Keskusrikospoliisilla (KRP) on käynnissä pörssiyhtiö Afarak Groupin kroatialaiseen pääomistajaan liittyvä tutkinta.
Tiedon tutkinnasta ovat vahvistaneet Ylen MOT:lle asiasta hyvin perillä olevat lähteet. KRP ei kommentoi asiaa Ylelle tutkinnan keskeneräisyyden takia.
Esitutkinnan ollessa vielä kesken tiedot tutkinnasta eivät myöskään ole julkisia.
Ylen tietojen mukaan KRP:n tutkinta liittyy yhtiön kroatialaiseen pääomistajaan Danko Končariin. Helsingin Sanomien tietojen mukaan epäilty rikos on törkeä sisäpiiritiedon väärinkäyttö.
Yle ei tavoittanut Končaria. Hänen suomalainen asianajajansa Kai Kotiranta kertoi Ylelle, että Končar ei halua kommentoida tutkintaa millään tavalla. Kotirannan mukaan Končar on kiistänyt kaikki rikosepäilyt.
Afarakin toimitusjohtaja Guy Konsbruck kertoi Ylelle tiistaina lähettämässään sähköpostissa, ettei yhtiö ole tietoinen tutkinnasta, eikä hän voi kommentoida asiaa mitenkään.
KRP on tutkinut Končariin liittyvää rikosepäilyä myös aiemmin. Joulukuussa 2016 Helsingin syyttäjänvirasto teki syyttämättäjättämispäätöksen tapauksessa, jossa Končaria epäiltiin arvopaperimarkkinoita koskevasta tiedotusrikoksesta.
Afarakilla eli entisellä Ruukki Groupilla on lähes 7 000 osakkeenomistajaa, joista pääosa on suomalaisia. Yhtiön suurimpien omistajien joukossa on myös muun muassa sijoittaja Kyösti Kakkonen.
Ylen tietojen mukaan rikosepäily koskee vain Danko Končaria, eikä se liity Afarak Groupiin.
Afarakin pienosakkaat vaativat yhtiöön muutoksia
Kaivos- ja metalliyhtiö Afarakin monimutkaiset omistusjärjestelyt nousivat julkisuuteen viime viikolla, kun osa yhtiön osakkeenomistajista vaati Danko Končaria tekemään julkisen ostotarjouksen yhtiön osakkeista. Asiasta uutisoivat muun muassa Kauppalehti ja Talouselämä.
Ryhmä suomalaisia pienosakkaita kertoi jo keväällä liittoutuneensa ja käyttävänsä yhdessä äänivaltaansa yhtiössä. Pienosakkaiden yhteenlaskettu omistus ylittää kymmenen prosentin osuuden Afarakista.
Finanssivalvonnalle jätettyä vaatimusta olivat esittämässä esimerkiksi sijoittaja Kyösti Kakkonen sekä Afarakin eli entisen Ruukki Groupin toinen perustaja Markku Kankaala. He ovat osa suurempaa sijoittaryhmää, joka ajaa pienosakkaiden asiaa yhtiössä.
Useat lähteet kertoivat MOT:lle, että Afarakia on ”johdettu kuin perheyritystä”. Osa pienosakkaista on sitä mieltä, että Afarak ei ole kertonut tarpeeksi yhtiöön liittyviä asioita julkisuuteen. Pörssiyhtiöiden velvollisuus tiedottaa asioista on selvästi laajempi kuin pörssin ulkopuolisilla yhtiöillä.
Afarakin pääkonttori on nykyisin Maltalla eikä yhtiöllä ole Suomessa enää juuri lainkaan toimintaa. Yhtiöllä on kuitenkin lähes 7 000 osakkeenomistajaa, joista valtaosa on suomalaisia.
Pienosakkaiden mielestä Danko Končar ja hänen lähipiirinsä ovat piilotelleet omistuksiaan yhtiössä. Heidän mielestään Končarin omistus yhtiössä on ollut todellisuudessa yli 30 prosenttia yhtiöstä.
Končarin perheyhtiö on kiistänyt väitteen.
Omistuksen raja on tärkeä, sillä mikäli yhden osakkeenomistajan omistus pörssiyhtiössä nousee yli 30 prosentin rajan, on hänen tehtävä muistakin osakkeista pakollinen ostotarjous.
Suomalaissijoittajat ovat esittäneet Finanssivalvonnalle lähettämässään vaatimuksessa, että Končar lunastaisi Afarakin osakkeet 2,5 euron kappalehinnalla. Tämä on yli kaksinkertainen yhtiön nykyiseen pörssikurssiin verrattuna.
Kun tieto vaatimuksesta nousi julkisuuteen, nousi Afarakin pörssikurssi selvästi.
Lisää aiheesta Ylen MOT:n verkkosivuilla.