Mikkelissä Versowoodin Otavan sahan tuotantomäärää kasvatetaan. Sahausmäärä on nousemassa yli 300 000 kuutioon nykyisestä noin 250 000 kuutiosta. Taustalla on tuore yli 7 miljoonan euron investointipäätös uuteen tukinsyöttäjään ja kuorimakoneeseen.
– Aiomme kasvattaa sahausta kaikissa toimintayksiköissämme. Takana on pitkä huono aika, mutta nyt kun taloudessa on tapahtunut toipumista, niin kysyntä on ollut ihan kohtuullisen hyvää, toteaa Versowoodin toimitusjohtaja Ville Kopra.
Vaikka päämarkkina-alue sahateollisuudessa on edelleen kotimaa, Versowood odottaa viennissä kasvua erityisesti Aasian markkinoilta. Suomalaiselle kuuselle on kysyntää esimerkiksi Kiinan huonekalutuotantossa. Erityisesti lastenhuoneeseen tarkoitetuille huonekaluille on tarvetta siksi, että Kiina on luopunut yhden lapsen politiikastaan.
– Aasia on kasvussa merkittävässä osassa. Siellä rakentaminen kasvaa, mutta myös huonekaluteollisuus. Kiinassa syntyy vuosittain 18 miljoonaa lasta, ja esimerkiksi kerrossängyille ja kirjoituspöydille on tarvetta. Kuusen laatu ja vaalea väri viehättää aasialaisia asiakkaita, toteaa Versowoodin toimitusjohtaja Ville Kopra.
Versowood-konsernin liikevaihto oli päättyneellä tilikaudella yli 350 miljoonaa euroa, missä kasvua edelliseen tilikautena oli lähes 8 prosenttia. Liikevoittoa kertyi 12,6 miljoonaa euroa. Sahatavaran osuus liikevaihdosta on puolet.
Olli Rehn: Erävoitto suomalaiselle metsätaloudelle
Otavan sahalla vietettiin perjantaina avointen ovien päivää. Tilaisuudessa puhunut Suomen Pankin johtokunnan jäsen Olli Rehn muistuttaa metsien merkityksestä Suomen talouskasvulle.
– Euroopan unionin tuore päätös tulkita suomalaiset metsät hiilinieluiksi oli kaikin puolin perusteltu ja oikeudenmukainen. Se luo pohjaa kestävän ihmisen ja luonnon suhteen varaan rakentuvaan metsien hyödyntämiseen, toteaa Rehn.
Rehn sanoo, että metsäteollisuudessa pahin aallonpohja alkaa olla takana.
– Selluteollisuus oli pitkään alamäessä. Nyt sekä sellu- että sahateollisuuden näkymät ovat vahvemmat ja siitä kertovat osaltaan Versowoodin ja Äänekosken tehtaan kaltaiset investoinnit, arvioi Rehn.
Kauppaa tehdään kasvokkain
Puukaupassa eletään odotuksen sävyttämää aikaa. Toimitusjohtaja Ville Kopra sanoo, että kesän jälkeen kauppa on käynyt hitaanlaisesti, sillä myyjät odottavat Äänekosken tehtaan vaikutusta hintoihin.
– Vielä alkuvuonna kauppa kävi, mutta nyt tilanne on odottava. Kun emme osta puuta varastoon, vaan heti käyttöön, tilanne on haastava. Tukkipuun hinta on kuitenkin korkealla, pohtii Kopra.
Versowood ostaa vuosittain 3,5 miljoonaa kuutiota puuta. Tuotannossa enää kolmannes puusta on mäntyä, loput kuusta.
Mikkelin keskustaan onkin juuri avattu uusi Versowoodin konttori puukaupan vauhdittamiseksi. Puukauppaa tehdään kyllä verkossakin, mutta kasvokkain tapaaminen on edelleen monelle metsänomistajalle tärkeää.
– Meille on tullut sähköisiä puukauppapaikkoja, mutta halusimme tulla myös kivijalkaan tavoittelemaan kaupunkilaismetsänomistajia, sanoo Kopra.
Vierumäellä pääkonttoriaan pitävälle Versowoodille Mikkelin konttori on pilottikokeilu.
– Sahallekin metsänomistajat ovat edelleen tervetulleita.