Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Kaatosateet jatkuvat – Kainuussa sataa melkein vaaksa viikossa

Rankat sateet haittaavat jo syysviljojen korjaamista.

24 tunnin sademäärät sunnuntaista keskiviikkoon.
Kuva: Yle Sää
Jussi Salokorpi
Avaa Yle-sovelluksessa

Sunnuntaiksi on luvassa sateita koko maahan, mutta erityisen paljon sataa Kainuussa.

Ilmatieteen laitos ennustaa alueelle jopa 40 millimetrin sateita vuorokaudessa. Määrä on hieman vähemmän kuin perjantaina ennustettiin, mutta siinä mielessä paljon, että valmiiksi märkä maaperä ei enää vedä vettä.

– Jo elokuussa Kainuussa satoi kaksinkertainen vesimäärä normaaliin verrattuna, joten alavilla alueilla on tulvan vaara, kertoo Ylen meteorologi Toni Hellinen.

Hellisen mukaan tulvien mahdollisuutta lisää se, että sateiden odotetaan jatkuvan koko viikon ajan.

– Näyttää siltä, että tästä torstaihin mennessä vettä sataisi jopa 80 millimetriä lisää.

Tulvien lisäksi sateet alkavat haitata sadonkorjuuta.

– Alkaa olla niin märkää, ettei enää päästä pelloille. Syysviljojen korjuutyöt voivat siis viivästyä, Hellinen muistuttaa.

Märkyys ei ole tänä syksynä pelkästään Kainuun murhe. Esimerkiksi Uudeltamaalta Savoon yltävällä alueella satoi elokuussa 1,5 kertaa enemmän kuin tavallisesti. Tilannetta helpottaa se, että syyskuun alku on tuolla alueella ollut hieman tavallista kuivempi.

Suosittelemme