Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Useimmat mobiilipelaajat ovat naisia – mutta miksi he pelaavat miesten tekemiä pelejä?

Suomessa vasta joka viides pelialalla työskentelevistä on nainen.

Ylen aamu-tv: Peliala tarvitsee lisää naisia
Maria Stenroos
Avaa Yle-sovelluksessa

Naiset keksivät ohjelmoinnin ja jättivät homman miehille. Vähän kärjistäen.

Ensimmäisen tietokoneohjelman loi nainen, 1800-luvulla elänyt britti Ada Lovelace. Ohjelma oli algoritmi, jonka perusteella 1970-luvulla tehokas ja selkeä ohjelmointikieli nimettiin.

– Koodaaminen ja ohjelmointi oli alun perin naisten työtä. Kun palkat rupesivat nousemaan, miehet ottivat hommaa haltuun, sanoo Hanna Toivonen.

Toivonen on peliyhtiö Lightneerin markkinointiviestintäjohtaja.

Toivonen vertaa pelialaa Hollywoodin elokuvabisnekseen. Alun perin naiset editoivat ja käsikirjoittivat – kunnes palkat nousivat ja miehet kiinnostuivat työstä.

Kovimmat pärjäävät

Peliala on ohittanut liiketoimintana elokuvat, eli kyse on isoista rahoista.

– Tämä on globaali bisnes, kilpailet koko ajan kymmeniä tuhansia muita yrityksiä vastaan. Pitää olla todella kova siinä mitä tekee, kuvaa Sonja Ängeslevä, joka toimii tuotejohtajana Unityssä.

Ängeslevän mukaan naisia on jo suurin osa mobiilipelaajista.

Vaikka pelaajissa on paljon naisia, pelejä tekevät kuitenkin miehet. Suomessa vain joka viides pelialan työntekijöistä on nainen. Alalla ei ole helppo edetä – naisena eikä miehenä. Toivonen epäilee, että naisena alalla on vielä kovempaa kuin miehenä.

– Miehet ehkä helpommin mielletään johtaviin asemiin. Myös ikä on asia, johon kohdistuu asenteita, Hanna Toivonen sanoo.

Toivonen kertoo itse joutuneensa juuri todistamaan asiakkaalle, ettei ole lavastetyttö vaan markkinointijohtaja. Toisaalta, asenteita voi olla muuallakin kuin pelialalla, Toivonen arvelee.

Pelirahavirta tulee naisten tileiltä

Pelialalla ei pelkästään koodata. Siellä on töitä myös graafikoille, äänisuunnittelijoille ja esimerkiksi analyytikoille.

– Varsinkin mobiilipelit pyörivät eri ansaintamallien ympärillä, joten pitää osata hahmottaa mistä raha tulee, Sonja Ängeslevä sanoo.

Ängeslevän ja Toivosen mukaan 30–40 -vuotiaat naiset ovat kohderyhmistä suurin, ja he käyttävät pelaamiseen eniten rahaa.

Kun tarkoitus on tavoittaa eri yleisöjä eri maissa, myös pelejä kehittämässä kannattaa olla monenlaisia tekijöitä.

Suosittelemme