Inarilaisen Ari Savikon kodissa on yli 300 hyllymetriä kalakirjallisuutta; tietokirjoja, lehtien vuosikertoja, romaaneja ja tutkimuksia. Hyllyssä on silakkaa käsittelevä tanskalainen väitöskirja vuodelta 1650. Suomalaisia väitöskirjoja on 1700-luvulta alkaen. Savikko pääsi niiden jäljille tarkkailemalla ruotsalaisten antikvariaattien myyntiluetteloita.
– Suomestahan ne katosivat kun Turku paloi. Siinä yliopiston kirjasto paloi saman tien ja kaikki kirjat menivät. Vain ne kirjat säästyivät, jotka olivat lainassa muissa yliopistoissa.
Savikon on onnistunut hankkia Ruotsista yhtä lukuunottamatta kaikki Turun Akatemian aikaiset kaloja ja kalastusta käsittelevät väitöskirjat.
Kun tutkimuslaitosten yksiköitä alettiin tällä vuosikymmenellä sulkea ja kirjoja määrätä hävitettäväksi, kirjastonhoitajat jo tiesivät kenen puoleen kääntyä. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen Evon tutkimusaseman kirjat päätyivät nekin Savikon kotiin.
– Sieltä Evolta tuli kuorma-autolasti, mitäköhän siinä olisi ollut, ehkä sata muuttolaatikkoa. En laskenut, Savikko virnistää. Kirjalasteja tuli kuorma-autolla tai Matkahuollon kyydissä Taivalkoskelta, Enonkoskelta, Helsingistä. Savikon koti Inarin Juutuanjoen rannalla alkoi repeillä liitoksistaan.
– Kyllä meidän perheessä kirjoista tykätään, mutta kun asunto alkoi pursuta ja kirjat vallata tilaa kuin köynnöskasvit, niin oli pakko miettiä että voisiko näille tehdä jotain.
Tutkimusaiheet toistuvat 30 vuoden sykleissä
Viitisen vuotta sitten Savikko alkoi ensi kerran pohtia, voisivatko yli 20 000 kirjaa saada oman kirjaston. Nyt hirsikehikko on pystyssä, lattia valettu ja ikkunat paikoillaan siioista kuulun Jerisjärven rannalla Muoniossa. Leader-hankkeeksi hyväksytty Suomen Kalakirjasto saa osan rahoituksesta EU:sta, loput kirjastoa varten perustettu yhdistys maksaa omalla työllä.
– Kattotalkoissa oli neljätoista ihmistä. Suomi 100 -teeman mukaisesti teemme yhdessä, Savikko naurahtaa. Takana on pitkä ja uuvuttava paperisota, jotta hanke saatiin siihen malliin, että ELY-keskus lupasi tukirahat.
Ensimmäiset kirjalastit siirtyvät lähikuukausina, yleisölle kirjasto aukeaa ensi kesään mennessä. Saman katon alle tulee lähes täydellinen kokoelma Suomen kalantutkimuksen historiaa. Siinä 50 vuotta on lyhyt aika, Luonnonvarakeskuksen tutkimusmestarina toimiva Savikko toteaa.
– Esimerkiksi joku ankerias voi elää 72-vuotiaaksi. Yksi sukupolvi ei siis ehdi hirveän paljoa saada tutkimusta eteenpäin. Pitäisi pystyä rakentamaan sellainen ketju, jossa viestikapula siirtyisi edelliseltä sukupolvelta seuraavalle, joka jatkaa siitä mihin edellinen on jäänyt.
Kun aiempaa tutkimusta ei tunneta riittävän hyvin, samat asiat toistuvat 30 vuoden välein. Sellainen kestoaihe on esimerkiksi kalaportaat, joista Savikon mukaan puhuttiin jo paljon ennen ensimmäistä voimalaitosta.
Sivistyskansan suhtautuminen kirjoihin ihmetyttää
Kirjastossa on myös tutkijoiden ja virkamiesten kirjeenvaihtoa. Kirjeenvaihto Kemijoen voimalarakentamisen alkuajoilta paljasti Savikolle uutta tietoa.
– Että kuinka oikeasti oli kiire saada jonkinnäköinen päätös siitä, kuinka paljon Kemijoki tuottaa lohta. Olisi voinut käydä niin, että jos siihen ei olisi saatu minkäänlaista lukua niin ehkä ei olisi kalatalousvelvoitteita ruvettu edes ajamaan siihen.
Kiireessä laadittuihin lukuihin perustuneita ja vuosikymmeniä voimassa olleita velvoitteita arvioidaan vasta nyt uudelleen. Lapin ELY-keskus haluaa päivittää Kemijoki Oy:lle asetetut velvoitteet ja Savikon mielestä hyvä niin.
Historian taju on syy, minkä vuoksi Savikko ryhtyi poikkeukselliseen pelastusoperaatioon. Hänen tiedossaan ei ole toista yksityisen perustamaa, mutta yleiseen käyttöön tulevaa erikoiskirjastoa. Savikko uskoo, että bibliofiilit sellaisia vielä perustavat, jos kirjojen kärrääminen jätelavoille jatkuu.
– Kirjoja hävitetään tutkimuslaitoksista ja yliopistoista, jotka ovat olleet varmoja kuin pankki. Meillä on ollut varaa pitää kirjoja sotien aikana ja pahimpien lamojen aikana. Jotenkin tuntuu järjenvastaiselta, että 2010-luvulla ei ole varaa pitää kirjoista huolta.
