Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Terveyspalvelujen johtaja: Varakkaat hyötyvät valinnanvapauskokeilusta – ennen piti maksaa itse, nyt maksaa yhteiskunta

Terveydenhuollon valinnanvapauskokeilu on luonut varakkaille mahdollisuuden siirtää lääkärikulujaan yhteiskunnan maksettaviksi. Aiemmin omalla rahalla yksityisvastaanotolla käyneet ihmiset siirtävät laskut veronmaksajille.

Lääkärillä on stetoskooppi kädessään.
Kuva: Tero Kyllönen / Yle
Antti Ruonaniemi
Avaa Yle-sovelluksessa

Terveyspalveluiden valinnanvapautta on kokeiltu viidellä eri alueella Suomessa hieman yli puoli vuotta.

Tulokset eri alueilla ovat hyvin erilaisia. Esimerkiksi Hämeenlinnassa kokeilualueen asukkaista joka kahdeksas on siirtynyt yksityisille terveysasemille.

– Täytyy myöntää, että jonot ovat ongelma ja olemme siinä suhteessa yksityisiä asemia huonompia, arvioi Hämeenlinnan terveyspalvelujen johtaja Veli-Pekka Rautava.

Rautava pitää mielenkiintoisena sitä, että valinnanvapautta käyttäneiden henkilöiden määrä on Hämeenlinnassa selvästi kasvanut.

– Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ne ihmiset, jotka ovat käyneet aiemmin omalla rahallaan yksityisellä lääkäriasemalla, jatkavat käyntejä siellä, mutta nyt käynnit maksaa yhteiskunta.

Mies katsoo kameraan
Veli-Pekka Rautava pitää melenkiintoisena sitä, että valinnanvapautta käytetään Hämeenlinnassa paljon. Kuva: Antti Ruonaniemi / Yle

Hallituksen ajatuksissa uusien sotejärjestelyjen tulee kuitenkin säästää miljardeja.

– Toinen mielenkiintoinen seikka on se, että kun valinnanvapaus näyttää lisäävän palvelujen käyttäjien määrää, niin kohta lääkärille joutuu jonottamaan myös yksityiselle asemalle, naurahtaa Veli-Pekka Rautava. 

Sitoutuminen palveluun hidastaa siirtymistä

Valinnanvapauskokeilun tulokset ovat hyvin erilaisia eri kokeilualueilla. Hämeenlinnassa innostus yksityisille palveluntarjoajille on ollut vilkasta, mutta Keski-Uudellamaalla vaihtoehto ei ole juuri houkutellut.

Kohta lääkärille joutuu jonottamaan myös yksityiselle asemalle.

Veli-Pekka Rautava

Syitä on useita, mutta selvä trendi on se, kuinka kauan ihmisten täytyy sitoutua käyttämään valitsemaansa terveysasemaa. Hämeenlinnassa sitoutumisaika on vain kuukausi, ja yksityisille on siirtynyt 12,5 prosenttia kokeilussa olevista asiakkaista.

Myös Ylä-Savossa sitoutumisaika on kuukausi, siellä valinnanvapauttaan on käyttänyt noin yhdeksän prosenttia alueen asukkaista.

Tampereella sitoudutaan kolmeksi kuukaudeksi ja siirtyneitä on reilut kahdeksan prosenttia.

Jyväskylässä ja Keski-Uudellamaalla sitoudutaan kuudeksi kuukaudeksi. Jyväskylässä yksityisen on valinnut alle neljä ja Keski-Uudellamaalla alle kaksi prosettia kokeilualueen väestöstä.

Kunnallisilla terveysasemilla ei kilpailua pelätä

Hämeenlinnassa kokeilussa ovat mukana Jukolan terveysaseman ja Lammin-Tuuloksen terveysaseman asukkaat. Jukolassa kokeilu ei aiheuta harmaita hiuksia, päinvastoin.

– Kyllähän moni asiakkaista on lähtenyt kokeilemaan ja osa on tullut jo takaisinkin, kertoo sairaanhoitaja Jutta Sinisalo.

Sairaanhoitaja työhuoneessaan
Sairaanhoitaja Jutta Sinisalo pitää kokeilua hyvänä, koska siinä voi peilata omia toimintapojaan. Kuva: Antti Ruonaniemi / Yle

– Tämä kokeilu on hyvä asia. Se antaa mahdollisuuden asiakkaille katsoa mitä missäkin tarjotaan. Meille tämä antaa mahdollisuuden peilata omia toimintatapojamme. Mietimme sitä, millaisia palveluita me täällä tarjoamme ja miten me niitä tarjoamme ja onnistummeko siinä. 

– Ei meitä kilpailu pelota. Kaikkihan me loppujen lopuksi teemme samaa työtä potilaan parhaaksi, vakuuttaa sairaanhoitaja Jutta Sinisalo.

Mikä valinnanvapaus?

Valinnanvapaus on osa maan hallituksen soteuudistusta. Hallituksen suunnitelmien mukaan julkisesti rahoitettuja sosiaali- ja terveyspalveluja voisivat jatkossa tarjota asiakkaalle julkiset, yksityiset ja kolmannen sektorin toimijat, kuten järjestöt ja säätiöt.

Osa on tullut jo takaisinkin.

Jutta Sinisalo

Vaikka eduskunnan perustuslakivaliokunta tyrmäsi ensimmäisen ehdotuksen valinnanvapauslaiksi, jatkuvat valinnanvapauskokeilut.

Yksilön vapautta valita terveydenhuoltopalvelunsa kunnan terveysasemalta tai yksityiseltä toimijalta kokeillaan viidellä eri alueella.

Näistä suurin on viiden Keski-Uudenmaan kunnan (Hyvinkään, Järvenpään, Mäntsälän, Nurmijärven Pornaisten ja Tuusulan) kokeilualue. Muut kokeilualueet ovat Jyväskylässä, Ylä-Savossa, Tampereella ja Hämeenlinnassa.

Yhteensä kokeilun piirissä on yli 330 000 ihmistä.

Jokaisella alueella painotetaan kokeilussa hieman eri asioita, mutta yhteistä on mahdollisuus siirtyä yksityisen palvelun piiriin yhteiskunnan kustannuksella.

Päivitetty 18.9.2017 kello 17.01: Ylä-Savossa kokeiluun sitoutumisaika on kuukausi, ei kolme kuukautta, kuten jutussa aiemmin kerrottiin. Tarkennettu prosenttilukua, valinnanvapauttaan käyttäneitä on Ylä-Savossa noin yhdeksän prosenttia alueen väestöstä.

Suosittelemme