Ikiaikaiset puut kuiskivat, huokailevat ja huojuvat myyttisessä maisemassa. Tuhannet tähdet kimaltelevat mustan taivaan kuperalla kannella. Metsän äänet ovat naksuvia, kolisevia, humisevia. Ne sekoittuvat tähtipölyn kirkkaaseen, hentoon helinään. Ihmiset juovat puiden verta. Tämä paikka voisi olla suomalaisuuden alkukoti.
Näin lähtee liikkeelle Pirkko Saision uusi näytelmä, jonka yhtenä juonteena on Sakari Topeliuksen vuonna 1893 ilmestynyt Koivu ja Tähti -satu. Usealla eri aikatasoilla liikkuva näytelmä perkaa paitsi suomalaisuutta, myös globalisaation ja maahanmuuton moninaisia ulottuvuuksia.
Naurua omalle itselle
Pirkko Saision mukaan Koivu ja Tähti on arkkityyppinen satu, jonka kaikki suomalaiset tuntevat, ja joka resonoi monenlaisia tunteita. Siksi se oli helppo valita näytelmän raamiksi.
– Itse asiassa maahanmuuttoa käsitellään jo Koivu ja Tähti -sadussa. Se perustuu Sakari Topeliuksen esi-isän kokemuksiin – kasakat myivät hänet orjaksi Venäjälle. Hän pääsi kuitenkin pakenemaan ja muutti Ruotsiin. Olen ottanut näytelmässäni maahanmuuttoon hieman ironisen näkökulman. Mukana esimerkiksi on kaksi thaimaalaista, jotka tekevät asioita, kun muut vain puhuvat, Saisio toteaa.
Koivu ja Tähti -näytelmässä tehdään satiiria etenkin kulttuurisesta keskiluokasta, johon Saisiokin kuuluu. Hän kertoo näytelmän kautta nauravansa itselleen ja omalle sosiaaliluokalleen. Ideana on se, että pakolaisuuden käsite kaatuu päälaelleen.
– Millaista on tulla sellaiseen yhteiskuntaan ja sellaiseen todellisuuteen, josta ei ymmärrä mitään? Ei oikein tajua kieltä, eikä oikein tajua missä ollaan, ja siellä pitäisi elää. Olen kääntänyt koko kuvion päinvastaiseksi – mitä tapahtuu sosiaaliluokalle jota itse edustan, jos me olisimme yhtäkkiä kaiken totutun hahmottamisen ulkopuolella?
Kadonneen aatteen metsästäjät
Koivun ja Tähden toisessa pääroolissa nähdään tänä vuonna taiteilijajuhlaansa viettävä Jukka Puotila, jonka roolihahmo on hamassa menneisyydessään ollut innokkaan vasemmistolainen. Näytelmään mahtuu muitakin vastaavia tapauksia.
– Totta kai idealismi on ollut vahvasti kuvioissa mukana ja nämä ihmiset ovat todella uskoneet asiaansa. He elivät 70-luvulla elämänsä parasta aikaa. Maailma on muuttanut näitä ihmisiä, ja samalla myös heidän vasemmistolaisuuttaan, Puotila pohtii.
Puotilan mukaan Koivu ja Tähti on kirjoittajansa näköinen teos.
– Olen yllättynyt siitä, kuinka tuottelias Pirkko Saisio on – sieltä tulee koko ajan kirjoja sekä Suomen Kansallisteatterin suurelle puolelle sijoittuvia näytelmiä. Tekstinä Koivu ja Tähti on taattua Saisiota. Niin sanotut small talk -kohtaukset ovat mielettömän hyvin kirjoitettuja. Small talkiin kuuluu usein pieni ilkeily ja tämän Saisio osaa, Puotila myhäilee.
Aikatasojen labyrintti
Jukka Puotilan mukaan Koivun ja Tähden tekee näyttelijälle haasteelliseksi aikatasot, joissa liikutaan vilkkaasti ja joita on peräti neljä.
– Ensin ollaan sadun historiassa, sitten hypätään tähän päivään ja palataan taas takaisin. Tämä kaikki pitää tietenkin saada toimimaan suhteessa perusjuttuun siten, että kokonaisuus on uskottava.
Pirkko Saision mielestä kunnianhimoisia rakenteellisia ratkaisuja voisi hyödyntää teatterissa enemmän.
– Meillä on sellainen käsitys, että kirjallisuus tai näytelmä kulkisi kronologisesti. Minua huvittaa se, että ihmiset, jotka lukevat paljon dekkareita voivat olla kauhean konservatiivisia, mutta dekkarihan kulkee kronologisesti taaksepäin. On olemassa ruumis, on olemassa murha ja sitten kuljetaan ikäänkuin taaksepäin siihen hetkeen, jolloin murha tapahtuu. Meidän mukanamme elävät muutenkin kaikki menneisyyden kerrokset. Ne vaikuttavat meidän käyttäytymiseemme paitsi yksilöinä, myös kokonaisena kansankuntana.
Niin, Koivu ja Tähti on näytelmä, joka juhlistaa satavuotiasta Suomea. Saision mukaan teos on kriittinen kunnianosoitus kotimaata kohtaan.
– Tässä myös nauretaan Suomelle lempeästi. Ehkä Koivusta ja Tähdestä tulee samalla mieleen August Strindbergin Uninäytelmä, että on niin sääli ihmistä.
Viime kevät oli kova paikka
Viime keväänä Pirkko Saisio peräänkuulutti avointa keskustelua maahanmuutosta ja kritisoi punavihreää kuplaa. Kirjailija joutui somemyrskyn ja kiivaan arvostelun keskelle. Häntä nimiteltiin muun muassa puolinatsiksi ja äärinationalistiksi. Saision mukaan koko prosessi vahvisti hänen käsitystään siitä, että keskusteluilmapiiri Suomessa on voimakkaasti jakautunut ja polarisoitunut.
– Minut leimattiin välillä äärivasemmistolaiseksi, välillä äärioikeistolaiseksi, välillä vaikka miksi. Minusta on ihan sama, minne minut halutaan sijoittaa poliittisesti, ei se minua haittaa. Mutta se, että niin monet ihmiset kyseenalaistivat inhimilliset arvoni, se oli kova paikka. Olen kuitenkin kamppaillut koko elämäni ihmisoikeuksien puolesta.
Koivun ja Tähden yhtenä visuaalisena elementtinä on pyörivä näyttämö, jossa alku ja loppu kohtavaat. Mekin palaamme alkuun ja myyttiseen metsään – siihen mistä kaikki lähti liikkeelle. Pirkko Saisio, osaavatko puut oikeasti puhua?
– Puut osaavat puhua. Eivät ne minulle puhu, mutta keskenään ne kyllä pystyvät kommunikoimaan. Ehkä puita pystyvät kuulemaan minua luontoherkemmät ihmiset, Pirkko Saisio hymyilee.