Päinvastoin kuin yleisesti luullaan, opiskelijoiden mielenterveysongelmat eivät ole viime vuosina lisääntyneet. Vastikään eläkkeelle jäänyt, viidellä vuosikymmenellä opiskelijoita hoitanut YTHS:n ylilääkäri Kristina Kunttu on vertaillut yliopisto-opiskelijoiden mielenterveyshäiriöiden esiintyvyyttä 1960- ja 2000-luvuilla.
– Jo 60-luvulla opiskelijoilla oli runsaasti mielenterveysongelmia. Vertailu osoitti, että määrä on nykyään suurin piirtein sama tai jopa hieman laskenut, Kunttu sanoo.
1960-luvulla ensimmäisen vuoden opiskelijoista 23 prosenttia kärsi mielenterveyshäiriöistä. Ongelmat lisääntyvät jonkin verran opiskeluajan pidentyessä, joten kolmannen vuoden opiskelijoilla häiriöitä oli 29 prosentilla.
Joka kymmenes kärsii vakavista ongelmista
YTHS:n mielenterveystyön johtava ylilääkäri Pauli Tossavainen muistuttaa, että psyykkinen oireilu on hyvin yleistä ja kuuluu elämään.
– Psyykkinen oireilu ja varsinaiset mielenterveyden ongelmat ovat eri asioita. Psyykkistä oireilua ovat esimerkiksi ajoittaiset uniongelmat, keskittymisvaikeudet, jännittyneisyys, masentuneisuus ja ahdistuneisuus.
Tossavainen arvioi, että nykyään noin joka viides opiskelija käy jossain vaiheessa YTHS:llä mielenterveyssyistä. Vakavia, toimintakykyä huonontavia häiriöitä arvioidaan olevan noin joka kymmenennellä opiskelijalla.
Stressi syö jaksamista ja tulevaisuudenuskoa
Stressin määrä on nykyopiskelijoilla kuitenkin moninkertainen verrattuna 1960- ja 70-lukuihin. Mitä enemmän opiskeluvuosia kertyy, sitä suuremmaksi kasvaa myös stressi.
– Stressin kokemus on lisääntynyt varsinkin pitkään opiskelleilla vuodesta 2008 lähtien. Osin se liittyy yliopistojen tutkinnonuudistukseen, joka vaikeutti pitkään opiskelleiden asemaa, Tossavainen sanoo.
Yhteiskunta ja opiskelu ovat muuttuneet paljon 1960-luvulta nykypäivään. Opiskelu ei enää takaa vakituista työpaikkaa. Tossavainen etsii stressin lisääntymiselle selitystä myös laajemmasta yhteiskunnan muutoksesta.
– Tehokkuutta ja nopeutta korostavassa yhteiskunnassa pitkään opiskelleen päälle tuppaa lankeamaan epäilyksen varjo. YTHS:n vastaanotoilla tämä näkyy siten, että pitkään opiskelleet tuovat hyvin vahvasti esiin pelkoaan, etteivät kelpaa työmarkkinoilla.
Mielenterveyden ongelmista uskalletaan puhua
Vaikka häiriöistä kärsivien määrä on pysynyt lähes samana viisi vuosikymmentä, on palvelujen kysyntä moninkertaistunut. Hyvä niin, sanovat asiantuntijat.
Ajoissa saatu apu auttaa opiskelijoita jaksamaan opiskeluissa ja säilyttämään työkykynsä työelämässä.
– Näistä vaikeuksista puhutaan nykyään enemmän. Mielenterveyshäiriöt ovat tulleet hyväksytyiksi sairauksiksi kuten muutkin sairaudet, selittää Kristina Kunttu.
– Yhteydenotot terveydenhuoltoon ovat lisääntyneet, samoin kuin palvelut, Pauli Tossavainen sanoo.
Heikoksi tai hulluksi leimautumisen pelko on vähentynyt, kun mielenterveysasioista on alettu yhä enemmän puhua. 1970-luvulla korkeakouluopiskelija valitti mieluummin fyysisiä oireita kuin henkistä jaksamistaan.
– Usein haettiin apua vaikka päänsärkyyn. Jos otin esille, että ehkä taustalla on muutakin ongelmaa kuin fyysistä oireilua, niin ehdotus usein torjuttiin vahvasti, Kunttu muistelee lääkärinuransa alkuaikoja.
Hoitoon pääsy vaihtelee paljon
Mielenterveyden häiriöt saadaan yleensä hoidettua sitä paremmin, mitä aiemmin niihin puututaan. Vaikka moni opiskelija osaa nykyään hakea apua ajoissa, aina hoito ei toteudu riittävän nopeasti.
YTHS:llä kiireellisessä asiassa pääsee terveydenhoitajan tai yleislääkärin puheille 1-7 päivässä. Hoito saadaan alkuun ja riittävä apu voi löytyä.
Sen sijaan YTHS:n psykologin tai psykiatrin vastaanotolle pääsyä saattaa joutua odottamaan useita viikkoja, kun kysyntä on talvikaudella kovimmillaan. Julkisissa palveluissa ja hoitoon pääsyssä on paljon vaihtelua.
– Ikävä kyllä terveydenhoidon säästöt ovat kohdistuneet myös näihin palveluihin, pahoittelee Kristina Kunttu.