Villaiset kesätyöntekijät pistävät lampurin tiukoille. Simolaisen toisen polven lampurin, Ville Eskolan sadat lampaat ovat laiduntaneet Perämeren pohjoisimmissa saarissa koko kesän, mutta nyt niiden työ on tullut päätökseen.
Lampaita on lukuisissa saarissa ja niiden haku takaisin kotitilalle on iso urakka. Erityisen hankalaa se on uloimpana merellä sijaitsevissa kansallispuiston saarissa, sillä koko kesän ihmisiä vältelleet lampaat ovat aluksi säikkyjä; puolivillit kesätyöläiset piilottelevat ja karkailevat kiinniottajiaan hankalassa maastossa sen minkä ehtivät.
– Huono kasvomuisti niillä on. Sitten kun saadaan liike pysäytettyä ja lampaat rehulle, niin ne ovat hyvää pataa. Mutta se alkusysäys on, että ne säikähtää ja pelkää, Eskola kuvailee nauraen.
Eskolan lammastilalla on jo 90-luvulta asti kehitetty keinoja, joilla lampaat saadaan saarista pois. Se vaatii muun muassa kymmenkunta ihmistä, yhden lammaskoiran, veneen, aitoja ja siltoja sekä lukemattomia tunteja suunnittelua ja syksyisen merisään seuraamista. Jokaisella henkilöllä on oma roolinsa vaativassa tehtävässä ja koiralla on kaikista tärkein rooli.
– Porukan tärkeyttä näissä kansallispuiston kohteissa pitää korostaa. Tämmöisen mittakaavan hommaa ei opi hetkessä, pikkulapsesta asti hakureissuilla mukana kulkenut Eskola painottaa.
Satoja lampaita pelkästään saarissa
Eskolalla on lampaita kuudessa Perämeren kansallispuiston saaressa ja lisäksi Simon edustalla sijaitsevissa saarissa. Yhteensä niissä on nelisensataa villaista kesätyöntekijää, ja mantereen puolella vielä lisääkin.
Eikä Eskola ole ainoa lammastilallinen, joka hakee laidunnukseen tukea ELY-keskuksesta ja kuskaa nelijalkaisia niittokoneita perinnemaisemien ylläpitotöihin. Yhä useammat laiduntavien eläinten omistajat ovat kiinnostuneita toiminnasta.
Erilaisia perinnemaisemia löytyy paljon kautta koko Suomen, ja erilaisia laiduntajia käytetään entistä enemmän maisemanhoitajina niin yksityisten, yhteisöjen kuin valtionkin mailla.
Muun muassa Metsähallitus tekee mielellään lampureiden kanssa sopimuksia arvokkaiden luontokohteiden laiduntamisesta. Esimerkiksi Perämeren kansallispuistossa lampaat ovat olleet tärkeitä jo vuosikymmeniä.
– Selkä-Sarven saaressa laidunnus on aloitettu jo 90-luvulla ja sittemmin sitä laajennettiin muihinkin saariin. Perämeren kansallispuiston saaret ovat ainutlaatuisia, nehän eivät koskaan ole olleet täysin luonnontilaisia, vaan ihmisten käytössä, kertoo Metsähallituksen suojelubiologi Päivi Virnes.
Useasta saaresta koostuvan kansallispuiston luonto on erikoinen yhdistelmä luonnon ja ihmisen muokkaamia, vaihtelevia maisemia, joista moni ei säily ilman laiduntamista.
– Esimerkiksi merenrantaniityt ovat sellaisia, joissa harvinainen lajisto taantuisi ilman laidunnusta, Virnes kertoo.
Vastaavien raivaustöiden hoitaminen ihmisvoimin veisi tolkuttomasti aikaa – ja rahaa.
Jätökset kismittävät marjastajia
Vaikka lampaista on kiistattomasti hyötyä laiduntajina, eivät ne kaikkia saarissa liikkujia miellytä. Eivätkä kaikki koiranomistajat välttämättä aina kunnioita kylttejä, joissa kerrotaan lampaista ja toivotaan koirien pitämistä kytkettyinä. Lampaita säikyttelevät koirat tuovat lampurille lisää päänvaivaa ja murhetta – joskus kovasti lisätöitäkin.
– Aina siinä on omat riskinsä ja hankaluutensa, olivat ne lampaat saaressa tai mantereella, mutta tärkeitä ne ovat, Ville Eskola toteaa.
Myös lampaiden jätökset harmittavat joka vuosi joitakin saarissa liikkuvia. Ville Eskola puuskahtaa, että varsinkin marjastuskaudella moititaan lampaiden lantakasoja.
– Nämä ovat aina yhtä turhauttavia ja totean vain, että ihmiset voivat mennä niihin saariin, missä lampaita ei ole. Niissä valitettavasti ei vain oikein käy ihmisiä, koska ne ovat umpeen kasvaneita pajusta ja rehevöityneestä aluskasvillisuudesta, Eskola tähdentää.
