Ensimmäisessä lahtelaisessa taloyhtiössä on kielletty parveketupakointi. Kyseinen taloyhtiö on ensimmäisten joukossa koko maassa, vaikka laki onkin mahdollistanut parveketupakoinnin kieltämisen vuoden alusta lähtien.
35 asunnon taloyhtiössä päätös kiellon hakemisesta sinetöitiin ylimääräisessä yhtiökokouksessa riittävän enemmistön turvin, joskin soraäänten saattelemana. Virallisia vastineita tuli kaupungille kaksi, mutta keskustelu taloyhtiön sisällä on ollut värikkäämpää.
Kielto on herättänyt närää jopa siinä määrin, että tilanteen rauhoittamiseksi taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja ja isännöitsijä kieltäytyvät kohteliaasti kommentoimasta kiellon taustoja.
Nyt sauhuttelu on kielletty parvekkeilla ja asuntoihin kuuluvissa ulkotiloissa, kuten terasseilla.
Ratkaisu on tehty asukkaiden lausuntojen ja rakennuspiirrustusten pohjalta.
Cecilia Blomgren
– Kielto perustuu tupakkalakiin. Ratkaisu on tehty asukkaiden lausuntojen ja rakennuspiirrustusten pohjalta, kertoo kiellosta päättänyt kaupungineläinlääkäri Cecilia Blomgren Lahden kaupungilta.
Uuden lain kankea alku
Koko maassa parveketupakointikieltoja on määrätty melko vähän. Suurimmissa kaupungeissa kieltojen määrä jää alle kymmenen taloyhtiön. Vireillä kieltoja on muutamia kymmeniä.
Kiinteistönomistajien edunvalvoja Kiinteistöliitto odotti, että hakemuksia olisi jätetty rutkasti enemmän, sillä parveketupakoinnin ympärillä on vellonut voimakas keskustelu jo vuosikaudet.
Kiinteistöliitosta arvellaan, että vaisuun hakutahtiin on yhtenä syynä työläs hakuprosessi.
Osakkaiden kuuleminen, yhtiökokous ja itse hakuprosessi vaatii monenlaisia asiakirjoja.
Raimo Kiljunen
– Osakkaiden kuuleminen, yhtiökokous ja itse hakuprosessi vaatii monenlaisia asiakirjoja. Taustalla voi olla myös epäilyksiä siitä, saako kieltoa. Lain mukaan kiellon kuitenkin saa, jos tupakansavu normaalioloissa kulkeutuu asuntoihin tai parvekkeille, sanoo Kiinteistöliitto Päijät-Hämeen toiminnanjohtaja Raimo Kiljunen.
Yksi syy voi löytyä kalenterista. Päätöksenteko kestää kuukausia.
Valvonnan vaikeus närästää
Tupakointikieltojen hakemista voi osaltaan rajoittaa myös se, että määrättyä kieltoa on vaikea valvoa. Vastuu on käytännössä tupakointikiellon määränneillä viranomaisilla, joiden resurssit ovat kuitenkin joka kunnassa tiukoilla.
Taloyhtiö ja sen asukkaat eivät voi juurikaan valvontaa tehdä. Kielloista piittaamattoman tupakoitsijan kuvaaminen voi poikia käräjäreissun kotirauhan häiritsemisen tai salakatselun vuoksi. Kiinteistöliiton lakimiehen mukaan jopa taloyhtiön yhteisillä alueilla kuvaamisen estää kotirauhan suoja.
Lisäksi kiellon rikkomisesta ei ole laissa määrättyä sanktiota.
Viranomainen voi asettaa uhkasakon, mutta senkin langettaminen edellyttää sitä, että kieltoa valvotaan.
Kristel Pynnönen
– Viranomainen voi asettaa uhkasakon, mutta senkin langettaminen edellyttää sitä, että kieltoa valvotaan, painottaa Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.
Yhteispelillä pääsee pidemmälle
Nyt vireillä olevia tupakointikieltohakemuksia on siis kymmeniä. Kiinteistöliitossa uskotaan, että hakemusten tahti kiihtyy hiljalleen, kun uusia kieltoja tulee julki ja tieto leviää.
Kiinteistöliitosta neuvotaankin, että taloyhtiöissä kannattaa käydä rauhassa keskusteluita kaikkien osakkaiden kesken, kun kieltoa aletaan pohtia.
Diplomaattinen lähestyminen voi liudentaa monta naapuririitaa.
Jos tupakointi haittaa tupakoimattomien asukkaiden elämää, kieltoa kannattaa ehdottomasti hakea.
Raimo Kiljunen
– Jos tupakointi haittaa tupakoimattomien asukkaiden elämää, kieltoa kannattaa ehdottomasti hakea. Sen jälkeen voi järjestää taloyhtiöön tupakointipaikan järkevällä tavalla, niin taloyhtiössä pystytään toimimaan rauhassa, neuvoo Päijät-Hämeen Kiinteistöliiton toiminnanjohtaja Raimo Kiljunen.