KUHMO Aloitetaan alusta. On 1800-luvun loppupuoli kansallisromantiikan kautta elävässä Suomessa, ja Kalevalan julkaiseminen on haltioinut suomalaiset taiteilijat. Sibelius intoutui säveltämään kalevalaisia teoksia, valokuvaaja I.K. Inha taas matkusti Vienan Karjalaan tarkoituksenaan täydentää kuvillaan Lönnrotin kansanrunokokoelmaa.
Myös kansallistaiteilijamme Akseli Gallen-Kallela lankesi Kalevalan loveen. Se tapahtui jo taiteilijan ollessa melko nuori, alle kaksikymppinen.
Gallen-Kallela kävi matkoilla Kuhmossa ja Vienan Karjalassa vuonna 1890 (Kaleva). Taiteilijauransa edetessä Gallen-Kallela sai ajatuksen siitä, että koristelisi ja kuvittaisi koko Kalevalan. Lopputuloksena olisi ollut 700-sivuinen järkäle, jota taiteilija itse kutsui Suur-Kalevalaksi. Gallen-Kallela ilmoitti aikeistaan julkisesti Valvoja-lehdessä vuonna 1909.
– Tässä vaiheessa monet Gallen-Kallelan keskeiset Kalevala-maalaukset olivat jo olemassa. Myös taidemaailma ja kustantamot kiinnostuivat hänen aikomuksestaan, kertoo kalevalaiseen ja karjalaiseen kulttuuriin perehtyneen Juminkeko-säätiön puheenjohtaja Markku Nieminen.
Suuri yleisö ei tiedä, että monen Kalevala-työn juuret tai yksityiskohdat ovat lähtöisin Kuhmosta.
Markku Nieminen
Gallen-Kallela kertoi ensimmäisissä suunnitelmissaan aikovansa tehdä neljä versiota Kalevalasta: loistopainoksen, yleispainoksen, kansanpainoksen ja koululaispainoksen.
– Loistopainoksessa olisi ollut hänen kuvituksensa ja koristelunsa, ja teksti olisi kokonaan hänen itsensä kirjoittama. Tästä painoksesta olisi otettu rajoitettu painos, joista kaikki olisivat olleet numeroituja ja signeerattuja. Ne olisivat olleet arvoteoksia, Nieminen kuvailee.
Yleispainokseen olisi tullut käsin kirjoitetun tekstin sijaan kirjapainoteksti, kun taas kansanpainos olisi yksinkertaisempi ja mustavalkokuvitettu.
– Koululaispainoksen suunnitelmista ei tiedetä, koska hän ei koskaan ehtinyt syventyä sen pariin.
Kustantamo WSOY kiinnostui Gallen-Kallelan Kalevala-suunnitelmista ja tarjoutui hankkeen kustantajaksi. Kuvituksia ei kuitenkaan kuulunut, ja yksitoista vuotta Gallen-Kallelan Suur-Kalevala-suunnitelman julkistamisen jälkeen kustantamo ehdotti diplomaattisesti, josko taiteilija aloittaisi kansanpainoksesta ensin, jotta asia etenisi.
– Gallen-Kallela suostui ja laati puugrafiikalla Kalevalan kuvituksen. Teos ilmestyi vuonna 1922 ja siitä on tehty kymmeniä painoksia. Se sai nimen "Koru-Kalevala". Luulenpa, että se on yksi kaikkien levinneimpiä Kalevaloita, joita löytyy hyvin monesta suomalaisesta kodista, toteaa Nieminen.
Jos onkin ollut niukkuutta ja vaikeuksia, luulen, että matka oli toisaalta myös seikkailua sekä Akselille että hänen vaimolleen.
Tuija Wahlroos
Tosin WSOY:kään ei säästynyt Gallen-Kallelan kiukulta Kalevala-versioiden jäädessä haaveeksi.
– Meillä on näyttelyssä eräs Gallen-Kallelan kirje, jossa hän haukkuu WSOY:tä ja sen pääjohtaja (Jalmari) Jänttiä siitä, etteivät he ymmärtäneet hanketta, Nieminen kertoo ja naurahtaa.
Muut Kalevalan versiot kaatuivat pääosin rahanpuutteeseen, kertoo Gallen-Kallelan Museon museojohtaja Tuija Wahlroos. Gallen-Kallela pyysi työlleen valtionavustusta, mutta ei saanut sitä.
– Hän tarvitsi kuitenkin rahaa elääkseen, eikä voinut jättää muita töitään. Hänen täytyi maalata, että sai leivän pöytään. Hän itse laski, että Suur-Kalevala hankkeeseen menisi 20 vuotta, Wahlroos sanoo.
Omakustanteisesti teos ei siis olisi voinut syntyä. Yli 60-vuotiaana taiteilija ymmärsi jo itsekin, että aika oli kirimässä vastaan. Viime kädessä hanke tyrehtyi taiteilijan kuolemaan.
