kaupasta epäviralliselle myyntisivustolle. Kuitenkin Ticketmaster on lehtitietojen mukaan luovuttanut lippuja jopa suoraan jälleenmyyntipalveluun ainakin Italiassa.
Heikius uskoo, että samoin toimittu Suomessakin.
– Kyllä tämä sovitulta jutulta haiskahtaa. Robbie Willians on kai niin iso artisti, että ViaGoGo on sopivat ostavansa jokaisen konsertin parhaat liput.
Lisäys 10.9. klo 8.00
Ticketmaster- tai ViaGoGo-yhtiöitä ei tavoitettu kommentoimaan artikkelia. Myöhemmin Ticketmaster kiistää artikkelin tiedot seuraavilta osin: Yhtiön mukaan sen verkkokaupasta tai muista palveluista ei ole koskaan laitettu linkkiä ViaGoGon-verkkosivuille. Ticketmasterin mukaan se ei myöskään ole koskaan siirtänyt lippuja myytäväksi ViaGoGon alustalle tai muihin vastaaviin palveluihin.
Tässä ei olisi sinänsä ongelmaa eikä väärää. Lippukauppa saa Suomessa myydä lippunsa miten haluaa – kunhan se on sopinut asiasta artistien kanssa ja toimii avoimesti kuluttajien suuntaan.
Heikiusta tilanteessa harmitti se, että lipuilla ilmoitettiin olevan yksi hinta, joka todellisuudessa olikin yli kaksinkertainen.
Lippukaupasta jo 80 valitusta
Sama ongelman on havainnut myös kuluttajaviranomainen.
– Meille on tullut tämän vuoden aikana tästä ViaGoGo-palvelusta jo 80 yhteydenottoa kuluttajilta, sanoo kilpailu- ja kuluttajaviraston lakimies Miina Ojajärvi.
Suurin osa valituksista liittyy Ojajärven mukaan hintaan, joka ei ole ollut ollenkaan sitä, mitä ensi silmäyksellä näyttäisi.
– Lippuihin on tullut yllättäviä lisäkuluja. Kuluttajien ilmoituksissa kerrotaan jopa, että he eivät ole pystyneet peruttamaan tilausta sen jälkeen kun hinta on paljastunut moninkertaiseksi. Eli luottokorttia olisi veloitettu ja vasta sen jälkeen kerrottu mitä lippu todellisuudessa maksaa, Ojajärvi sanoo.
Kuluttaja- ja kilpailuvirastolla on vain rajalliset mahdollisuudet valvoa tällaista toimintaa.
– Otamme yleensä yhteyttä yrityksiin ja neuvottelemme. Kansainvälisissä tilanteissa valvonta on vaikeampaa ja erityisiä haasteita on, jos maa ei kuulu EU:hun. Kyseinen yritys on käsittääkseni sijoittunut Sveitsiin, Ojajärvi sanoo.
Ojajärvi korostaa, että kuluttajaviraston tiedot perustuvat ilmoituksiin, jotka sille on toimitettu.
– En halua mustamaalata hyvin toimivia palveluita, mutta kuluttajien kannattaa suhtautua varovasti. Kannattaa vertailla hintoja ja seurailla keskustelupalstoja.
Ultra Bra – 800 euroa?
Keskiviikkona Yle kertoi, miten kahdesta Ultra Bran lipusta joutui maksamaan jopa yli 800 euroa.
Yhtyeen kahden ensimmäisen jäähallikonsertin liput olivat loppuneet nopeasti virallisessa Ticketmaster-kaupassa – ja sen jälkeen lippuja oli päätynyt myyntiin toisaalle moninkertaiseen hintaan.
Virallinen lipunmyyjä oli sama kansainvälinen lipunmyyntijätti Ticketmaster kuin Robbie Williamsinkin tapauksessa. Ticketmaster ohjasi liputta jääneitä omaan Seatwave-palveluunsa.
Järjestely ei tyydyttänyt kuluttajia eikä artisteja.
Kuluttajat kokivat, että heitä vedätetään, ja Ultra Bra -yhtye taas pahastui tästä mielipahasta. Toisaalta heitä järkytti myös se havainto, että virallinen lippukauppias tienaa Seatwavessa myytävästä kiskurihintaisesta lipusta välityspalkkioina moninkertaisesti enemmän kuin virallisesta lippukaupasta myydystä – mutta artisti ei saa mitään.
Lopulta Ultra Bran säveltäjä Kerkko Koskinen vaati, että virallisesta verkkokaupasta poistettaisiin linkki Seatwave-palveluun.
Suomalaiset musiikkialan vaikuttajat pitävät Ticketmaster/Seatwave -asetelmaa epäterveenä.
– Ei tuo hyviä ajatuksia herätä. Nythän trokauksesta tehdään ammattimaista toimintaa, sanoo Fullsteam-musiikkiyhtiön toimitusjohtaja Heidi Aho.
– Jos trokaustoiminta jo pelkästään komissioina tuottaa enemmän rahaa kuin mitä artistille jää lipusta, niin koen sen tosi ongelmalliseksi.
Todettakoon, että kuluttajavirastolla ei tiettävästi ole Seatwave-palveluun liittyviä valituksia.
Kuluttajan kannalta on myös etu, että lippujen aitouden varmentaa se sama taho, joka on liput alun perinkin liikkeelle laskenut. Tämä on omiaan ehkäisemään rikollista huijausta.
Maailmalla on kuitenkin pyritty sääntelemään niin kutsutuissa secondary ticketin -palveluissa esiintyvää kiskurihinnoittelua. Esimerkiksi Tanskassa on tiettävästi kiellettyä myydä lippuja kalliimmalla kuin alkuperäinen hinta. Toisaalta Ticketmasterin emoyhtiön Live Nation Entertainmentin vuosikertomuksen mukaan ainakin osassa Yhdysvaltain osavaltioista yhtiö ei saa automaattisesti johdattaa kuluttajia virallisesta lippukaupasta uudelleenmyyntipalveluunsa.
Lisäksi esimerkiksi Florida ja Illinois ovat myös säätäneet lippujen uudelleenmyynnille hintakattoja.
Suomessa lippujen uudelleenmyynti on kuitenkin villiä.
Yle ei tavoittanut Ticketmasterin eikä ViaGoGon edustajia kommentoimaan asiaa.
Ticketmasterin kommentit lisätty 10.9. klo 08.00