Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Heikki Hiilamo tuloerojen kasvusta: "Vahvassa asemassa olevat pystyvät entistä paremmin valvomaan omia etujaan"

Yle kertoi perjantaiaamuna tuloerojen olevan lähdössä kasvuun. Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo toivoo Suomeen ennakkoluulotonta keskustelua verotuksesta.

Heikki Hiilamo ja Aki Kangasharju.
Heikki Hiilamo ja Aki Kangasharju. Kuva: Juha Kivioja / Yle, Derrick Frilund / Yle
Teemu Hallamaa
Avaa Yle-sovelluksessa

Tuloerot ovat kasvussa, kertoi Yle perjantaiaamuna. Esimerkiksi Eduskunnan tietopalvelun laskelmien mukaan vuosina 2015–2018 tulot alimmissa tuloryhmissä vähenevät, kun ylimmissä tuloryhmissä ne samalla kasvavat.

Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo luettelee tuloerojen kasvun syiksi muun muassa talouden globalisaation, teknologian kehityksen ja valtasuhteiden muutokset.

– Tavallaan tuloerojen kasvu ruokkii tuloerojen kasvua. Yhteiskunnassa vahvassa asemassa olevat tahot pystyvät entistä paremmin valvomaan omia etujaan ja politiikka muuttuu sellaiseksi, että se suosii entistä enemmän eliittiä, Hiilamo kuvailee.

Näin on käynyt esimerkiksi Yhdysvalloissa. Viitteitä samanlaisesta kehityksestä on professorin mukaan havaittavissa myös Suomessa.

Meillä tuloerojen kasvuun ovat vaikuttaneet tulonsiirtoihin kohdistuneet leikkaukset ja rikkaimpia hyödyttävät muutokset verotuksessa. Tämä kehitys jatkuu, jos siihen ei puututa.

– Ei ole väistämätöntä, että tuloerot kasvavat silloin, kun halutaan tasapainottaa budjettia. Budjettia voidaan tasapainottaa myös tulopuolen kautta, eli lisäämällä verotusta, Hiilamo sanoo viitaten pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen päätöksiin.

Lääkkeeksi keskustelua verotuksesta

Hiilamo peräänkuuluttaa ennakkoluulotonta keskustelua verotuksesta. Etenkin progressiivisen tuloveron ja tasaprosenttisen pääomaveron synnyttämä epätasapaino vaatisi Hiilamon mukaan tarkastelua.

Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju puolestaan kohdistaisi veronkiristykset sellaiseen veropohjaa, joka ei voi paeta maasta, esimerkiksi arvonlisäveroon tai kiinteistöveroon. Tuloverorajaa sen sijaan kannattaisi laskea.

Kangasharjulta löytyy myös ymmärrystä hallituksen linjalle. Hän myöntää, että hallituksen viimeaikaiset toimet ovat staattisessa mielessä lisänneet tuloeroja, mutta samalla ne ovat lisänneet työllisyyttä.

– Niin kuin kaikki puolueet sanovat, että työllisyys on parasta sosiaaliturvaa, niin tämän hallituksen politiikka on hyvää, Kangasharju toteaa.

Nordean pääekonomistin mukaan tuloeroilla on kannustava vaikutus työllistymiseen ja sitä kautta talouteen. Hiilamo ei näe tuloeroja talouskasvulle tarpeellisena ilmiönä.

– Käsitys siitä, että tuloeroja tarvittaisiin, jotta sillä saataisiin murusia tippumaan rikkaiden pöydiltä myös köyhemmille, on jo ajat sitten osoitettu vääräksi, Hiilamo hymähtää.

Suosittelemme sinulle