Koru-Kalevala, kansanpainos kaikkien kotiin
Taiteilijan ajatus Kalevalan kansanpainoksesta toteutui siis Koru-Kalevalan kautta tehokkaasti. Muut painokset jäivät vain unelman tasolle, vaikka Akseli Gallen-Kallela ehtikin osittain käsitellä Suur-Kalevalaan tarkoitetut Kalevalan ensimmäiset yhdeksän runoa.
Suur-Kalevalaa Gallen-Kallela alkoi tehdä vasta vuonna 1925, kun hän muutti Yhdysvaltoihin.
– Varmaankin koti-ikävä iski, ja hän muisti Kalevala-aikomuksensa ja ryhtyi toteuttamaan Suur-Kalevalaa, Juminkeko-säätiön puheenjohtaja Markku Nieminen arvelee.
Gallen-Kallela tunnetaan suurista öljymaalauksistaan, mutta hänen grafiikkansa on jäänyt suurelle yleisölle tuntemattomaksi. Nyt grafiikkaa on näytillä Kuhmon Juminkeko-säätiössä, jotta yleisö näkisi, miten suuri taiteilija on luonnostellut töitään ennen niiden lopullista muotoa. Osa töistä on näytillä ensimmäistä kertaa.
Täältä Gallen-Kallela löysi kaiken sen, mitä halusi.
Markku Nieminen
Näyttelyssä on taiteilijan sekä Koru-Kalevalaa että niin sanottua Suur-Kalevalaa varten tekemiä teoksia. Näyttelyä kokoamassa ollut Juminkeko-säätiön puheenjohtaja Nieminen suorastaan syttyy eloon kertoessaan taiteilijan Kalevala-grafiikasta.
– Suuri yleisö ei tiedä, että monen Kalevala-työn juuret tai yksityiskohdat ovat lähtöisin Kuhmosta, Nieminen sanoo.
Taiteilijan työprosessi on ollut lähes hengästyttävän yksityiskohtainen: yhdestä teoksesta on monia luonnoksia, usein eri välineillä kuten lyijykynällä ja puuväreillä, ja Gallen-Kallela on kiinnittänyt loputtomasti huomiota yksityiskohtiin.
Kun tietää taiteilijan ammentaneen Kalevala-aiheitaan kuhmolaisesta maisemasta, niitä katsoo uusin silmin: hahmoilla on karjalaisia perinnevaatteita, ja teoksien veneet ovat nimenomaan kuhmolaisia tervaveneitä.
Hevoset rauhoittamassa kilpalaulajia
Alkuperäisluonnoksista näkee, että paperi on ollut arvokasta: Gallen-Kallela on luonnostellut samalle paperille usean eri teeman hahmotelmia, ja moni paperi on piirretty täyteen.
– Nyt, kun olen tutustunut hänen teostensa luonnosten määrään Gallen-Kallelan Museon arkistossa, voin sanoa, että Gallen-Kallela oli todella työteliäs ja ahkera taiteilija, Juminkeko-säätiön puheenjohtaja Markku Nieminen sanoo.
Gallen-Kallela muun muassa luonnosteli uutterasti tapaamiaan ihmisiä, joita piti kuvauksellisina. Lisäksi taiteilijan toimeliaisuus näkyy hyvin esimerkiksi hänen luonnostelmastaan Kalevalan kolmannesta runosta, Väinämöisen ja Joukahaisen kilpalaulannasta.
– Kolmas runo on oikeastaan lähtenyt liikkeelle hevosesta. Gallen-Kallela piti hevosista ja on kertonut Kallela-kirjassaan, kuinka hevonen on suuri ja vahva, mutta kuitenkin rauhallinen eläin, Nieminen kertoo.
Siispä taiteilija onkin ujuttanut hevoset olennaiseksi osaksi Väinämöisen ja Joukahaisen kilpalaulantakohtausta. Molemmilla miehillä on hevonen, ja eläimet ovat kuvassa vastakkain kukkopoikien välissä tasoittamassa tilannetta.
– Kilpapukareissakin on omat ulottuvuutensa. Kun seurataan luonnoksia, Väinämöinen muuttuu yhä rauhallisemmaksi ja jämäkämmäksi patriarkaksi, kun taas Joukahainen muuttuu vimmaiseksi, uhoilevaksi nuorukaiseksi. Hevoset ovat vastavoimana, ja rauhalliset eläimet on pantu vastakkain, Nieminen kertoo.
Kuten Kalevalassa tilanne kuvaillaan:
Tuli nuori Joukahainen, ajoi tiellä vastatusten: tarttui aisa aisan päähän, rahe rahkehen takistui, länget puuttui länkilöihin, vemmel vempelen nenähän.
Niemisen mielestä Gallen-Kallelan työt sisältävät niin paljon yksityiskohtia ja piilotettuja ilmaisutapoja, että niitä ei tarvitse yrittää analysoida – riittää, että teoksia katsoo.
