Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Mustikan hinta nousee koko maailmassa – sato jäi surkeaksi myös Itä-Euroopassa ja Yhdysvalloissa

Heikko mustikkasato Itä-Euroopassa vaikutti myös Suomessa: mustikan poimijahinta nousi jopa 70 prosenttia viimevuotisesta. Marjantuottajien harmiksi sato jäi meilläkin korkeintaan keskinkertaiseksi.

Ämpärillinen juolukoita ja mustikoita
Juolukka- ja mustikkasaalis. Kuva: Juha Koskiniemi
Vesa Vaarama
Avaa Yle-sovelluksessa

Mustikan hinta on nyt kovassa nosteessa. Jo on aikakin voisi moni sanoa, kun takana on kolme laskevien poimijahintojen vuotta. 

– Hinta on noussut niin, että keskipoimintahinta on ollut 65-70 prosenttia korkeampi kuin edellisenä vuonna, Polarica oy:n varatoimitusjohtaja Jukka Kristo sanoo.

Mustikka on noussut maailmalla himoituksi marjaksi. Tutkimustieto mustikan terveysvaikutuksista on saanut erityisesti Kauko-Idässä, Japanissa ja Kiinassa ihmiset ostamaan marjoja vuosi vuodelta enemmän.

Mustikan hinta on pysytellyt alhaalla, kun vuodet ovat olleet hyväsatoisia. Nyt tilanne on aivan eri. Globaaleilla markkinoilla marjalle on menekkiä, mutta heikot sadot Yhdysvalloissa ja varsinkin Itä-Euroopassa ovat notkahduttaneet tuotantoa.

Hinta ylös kymmeniä prosentteja

Suomalaisilla marjantuottajilla olisi nyt ollut aivan sananmukaisesti tuhannen taalan paikka. Mutta luontoäiti päätti toisin. Sato kypsyi myöhässä ja jäi korkeintaan keskinkertaiseksi.

– Kun mustikasta on ollut suuria satomenetyksiä Ukrainassa, Valko-Venäjällä, Puolassa ja  Baltiassa, niin mielelläänhän sitä olisi voinut meillä tulla enemmänkin, Jukka Kristo sanoo.

Mutta valitettavasti ei tullut. Ja se tarkoittaa, että teollisuus joutuu kilpailemaan mustikoista. Niissä piireissä kilpailu käydään rahalla ja lopulta se näkyy kuluttajille kaupan hyllyllä mustikkajalosteiden hinnoissa.

– Mustikan hinta tulee hivuttumaan ylöskäsin ja kyllä se tulee varmaan vähittäiskaupassakin näkymään useampien kymmenien prosentttien nousuna, Polarica oy:n varatoimitusjohtaja Jukka Kristo sanoo.

Suosittelemme sinulle