Kymmenisen vuotta takaperin Laura Hagert oli juuri aloittanut ravintola-alan ammattiopinnot Lahdessa. Samalla tuli ajankohtaiseksi kerätä kimpsut ja kampsut, muuttaa omilleen.
Laura kiersi asuntonäytöissä vuoden verran.
Työnhakukin takkusi. Sähköpostitiedusteluihin ei edes vastattu.
– Eräs kiinteistövälittäjä oli näyttämässä minulle asuntoja parikymmentä kertaa. Joskus olin siellä jopa yksin. Hän esitteli kylmästi asuntoa, mutta oli selvää, etten saa sitä.
Ongelma oli sukunimi.
– Ne varmaan olettivat, että koko suku tulee sinne asumaan.
Laura syntyi Hagertin ja Grönbergin perheeseen vuonna 1991. Laura huostaanotettiin, ja hän on asunut koko ikänsä orimattilalaisessa perheessä.
Sen jälkeen hän ei ole juuri ollut tekemisissä oikean perheensä kanssa. Perhe ja sen kulttuuri ovat jääneet vieraaksi Lauralle.
Romaniperheestä muistoksi jäi vain sukunimi.
Ala-asteelta asti koulukavereiden vanhemmilla on ollut ennakkoluuloja Lauraa kohtaan.
Älä oo sen mannepennun kanssa, se vie huonoille teille, varoiteltiin kylällä.
Laura ei pukeudu romanien perinnepukuun. Ruskeat, isot silmät hänellä kyllä on. Ja tumma, paksu tukka, jota voisi kadehtia.
– Mistä ne aina koulussa tiesi, että olen romanitaustainen, kun en sitä itse kertonut? Se on mielestäni aina ollut lähtöisin kavereiden vanhemmista. Ei ne kaverit ole itse siitä tienneet. Ja ne, jotka tiesivät, eivät välittäneet.
Sähköpostiin on liian helppo olla vastaamatta
Lähes 70 prosenttia Suomen romaneista kokee syrjintää arjessaan. Naiset hieman miehiä enemmän.
Asunnon vuokraus ja työpaikan saaminen ovat kaksi suurinta ongelmaa, sanoo Suomen Romaniyhdistyksen projektipäällikkö Päivi Majaniemi.
– Ammattiin opiskelevilta nuorilta jää todistus saamatta, koska he eivät saa työharjoittelupaikkoja.
– On jopa sanottu, että on moraalisesti rappeuttavaa tai arveluttavaa ottaa romani töihin, tai että asiakaskunta kaikkoaa, jos palkkaamme romanin.
Kodin hankinnassa syrjintää kokee yli 16 prosenttia romaneista, selviää Ihmisoikeusliiton tekemän selvityksestä.
Sähköpostin välityksellä eriarvoista kohtelua kokee saavansa yli 22 prosenttia. Kun romani taas hankkii asuntoa puhelimitse, eriarvoista kohtelu kokee vain vajaat 13 prosenttia.
Raportissa arvellaan, että sähköpostiin on helppo jättää vastaamatta, ja toisaalta suorassa puhelinkontaktissa on vaikea valehdella.
Lähes 90 prosenttia heistä, jotka ovat kokeneet tulleensa syrjityksi työelämässä, jättää myös ilmoittamatta syrjinnästä.
Ei Laura Hagertkaan ilmoittanut. Hänellä vain tuli mitta täyteen.
Nykyään Lauran papereissa lukee Grönberg.
Lauralle oli ehdoteltu nimenvaihtoa jo aiemmin. Sekä biologinen äiti, Hagert, että sijaisperheen vanhemmat olivat sitä mieltä, että elämä saattaisi olla helpompaa tavallisena virtasena, mattimeikäläisenä. Turhaa, ajatteli Laura, jolla kuitenkin oli tunneside sukunimeensä.
Kymmenien turhien asuntonäyttöjen ja työpaikkahakemusten jälkeen Laura luovutti. Hän vaihtoi nimensä maistraatissa viisi vuotta sitten.
Ensin hän yritti vaihtaa itse keksimäänsä sukunimeen. Maistraatti torppasi nimen, ja ehdotti, että kenties vanhempien suvuista löytyisi Lauralle mieluinen sukunimi.
Nimenvaihtoa on Suomessa helpotettu vuosien saatossa. Ennakkoluulojen takia hakemuksia tulee vuosittain noin kouralliselta maahanmuuttajia, jotka haluaisivat vaihtaa nimen suomalaisempaan, esimerkiksi Virtaseen. Tämä ei nimilain puitteissa ole kuitenkaan mahdollista.
Laura haki käyttöönsä biologisen isänsä sukunimeä. Maistraatti hyväksyi nimenmuutoksen. Kirje tipahti postiluukusta: "Olet nyt Grönberg."
Ensimmäisenä Laura vaihtoi nimensä Facebookissa. Olo oli helpottunut.
Sen jälkeen moni asia on helpottunut; esimerkiksi puhelimeen vastaaminen.