– Se vaikuttaa ihmisiin samoin kuin musiikki – ei välttämättä tarvitse ymmärtää, mutta tulee vaikuttuneeksi. Se näkyy esimerkiksi kolmannen runon, kilpalaulantarunon töissä, joita hän teki Suur-Kalevalaa varten. Siinä on elementtejä, joita ihmiset taulua katsoessaan eivät välttämättä osaa analysoida, mutta katsominen vaikuttaa voimakkaasti.
Kuhmo on Kalevalan kannalta korvaamaton
Kuhmon merkitys Kalevala-kuvan muodostumisessa on kiistaton. Juuri Kuhmoon Gallen-Kallela tuli etsimään "todellisuusaineksia", kuten hän itse asian ilmaisi. Kuhmosta ja Vienan Karjalasta Gallen-Kallela keräsi sekä hahmoja teoksiinsa että maisemia ja yksityiskohtia erityisesti Kalevala-aiheisiinsa. Gallen-Kallela kirjoittikin 2.8.1890 tukijalleen Edvard Neoviukselle Lentualta:
Täällä on hyvin kaunista ja villiä, suurenmoinen erämaaluonto ilman merkkiäkään viljelyksestä. Seudulla kasvaa muutoin kruununmetsiä korkeine mahtavine honkineen.
Gallen-Kallelan Museon museojohtaja Tuija Wahlroos vahvistaa, että Kuhmossa vietetyn kesän ansiosta Gallen-Kallela pääsi lähemmäs kalevalaisia maisemia, ja matka myös ruokki taiteilijan romanttista mielikuvitusta. Kainuulaisen vaaramaiseman lisäksi myös alueen vaatimattomat ja kovissa olosuhteissa eläneet ihmiset tekivät taiteilijaan vaikutuksen.
– Hän vertasi kainuulaisia esimerkiksi hämäläisiin ja piti hämäläisiä hyvään tottuneina ja paljon syövinä. Kainuulaiset olivat taas metsien ja korpien sitkeitä kasvatteja, joita hän muisteli myöhemmin Kallela-kirjassaan. Siinä on ehkä hieman romanttinen kaiku, Wahlroos kertoo.
Hän itse laski, että Suur-Kalevala hankkeeseen menisi 20 vuotta.
Tuija Wahlroos
Myöhemmin Gallen-Kallela sai maisemaelämyksiä myös esimerkiksi Keski-Suomessa ja Kuusamossa, mutta Kainuu lienee näytellyt omaa roolia taiteilijan elämässä siksikin, että kyseessä oli häämatka.
– Se on varmasti omalla tavalla sävyttänyt matkaa. Jos onkin ollut niukkuutta ja vaikeuksia, luulen, että matka oli toisaalta myös seikkailua sekä Akselille että hänen vaimolleen.
Myös Juminkeko-säätiön puheenjohtaja Markku Nieminen pitää Kuhmoa merkittävänä Gallen-Kallelan teoksien kannalta.
– Tämä oli ainakin siihen aikaan varmasti paras paikka löytää erämaan rauhallisuus. Kuhmo on vieläkin metsien keskellä oleva kaupunki. Täältä Gallen-Kallela löysi kaiken sen, mitä halusi, Nieminen kuvailee.
Kuhmo näkyy taiteilijan teoksissa monella tavalla, sillä Gallen-Kallela ei työskennellyt Kuhmossa ainoastaan Kalevala-aiheiden parissa. Esimerkiksi kaksi Iltarauha-teosta (Kaleva) on kuhmolaisesta maisemasta, samoin Pettuleivän virttä laulava tyttö Lentiiralla.
Kuhmolainen tervavene kiinnosti Gallen-Kallelaa niin paljon, että hän teetti itselleen pienoismallin veneestä ateljeeseensa. Koru-Kalevalaan taas on ikuistettuna linnunpelätin, jonka Gallen-Kallela luonnosteli niin ikään Kuhmossa.
Yllättävää kyllä, myös taiteilijan matka Pohjois-Amerikkaan vuosina 1923–1924 näkyy Gallen-Kallelan suunnittelemissa Suur-Kalevalan sivujen koristekuvioissa. Hän oli suunnitellut alkuperäiskansojen toteemikuviot ja kuhmolaisen linnunpelättimen kuvan rinta rinnan kuvittamaan Kalevalaa.
Gallen-Kallela ei enää koskaan palannut Vienaan sen jälkeen kun oli käynyt Kuhmossa ja sieltä käsin tehnyt matkansa. Reissu oli silti tehnyt taiteilijaan lähtemättömän vaikutuksen.
– Se oli niin syvästi syöpynyt hänen mieleensä. Hän teki niin paljon luonnoksia, että hän pystyi käyttämään niitä hyväksensä taiteellisessa työskentelyssään, Nieminen sanoo.
– Voi sanoa, että jos Gallen-Kallela ei olisi tullut Kuhmoon, kenties koko kalevalainen maailma ja se, miten suomalaiset sen mieltävät, olisi ollut erilainen.
Lue lisää:
Akseli Gallen-Kallelan tuntemattomampi puoli: värikkäitä virtahepoja, valokuvia ja krokotiili