”Tapan teidät kaikki!” huutaa eliittilukiolainen koulun käytävällä syyslukukauden alkajaisiksi. Urheilulukiolaiselta ei suju peli eikä koulu. Hän peittää pahan olonsa huumeilla. Ammattikoulussa aloittanut nuori kömpii öisin vanhempiensa viereen nukkumaan.
Toisen asteen koulutuksen aloittaminen on shokki monelle nuorelle. Peruskoulun huolenpidosta, holhouksesta ja selkeistä tavoitteista nuori heitetään kylmiltään luokattomaan lukioon tai ammattikoulutukseen.
Yhtäkkiä 16-vuotiaan pitäisi osata valita oikeat opintokurssit, jotka vaikuttavat myös jatko-opintoihin pääsyyn. Suunnitella oma lukujärjestys. Tehdä itsenäisesti projekteja ilmiöoppimisen nimissä.
Tai etsiä työharjoittelupaikka, jossa ammatti pitäisi oppia, koska koulutunteja on vähennetty. Ammattikoulussa voi olla päiviä, jolloin lähiopetusta on tunti tai ei lainkaan. Nuori jätetään tuuliajolle. Ylen kolumnisti Aleksis Salusjärvi on kiertänyt Suomen ammattikouluja, ja sanoo suoraan, että säästöt tekevät nuorista hallituksen koekaniineja.
Valinnanvapauden nimeen vannovassa koulussa opiskelija taantuu numeroksi.
Kuvittele itse, että työpaikkasi vaihtuu. Rakennus on uusi, eksyt käytävillä. Joudut itse valitsemaan työtehtäväsi, joista osaan et pääse, koska tekijöitä on jo tarpeeksi. Työajan täyttääksesi joudut valitsemaan tehtäviä, jotka eivät sinua kiinnosta tai joissa et ole hyvä. Tehtäviä annetaan kerralla kuukauden satsi, joudut itse paloittelemaan sen järkeviksi päiväkohtaisiksi paloiksi.
Työkaverisi vaihtuvat päivittäin, tehtävän mukaan. Etsit ja ostat itse työkalusi ja kannat niitä mukanasi työpaikan ja kodin välillä. Et tiedä, keneltä kysyä apua, jos tietokone reistailee tai jokin tehtävä ylittää käsityskykysi.
Koko ajan takaraivossasi tykyttää tieto, että kolmen vuoden päästä sinut testataan valtakunnallisesti ja testissä menestyminen ratkaisee jatko-opintoihin pääsyn ja koko tulevaisuutesi suunnan. Joko pukkaa stressiä?
Ja tätä stressiä nuorten pitäisi osata hallita. He joutuvat yksin opettelemaan projektinhallintaa ja stressinsietokykyä tai hankkimaan työharjoittelupaikan samalla, kun heidän itsetuntonsa on vielä keskeneräinen. Ei 16-kesäinen ole valmis ottamaan niin suurta vastuuta omasta koulutuksestaan.
THL:n tuoreen kouluterveyskyselyn (siirryt toiseen palveluun) mukaan toisen asteen opiskelijat oireilevat runsaasti, vaikka heidän terveydentilansa olisi hyvä. Esimerkiksi väsymyksestä kärsii viikoittain noin 60 prosenttia naisopiskelijoista ja kolmannes miehistä.
Siirtyminen nuoruudesta aikuisuuteen ja omaan itsenäiseen elämään on vaativa prosessi. Se on myös häiriöille herkkää aikaa. Ylisuuret vaatimukset voivat murtaa vahvemmankin nuoren.
Tämän viestinkö me haluamme nuorille antaa: se pärjää, jolla on terävimmät kyynärpäät ja kovin itsetunto?
Mutta onhan kouluissa opettajat apuna? ”Ei niitä oikeestaan kiinnosta”, paljastaa lukion tukioppilas.
Omatoimisuuden ja valinnanvapauden nimeen vannovassa koulussa opiskelija taantuu numeroksi. Hitaat eivät mahdu kursseille, koska nopeimmat ovat ilmoittautuneet niille jo aamuvarhain. Ammattikoululainen kuluttaa opetuksen puuttuessa päivänsä skeittaillen ja miettii, että tätäkö elämä on? Että oikeestaan ketään ei kiinnosta?
Tämäkö on viesti, jonka haluamme nuorille antaa elämää varten? Että se pärjää, jolla on terävimmät kyynärpäät ja kovin itsetunto? Heikot pudotkoon kyydistä. Mitäs lähtivät leikkiin mukaan, jos eivät kestä.
Totta kai kouluissa on tukea ja neuvoja tarjolla. On opinto-ohjaajia, kuraattoreita ja psykologeja. Nöyrä kiitos heistä jokaiselle! Avun saaminen kuitenkin vaihtelee koulusta toiseen. Esimerkiksi Tampereella koulupsykologin luona käy lukiosta riippuen noin 10-25 prosenttia opiskelijoista.
Tietysti nuorten täytyy oppia itsenäisiksi opiskelijoiksi. En todellakaan kannata curling-vanhemmuutta, jossa kaikki pienetkin kivet lakaistaan oman pikkupiltin elämänpolulta.
Nykyisessä koulutusjärjestelmässä muutos peruskoulusta toisen asteen koulutukseen on kuitenkin todella suuri. Vaarana on, että osa nuorista putoaa pois kyydistä. Tai ellei ihan putoa, niin saa turhan kovia kolhuja itsetuntoonsa.
Nuorena elämä on mustavalkoista. Kun on vaikeaa, on sysimustaa.
Ja siihen meillä ei ole varaa. Suomi on jo nyt Euroopan kärkimaita nuorten itsemurhissa. Suomen Mielenterveysseuran mukaan esimerkiksi vuoden 2014 aikana 15-19 –vuotiaat suomalaisnuoret tekivät kaksi kertaa enemmän itsemurhia (siirryt toiseen palveluun) EU-maiden keskiarvoon verrattuna.
Lukumäärä on järkyttävä. Miksi elämän alussa olevat suomalaiset eivät jaksa elää? Voisiko yksi syy olla luokattoman lukion ja ammattikoulutuksen säästöjen aiheuttama epävarmuus ja yksinäisyys? Tunne siitä, ettei ”ketään oikeesti kiinnosta”?
Nuorena elämä on mustavalkoista. Kun on kivaa, on ihan mielettömän mahtavaa. Kun on vaikeaa, on sysimustaa. Koulu ei saa jättää yksin pärjäilemään, kun nuorella on pelissä koko elämä ja tulevaisuus. Koulu ei saa ruokkia pimeyttä. Eivätkä poliitikot saa säästää kouluja kuoliaaksi.
Paula Tiessalo
Kirjoittaja on helsinkiläinen terveys- ja hyvinvointiaiheisiin erikoistunut toimittaja, joka yrittää ymmärtää itseään ja toisia. Liikuttuu aina kuullessaan Suvivirren.
