Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Karkaavatko tuloerot liian suuriksi? Arhinmäki sivalsi Lepomäkeä: "Tehän puhutte kuin Donald Trump"

Tuloerojen kasvu on herättänyt viime päivinä paljon keskustelua, sillä selvitysten mukaan tuloerot ovat alkaneet kasvaa.

Kansanedustajat Elina Lepomäki, Sanna Marin ja Paavo Arhinmäki keskustelivat kiivaasti suomalaisten tuloeroista ja siitä, ovatko ne todellisuudessa kasvaneet.
Annette Blencowe
Avaa Yle-sovelluksessa

Vasemmistokansanedustajat Paavo Arhinmäki (vas.) ja Sanna Marin (sd.) sekä kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki ottivat tänään perjantaina yhteen tuloeroista ja niiden kasvusta Ylen aamu-tv:ssä.

Odotetusti tuloerojen kasvua kauhistelivat Arhinmäki ja Marin, kun Lepomäki puolestaan oli sitä mieltä, että mitään ongelmaa ei ole.

Minä pidän ongelmana sitä, että sitä jatkuvasti tällä tavalla nostetaan keskusteluun.

Elina Lepomäki

– Meillä Suomessa ei ole ongelmaa. Minä pidän ongelmana sitä, että sitä jatkuvasti tällä tavalla nostetaan keskusteluun, koska ihmisille tulee sellainen mielikuva, että me oltaisiin jotenkin menossa heikkoon suuntaan, Lepomäki sanoi.

Lepomäki oli tuonut studioon omat grafiikkansa, jotka kuvaavat tuloerojen kehittymistä. Niistä kävi ilmi, että tuloerojen kasvu tulee esiin vasta, kun mitta-asteikkoa pienennetään riittävästi.

Arhinmäen mukaan jopa valtiovarainministeriön laskelmat osoittavat, että kaikkein hyvätuloisimmat saavat 400 euroa lisää rahaa.

– Pienituloisimmille, jotka joutuvat miettimään riittävätkö rahat ruokaan, lääkkeisiin, sairaalamaksuihin – joita on ennätysmäärä ulosotossa – niin heille se, että 37 euroa lähtee, on valtavan suuri summa, Arhinmäki sanoi.

Sanna Marinin mukaan hallituksen tekemät leikkaukset työttömien, eläkeläisten, opiskelijoiden ja nuorten toimeentuloon herättävät paljon huolta. Marin kertoi kysyneensä ihmisiltä, mitä he toivoisivat hänen nostavan esiin tämän aamun keskustelussa.

Kyllä siellä ihmiset ihan oikeasti miettivät sitä, että onko varaa ostaa lääkkeitä, onko varaa ostaa ruokaa, onko varaa maksaa laskut.

Sanna Marin

– Kyllä siellä ihmiset ihan oikeasti miettivät sitä, että onko varaa ostaa lääkkeitä, onko varaa ostaa ruokaa, onko varaa maksaa laskut ensi kuussa. Millä tavalla pärjää ensi viikkoon? Marin luetteli huolia.

Arhinmäki kiivastui Lepomäelle

Lepomäen mielestä nykyhallitus tekee paljon inhimillisempää politiikkaa kuin viime hallitus.

– Pointti on se, että saadaan ihmisiä yhä enemmän töihin ja saamaan kaikille parempaa palkkaa. Siitä tässä on kyse, Lepomäki sanoi.

Elina Lepomäki, te puhutte kauniisti, mutta se mitä te puhutte ei ole totta, kun katsoo ihmisten elämää.

Paavo Arhinmäki

– Elina Lepomäki, te puhutte kauniisti, mutta se, mitä te puhutte ei ole totta, kun katsoo ihmisten elämää. Sanotte, että tärkeintä on nostaa ihmisiä köyhyydestä. Tämä hallitus on pudottanut entistä useamman ihmisen köyhyyteen, Arhinmäki tykitti.

– Ei pidä paikkaansa, Lepomäki keskeytti.

– Tehän puhutte kuin Donald Trump, Arhinmäki tuhahti.

– Jos ette usko eduskunnan tietopalvelun tekemiin laskelmiin, niin uskokaa nyt sentään Petteri Orpon, teidän puolueenne puheenjohtajan johtaman ministeriön tekemiin laskelmiin, joista näkee, että köyhien toimeentulo, ostovoima heikkenee. Eläkeläisten köyhyys on lisääntynyt tämän hallituskauden aikana, Arhinmäki jatkoi.

– Mutta köyhien määrä on pienentynyt, se on paljon tärkeämpää, Lepomäki väitti.

Marin huomautti, että pienituloisia eläkeläisiä ei lohduta lainkaan se, että työllisyysaste paranee, koska heidän työuransa ovat jo takana.

– Hallitus on tehnyt tietoisen ideologisen valinnan. Pienituloisilta leikataan ja vastaavasti annetaan isoja verohyötyjä kaikkein varakkaimmille ihmisille. Ja myös sellaisia verohyötyjä, joilla ei ole mitään työllisyysvaikutuksia, Marin sanoi.

Lue myös:

Köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat: Laskelmat todistavat tuloerojen kasvavan

VM laski: Näin ensi vuoden budjetti vaikuttaa tuloeroihin – pienituloiset kärsivät, ylemmissä luokissa tulot kasvavat

Hallituksen politiikka iskenyt eniten pienituloisiin – Sipilä: On totta, että näin on tapahtunut

Suosittelemme sinulle