– Ennen jouduin jo puhelimessa selittämään, että kun minulla on tämmöinen tausta, että kun olen ollut sijoitettu lapsi. Vedin sen koko stoorin siihen. Joka kerta, kun joku soitti, olisin halunnut sanoa jotakin muuta kuin Hagert.
– Se tekee hirveän huonon itsetunnon siinä tilanteessa, kun joutuu selittelemään omaa lapsuuttaan, vaikkei se kuulu heille.
Romaneita syrjitään – vuodesta toiseen
Uuden sukunimen myötä Lauralle löytyi työpaikka viikossa.
– Paikat, joista en aiemmin ollut saanut vastausta, laittoivat saman tien viestiä. Kävin haastattelussa ja sain töitä.
Romanivastaisuus on suomalaisen rasismin kovaa ydintä, sanoo rasismia historiallisesta näkökulmasta tutkinut Miika Tervonen Helsingin yliopistolta.
Eurooppalaisellakin tasolla suomalaiset ovat vahvasti romanivastaisia. Syrjintäkokemuksista ja nuorison asenteista saaduissa tuloksissa Suomi vertautuu Unkarin ja Tsekin kaltaisiin maihin, joissa on romanivastaisuudella ratsastavia poliittisia liikkeitä, sanoo Tervonen.
Tervosta ei yllätä lainkaan, että esimerkiksi Laura on kohdannut syrjintää pelkän sukunimensä perusteella.
– Se puhetapa ja ajattelutapa, joka romaneihin liittyy, ei vaikuta juuri muuttuneen viimeisten vuosikymmenten aikana. Siinä missä muihin vähemmistöihin liittyvät keskustelut ovat menneet monin tavoin eteenpäin, romanivastaisuus elää sitkeästi ja on myös huonosti tunnistettu rasismin muoto.
Laura uskoo, että romanit ovat tavallaan loputtomassa kierteessä. Heitä kohdellaan kuin eläimiä, ja ennakkoluulot ajavat tekemään asioita, joista heitä sitten kritisoidaan, Laura miettii.
Tavallaan asia on niinkin, myöntää Romaniyhdistyksen Majaniemi. Myös romanit ovat uhriutuneet näistä ennakkoluuloista, ja heillä on ennakkoluuloja kantaväestöä kohtaan, hän sanoo.
– Se näkyy sitten kohtaamisissa.
Majaniemi kritisoi sitä, että suomalaiset haluavat kovin vahvasti määritellä, kuka tähän yhteiskuntaan on integroitunut. Se on sellainen henkilö, joka ei kovasti näytä ulkomaalaistaustaiselta – esimerkiksi pukeudu eri tavalla.
Samalla kuilu hyvin ja huonosti voivien romanien välillä on myös kasvanut. Reilulla puolella romaniväestöstä menee hyvin, samaan aikaan reilu kolmannes on joko vankilakierteessä tai elää erilaisilla sosiaalituilla, arvioi Majaniemi.
– Ei ole vielä keksitty, miten huono-osaiset saataisiin revittyä mukaan. On tiettyjä sukuja, jotka voivat huonosti, ovat neljännessä polvessa rikollisia, huumeidenkäyttäjiä tai omastakin kulttuuristaan syrjäytyneitä.
Paljon hyvääkin on vuosien varrella tapahtunut. Tietoisuus romanikulttuurista on lisääntynyt koko maassa, ja romaneita on mukana myös kunnallispolitiikassa.
Majaniemi uskoo, että osallistuminen ja osallistaminen ovat ainoita keinoja päästä iänikuisista ennakkoluuloista lopullisesti eroon.
– Kuinkahan monta vuotta tätä keskustelua pitää vielä käydä?
"Kun vaihdoin sen taakan pois, osaan olla ylpeä siitä, mitä olen"
Nyt Laura Grönberg on 26-vuotias, kahden pienen pojan kotiäiti. Nimenvaihtoa hän ei kadu hetkeäkään.
– Nimenvaihto oli elämäni parhaimpia päätöksiä. Sukunimi vaikuttaa ihan kaikkeen.
Pienempi, tummasilmäinen poika on parin kuukauden ikäinen. Vielä ei ole aika täyttää työhakemuksia, mutta on Laura sitä jo ehtinyt miettimään.
Ammattikoulun todistuksessa hän on edelleen Hagert. Tämän takia hän joutuu edelleen työnhakutilanteessa todistelemaan ja selittelemään taustaansa ja edellistä sukunimeään.
– Se on taas edessä, että kaivan paperit esiin ja todistan, kuka minä olen, kun papereissa lukee eri nimi. Kyllä se siitä sitten, kun ihmiset kohtaa minut.
Laura on hävennyt sukunimeään ja juuriaan ala-asteelta asti. Nykyään hän kantaa omaa taustaansa ylpeydellä.
– Sukunimi oli pakko vaihtaa, jos haluaa tehdä töitä tässä maailmassa, ja minä kyllä haluan. Sen jälkeen, kun vaihdoin sen taakan pois itsestäni, osaan olla ylpeä siitä, mitä olen.
Lähteinä on käytetty Ihmisoikeusliiton selvitystä vuodelta 2014 sekä Vähemmistövaltuutetun julkaisua vuodelta 2012