Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Jari Sillanpää kommentoi huume-epäilyään: "Olen todella pahoillani"

Artisti myöntää ajaneensa huumausaineen vaikutuksen alaisena.

Jari Sillanpää
Jari Sillanpää Kuva: Jarno Kuusinen / AOP
Matti Konttinen,
Emma Grünn
Avaa Yle-sovelluksessa

Laulaja Jari Sillanpää kommentoi torstaina illalla huume-epäilyjä ensimmäistä kertaa.

– Haluan kiittää kaikkia - olen otettu kaikista ihanista viesteistä, joita olen saanut. Olen todella pahoillani, että olen aiheuttanut niin monille huolta ja pahaa mieltä, Sillanpää aloittaa Facebook-päivityksessään.

Kaikki alkoi siitä, kun Iltalehti uutisoi keskiviikkona poliisin pysäyttäneen autoilleen Sillanpään liikenteessä tiistaina. Lehden mukaan paikan päällä tehty pikatesti reagoi huumausaineeseen, minkä perusteella poliisit tekivät hänen asuntoonsa kotietsinnän. Myöhemmin MTV uutisoi, että heidän tietojensa mukaan poliisi löysi laulajan autosta kristalliksi epäiltyä metamfetamiinia.

Sillanpää myöntää Facebook-päivityksessä, että ajoi huumausaineen vaikutuksen alaisena.

– Lehdissä on kirjoitettu, että minun epäillään syyllistyneen huumausaineen vaikutuksen alaisena ajamiseen. Tämä pitää paikkansa, vaikka kyseessä olikin hyvin vähäinen määrä. Oli ajattelematonta lähteä liikenteeseen, vaikka koin, että olin täysin ajokykyinen. Pyydän tätä anteeksi.

Hän kirjoittaa myös Facebook-sivullaan kuinka uskoo, että elämän karikot hiovat jokaista paremmiksi ihmisiksi.

– Tiedostan elämän rajallisuuden, ja intohimoisena ihmisenä hakeudun helposti uusien kokemusten pariin. Kunpa olisikin voimaa ja ymmärrystä tehdä elämässä aina vain oikeita valintoja.

Sillanpään mukaan hänen työnsä jatkuvat normaalisti.

Sillanpää nousi julkisuuteen vuonna 1995, kun hänestä tuli tangokuningas Seinäjoen tangomarkkinoilla.

Sillanpää on Suomen menestynein tangokuningas ja hänellä on Suomen kaikkien aikojen parhaiten myynyt kotimainen albumi vuodelta 1996.

Juttua täydennetty sitaateilla Sillanpään Facebook-julkaisusta ja kello 22:25 korjattu Sillanpäällä olevan kaikkien aikojen myydyin kotimainen albumi.

Suosittelemme sinulle