Helsingin yliopiston ympäristöekonomian professori Markku Ollikainen ja Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori (Luke) Jussi Uusivuori esittävät uudenlaisen hiilikorvauksen käyttöönottoa metsänomistajille.
Hiilikorvauksen ideana olisi kannustaa metsänomistajia hoitamaan metsää niin, että puustoon ennättää sitoutua mahdollisimman paljon hiiltä ennen hakkuita.
Järjestelmän tavoitteena olisi tehostaa metsien käyttöä ilmastonmuutoksen torjuntatyössä osana Pariisin ilmastosopimusta.
Käytännössä puiden annettaisiin kasvaa nykyistä vanhemmiksi ja järeämmiksi ennen niiden kaatamista.
– Yksityinen metsänomistaja tekee hyvän työn, kun kasvattaa metsää ja sitoo hiiltä puustoon. Tämä on toimintaa, joka ansaitsee tukea, Ollikainen sanoo.
Ollikainen toimii hallitusta ilmastopolitiikassa neuvovan Suomen ilmastopaneelin puheenjohtajana.
Hiilikorvausjärjestelmä olisi jokseenkin radikaali muutos nykyisiin metsänhoidon tukiin nähden. Hakkuiden yhteydessä metsänomistaja joutuisi maksamaan tuen vastineeksi hiiliveroa, mutta kokonaisuutena järjestelmä lisäisi metsänomistajan nettotuloa.
Ollikaisen mukaan korvaus hiilitonnilta voisi olla esimerkiksi yhtä suuri kuin päästöoikeuden hinta EU:n päästökaupassa.
Jos päästöoikeuden hinta nousisi esimerkiksi 20 euroon hiilidioksiditonnilta, ja korvaus olisi vuosittainen, voisi tyypillinen 30 hehtaarin metsätila saada tukea Ollikaisen arvion mukaan noin 3 000 euroa vuodessa hiilen sidonnasta (brutto, vähennettynä vuotuisella poistumalla).
Järeämpää puuta markkinoille
Ollikaisen mukaan järjestelmän käyttöönotto voisi aiheuttaa siirtymäkaudella puun tarjonnan vähenemistä. Tämä kuulostaa tulenaralta kun otetaan huomioon, että metsäteollisuus tuo yli viidenneksen Suomen vientituloista.
Suunta on ollut Suomessa päinvastainen: Hallitus ja teollisuus ovat kiihdyttämässä tuntuvasti metsähakkuita. Ollikaisen mukaan siirtymäajan jälkeen puun tarjonta kuitenkin jopa lisääntyisi.
– Pitkällä aikavälillä tämä johtaisi puun tarjonnan lisääntymiseen. Jos kysyntä pysyy ennallaan ja puun tarjonta lisääntyy, niin hinta laskee, hän sanoo.
Hiilikorvaukset ovat kohtalaisen tuore tulokas ilmastokeskustelussa, mutta asiaa on tutkittu jo 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Asiaan perehtynyt tutkimusprofessori Jussi Uusivuori Lukesta arvioi myös, että puun saatavuus paranisi pitkällä aikavälillä.
Hänen mukaansa hiilikorvaukset voitaisiin ottaa käyttöön osana EU-tason politiikkaa vaiheittain, jotta puumarkkina ehtisi sopeutua. Uusivuori arvioi tutkimusryhmänsä saamien tulosten perusteella, että hiilikorvaukset voisivat olla kustannustehokas tapa hillitä ilmastonmuutosta.
– Metsät olisivat osa nettopäästölaskentaa, ja kunnianhimoisesti voisi ajatella niillä saavutettavan 20 miljoonan hiilidioksiditonnin päästöleikkaukset.
Vertailun vuoksi: Suomi pyrkii leikkaamaan liikenteen päästöjä 3,6 miljoonan tonnin edestä vuoteen 2030 mennessä.
EU päättää hiilinielujen laskentasäännöistä
Metsien hiilivarastojen kasvattaminen on ajankohtainen ja kuuma kysymys. EU:n on määrä lyödä lähikuukausien aikana lukkoon säännöt siitä, miten metsien ja maankäytön ilmastovaikutukset lasketaan.
Tänään keskiviikkona tässä niin kutsutussa Lulucf-lainsäädäntöhankkeessa saatiin tärkeä osapäätös, kun Euroopan parlamentti äänesti metsien hiilinielujen laskentatavasta.
Tulosta pidettiin tuoreeltaan voittona Suomen hallituksen ja metsäteollisuuden ajamalle linjalle. Aiemmin esillä olleen esityksen pelättiin vaarantavan Suomen hallituksen asettamat hakkuutavoitteet ja metsäteollisuuden kaavailemat suurinvestoinnit.
Lakiesityksen käsittely jatkuu syksyn mittaan EU:n jäsenmaiden, parlamentin ja komission välisissä kolmikantaneuvotteluissa.
Ollikainen ja Uusivuori painottavat, että metsänomistajien hiilikorvausjärjestelmä tarvitaan tulevaisuudessa riippumatta siitä, miten EU:n hiilinielusääntöjen kanssa käy.
Ollikaisen mukaan Suomen pitäisi aloittaa välittömästi hiilikorvausjärjestelmän valmistelu. Järjestelmä voisi tulla käyttöön hänen mukaansa muutaman vuoden kuluessa.
Ollikainen painottaa, että metsien ja maaperän hiilinielujen merkitys korostuu tulevina vuosikymmeninä ilmastopolitiikassa. Pariisin ilmastosopimuksen mukaan päästöjen ja nielujen pitäisi olla tasapainossa vuosisadan loppuun mennessä.
– On tarpeen, että osa maista tuottaa negatiivisia päästöjä, eli sitoo päästöjä enemmän kuin laskee ilmakehään, Ollikainen sanoo.
Hiilen sitomiseen on tätä nykyä käytännössä kaksi keinoa: Luonnolliset nielut, kuten metsät, tai teknologinen nielu, kuten hiilidioksidin talteenotto ja varastointi (CCS). CCS-teknologiaa ei ole saatu toistaiseksi kannattamaan taloudellisesti useista yrityksistä huolimatta.
