Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Hylätty kissanpentu löytyi levähdyspaikan roskapöntöstä – "Tuli ihan epätodellinen olo"

Kylmettynyt, märkä ja nälkäinen kissanpentu toimitettiin löytöeläinsuojaan, jonka pitäjä Aija Oksanen ei ole koskaan aiemmin törmännyt vastaavaan.

Pelokas kissanpentu.
Kuva: Anna Ronkainen / Yle
Anna Ronkainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Tummaraitainen kissanpentu kiehnää naukuen suonenjokisen Aija Oksasen jalkaa vasten. Kissan vointi vaikuttaa hyvältä, vaikka vasta vajaa viikko sitten se löydettiin nälkäisenä ja kylmettyneenä levähdyspaikan roskapöntöstä.

– Tulihan siinä ihan epätodellinen olo, että voiko kukaan tämmöistä tehdä. Näköjään voi ja kyllä se suututti, myöntää löytöeläinsuojaa Sisä-Savossa pyörittävä Aija Oksanen.

Kissanpennun oli löytänyt Pieksämäentien levähdyspaikalle koiraa ulkoiluttamaan pysähtynyt pariskunta, joka oli tehnyt naukumisäänten perusteella ilmoituksen hätäkeskukseen.

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen Suonenjoen yksikkö toimitti roskien seasta löytyneen kissanpennun Oksaselle löytöeläinsuojaan.

Ei se olisi enää pitkään märässä ja kylmässä roskiksessa ilman ruokaa pärjännyt.

Aija Oksanen

– Olihan se tosi huonossa kunnossa. Ei se olisi enää pitkään märässä ja kylmässä roskiksessa ilman ruokaa pärjännyt, arvioi Oksanen.

Sitä, kuinka pitkään kissanpentu roskiksessa oli ollut, ei Oksanen pysty sanomaan.

Pentu voi olosuhteisiin nähden hyvin

Karun kohtalon kokemalle kissalle annettiin löytöeläinsuojassa heti lämpöä ja hoivaa. Oksanen kertoo, kuinka he kuivasivat ja käärivät noin neliviikkoisen pienen pennun lämpimään pyyhkeeseen. Myös ruokaa oli heti annettava.

– Meillä on täällä semmoinen imettävä emä, jolle yritin pentua tarjota. Se ei kuitenkaan huolinut kissanpentua porukkaan, joten annoimme aluksi korvikemaitoa, kertaa Oksanen.

Masaksi nimetylle pennulle maistuu nyt jo kiinteämpikin ruoka. Vointi on Oksasen mukaan olosuhteisiin nähden hyvä, vaikka emä ja mahdolliset sisarukset puuttuvatkin.

– Tilanne näyttää nyt hyvältä, iloitsee Oksanen.

Hylättyjen kissojen määrä on laskenut

Roskapönttöön hylätystä kissanpennusta on nyt Oksasen toimesta tehty rikosilmoitus poliisille. Oksanen, kuten poliisikin, uskoo, että tekijää on tässä tapauksessa hyvin vaikea tavoittaa.

Kissanpennun hävittämiseen pitää olla toiset keinot.

Aija Oksanen

– Eläinsuojelulaki velvoittaa tekemään rikosilmoituksen. Kissanpennun hävittämiseen pitää olla toiset keinot. Olisihan sen voinut tuoda vaikka suoraan tänne, ei missään nimessä roskikseen, painottaa Oksanen, joka ei ole vastaavaan aiemmin törmännyt.

Kaiken kaikkiaan hän uskoo, että esimerkiksi hylättyjen kesäkissojen aika alkaa olla takanapäin.

– Meille tulevista löytökissoista suurin osa löytää takaisin kotiin. Hylättyjen kissojen määrä on laskenut, uskoo Oksanen.

Masa-pennun kohtalo sen sijaan on toistaiseksi auki. Löytöhetkestä 15 vuorokauden ajan se on vielä löytökissa. Oksanen ei usko, että omistaja tulee sen perään kyselemään.

– Tytär on sitä mieltä, että kissa voisi jäädä tänne. Onhan meillä jo kaksi kissaa ennestään, nauraa Oksanen.

Juttua muokattu: Kissanpennun nimeksi korjattu, nimi on Masa, ei Manu.

Suosittelemme sinulle