Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Homoparin vihkinyt ja tuomiokapitulin tutkintaan joutunut pappi: Miten kirkko voi toimia omia sääntöjään ja Suomen lakia vastaan?

Homoparien vihkimisen hyväksyvät papit vetoavat kirkon ja Suomen lakeihin. Osa papeista on joutunut tuomiokapitulien tutkittaviksi vihkimisten jälkeen.

Pastori Árpád Kovács on vihkinyt samaa sukupuolta olevan parin ja joutunut tuomiokapitulin tutkittavaksi.
Pastori Árpád Kovács vihki samaa sukupuolta olevan parin ja joutui tuomiokapitulin tutkittavaksi. Kuva: Paulus Markkula / Yle
Risto Ukkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

– Sukupuolella ei ole väliä, mutta sukupolven pitäisi vaihtua, näin toteaa Oulun seurakuntayhtymän kansainvälisen työn pastori Árpád Kovács.

Hän on vihkinyt samaa sukupuolta olevan parin ja on nyt tuomiokapitulin tutkittavana.

Aiemmin tällä viikolla Helsingin hiippakunta antoi vakavan moitteen pastori Kai Sadinmaalle homoparien vihkimisestä.

– Ratkaisu on hyvin naurettava. Se ei perustu Suomen lakiin, eikä kirkon omiinkaan sääntöihin, Kovács puuskahtaa.

Kirkon johto ei voi sopia mielivaltaisesti asioita, jotka ovat kirkkolakia ja Suomen lakia vastaan.

Árpád Kovács

Samoilla linjoilla on Raahessa asuva pastori Pekka Eloheimo, joka on Kovácsin tapaan julkisesti ilmoittanut vihkivänsä myös homopareja.

– Itse en vielä ole vihkinyt samaa sukupuolta olevaa paria, mutta Sadinmaan saama vakava moite ei estä meitä toimimasta millään tavalla, Eloheimo arvioi.

Vallitseeko kirkossa pelon ilmapiiri?

Kirkon avioliitto-opetuksen mukaan avioliitto on naisen ja miehen välinen liitto. Lisäksi Piispainkokous on linjannut viime vuonna, että kirkollinen vihkiminen ei ulotu samaa sukupuolta oleviin pareihin.

Kansainvälisen työn pastori Árpád Kovácsin mukaan tämä ei kuitenkaan sido pappien käsiä vihkimistilanteissa.

– Kirkon johto ei voi sopia mielivaltaisesti asioita, jotka ovat kirkkolakia ja Suomen lakia vastaan.

Miksi kirkko lyö taas päätään seinään.

Árpád Kovács

Myös pastori Pekka Eloheimon mukaan nyt ollaan laillisesti epäselvässä tilanteessa.

– Jos kirkkolaissa tai -järjestyksessä olisi määräys asiasta, niin tilanne olisi selvä. Nyt niissä ei ole mainintaa vihittävien sukupuolesta.

Pappi kädessään raamattu.
Piispoille esitellyssä laajassa selvityksessä nostetaan vahvasti esille sallivampi linja samaa sukupuolta olevien vihkimiseen. Kuva: Mika Kanerva / Yle

Hiippakuntien epämääräiset ja vaihtelevat ohjeistukset sekä rangaistusten pelko vaikeuttavat Kovácsin mukaan pappien työskentelyä.

– Tiedän, että moni pappi olisi valmis vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja, mutta kirkkoon on onnistuttu luomaan pelon ilmapiiri, Kovács toteaa.

Toistaako historia itseään?

Sukupuolineutraali avioliittolaki tuli Suomessa voimaan keväällä. Árpád Kovácsin mukaan kirkon pitäisi kyetä uusiutumaan myös homoparikysymyksessä.

– Sama virsi on toistunut eronneiden vihkimisessä ja naispappeudessa. Miksi kirkko lyö taas päätään seinään, Kovács huokaisee.

Vakava moite ei estä meitä toimimasta millään tavalla.

Pekka Eloheimo

– Naispappeuden yhteydessä esille nousi työsyrjintä, ja tässä voi käydä samalla tavalla. Nyt syrjintä ei kohdistu kuitenkaan meihin kirkon työntekijöihin, vaan seurakuntalaisiin, jotka haluavat palveluja, Kovács jatkaa.

Piispoille esiteltiin viime viikolla laaja selvitys Kirkon avioliitto-oikeudesta. Siinä nostetaan vahvasti esille sallivampi linja samaa sukupuolta olevien vihkimiseen. Kompromissiksi esitetään pappien omantunnonvapautta, eli homoparien vihkiminen sallitaan, mutta pappeja ei siihen velvoiteta.

Kovács ei pelkää rangaistusta

Kotimaa 24 -sivuston mukaan homopareja vihkineiden tai siunanneiden pappien toimia tutkitaan Helsingin ja Oulun lisäksi ainakin Espoon ja Lapuan hiippakunnissa.

Yksi tutkittavista on Oulun seurakuntayhtymän kansainvälisen työn pastori Árpád Kovács, joka ei ole huolissaan häneen kohdistuvasta tutkinnasta eikä sen seurauksista.

– Heillä ei ole oikeastaan mitään perusteita toimenpiteisiin. Työnteostako minä rangaistuksen saisin, Kovács naurahtaa.

Yle ei tavoittanut Oulun hiippakunnan edustajia kommentoimaan tutkintaa.

Suosittelemme