Donald Trumpin presidenttikampanjan vetäjä Paul Manafort tarjoutui kesällä 2016 pitäämään "yksityisen tilannekatsauksen" vaalikampanjasta venäläiselle miljardöörille Oleg Deripaskalle, jolla on läheiset suhteet Kremliin, kertoo sanomalehti Washington Post.
Manafort toi tapaamismahdollisuuden esille sähköpostissa, johon Washington Post on tutustunut. Manafortin tiedottajan mukaan sähköposti on aito, mutta tapaamista ei koskaan järjestetty.
Manafort lähetti sähköpostin viime vuoden heinäkuussa, vajaat pari viikkoa ennen republikaanien puoluekokousta, jossa Trump valittiin virallisesti puolueen presidenttiehdokkaaksi. Manafort vastasi tuolloin Trumpin kampanjan päivittäisestä toiminnasta.
Myöhemmin elokuussa hän lopetti kampanjapäällikön tehtävät. Eroa edelsi kohu Manafortin yhteyksistä Ukrainaan, jossa hänen yrityksensä oli konsultoinut maan Venäjä-mielistä presidenttiä Viktor Janukovytšia.
Uutiskanava CNN uutisoi tiistaina, että liittovaltion poliisi FBI oli salakuunnellut Manafortia ulkomaantiedusteluun liittyen. Kuuntelu oli aloitettu vuonna 2014 ja päätetty vuoden 2016 alussa, jolloin hän ei vielä toiminut kampanjapäälikkönä.
Erikoistutkija Muellerin tutkinta etenee
Nyt julkisuuteen tullut sähköposti on pieni murunen tuhansista sivuista materiaalia, jonka Trumpin kampanja on luovuttanut Yhdysvaltain kongressin komiteoille.
Sähköposti on lehtitietojen mukaan myös osa erikoistutkija Robert Muellerin johtamaa tutkintaa, joka pyrkii selvittämään Venäjän mahdollista sekaantumista Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleihin.
Washingtonissa juuri Muellerin johtaman tutkinnan uskotaan olevan Trumpin hallinnon kannalta kaikista vaarallisin. Tutkintaan on vaivihkaa rekrytoitu maan parhaita juristeja, eikä sen edistymisestä ole vuotanut julkisuuteen juuri mitään tietoja.