Syyskuussa 1917 suomalaiset valmistautuivat eduskuntavaaleihin vaarallisessa tilanteessa. Kaupungeissa oli niin huutava pula elintarvikkeista, että Suomessa alettiin valmistautua jopa kaupunkien tyhjentämiseen.
Nälän lisäksi kasvoi pelko. Venäläissotilaat tekivät rankaisematta rikoksia ja maaseudulla työttömiksi jääneiden vallityöläisten paluu kotipaikkakunnille lisäsi levottomuutta.
Kuopion nimismies kirjoitti läänin kuvernöörille:
”Viime aikoina ovat rikokset ruvenneet lisääntymään maassamme hirvittävissä määrässä. Toimettomia miehiä liikuskelee pienemmissä joukoissa talosta taloon, vaatien itselleen väkisin ruokaa. Ja sitten yön aikana, tekevät sisäänmurron. Moni paikkakunta on joutunut kauhun valtaan.”
Hän jatkoi:
_”Olen vakuuttunut siitä, että myöhemmin syksyllä, öitten pimetessä ja lähestyvän nälän ja työttömyyden uhatessa saamme nähdä sellaista, jollaista tässä maassa emme ennen ole vielä nähneet.” _
Maanviljelijöiden keinottelu hirvittää jopa maalaisliiton perustajaisää
Vaikka sadot oli vasta korjattu, kaupunkien ruokatilanne paheni. Kun viranomaiset inventoivat viljavarastoja, monet maanviljelijät pimittivät osan sadosta, sillä salakaupassa ruuasta sai paljon paremman hinnan.
Lokakuussa itse maalaisliiton isä Santeri Alkio kirjoitti päiväkirjaansa:
”Elintarvikekysymys kärjistyy kärjistymistään. Ihmisissä kasvaa kiskomishimo hirvittävästi. Eivät nämä maanviljelijät enää ajattele ollenkaan muuta kuin kiskomista. Suren. Siveellinen pohja pettää. Kuluttajien hätä on avannut maamiehelle ennen kuulumattomat saalistusmahdollisuudet. He käyttävät niitä aivan armotta.”
Uhkaavan nälkäkatastrofin estämiseksi kaupungeissa alettiin syyskuussa perustaa keskuskeittiöitä, joista jaettiin soppa-annoksia.
Epäonnistunut oikeistokaappaus mahdollistaa bolševikkien nousun
Myös maailmanpoliittinen tilanne heijastui väkivaltaisesti Suomeen. Syyskuu oli Venäjän väliaikaisen hallituksen lopun alku.
Saksalaisten aloitettua suurhyökkäyksen kohti Riikaa venäläisten rintama romahti ja joukot pakenivat pakokauhun vallassa.
Jopa Venäjän armeijan esikunnan virallinen, 6. syyskuuta julkaistu tiedote kuvasi tilanteen kaoottiseksi:
”Pihkovaan johtava tie on tulvillaan suuria, epäjärjestykseen joutuneita jalkaväkijoukkoja. Riian alueen metsät ja suot ovat täynnä sotilaskarkureita.”
Epätoivoisessa tilanteessa Venäjän armeijan komentaja kenraali L.G. Kornilov yritti maan oikeiston kannustamana sotilasvallankaappausta.
Kapinajoukkojen lähestyessä Pietaria pääministeri Aleksandr Kerenskin hallitus turvautui vasemmiston apuun. Vangittuja bolševikkijohtajia vapautettiin ja työväen punakaarteille alettiin jakaa aseita oikeistokaappauksen torjumiseksi. Kornilovin kapina epäonnistui lähes alkuunsa, kun joukot kieltäytyivät taistelemasta keskenään.
Surkea kaappausyritys olisi jäänyt pieneksi historian alaviitteeksi, jollei sillä olisi ollut maailmanhistorialinen jälkivaikutus.
Oikeistokaappaus tuli kuin lahjana alamaissa olleille bolševikeille. Heidän kannatuksensa vahvistui ja he nousivat nopeasti Venäjän suurten kaupunkien työläis- ja sotilasneuvostojen johtoon.
Eikä punakaarteilla ollut aikomustakaan luopua oikeistokaappauksen torjuntaan saamistaan aseista.
”Upseerien uimakoulu”
Suomessa venäläisten taistelu näkyi julmina upseerimurhina. Erityisesti niin sanottu Viipurin upseerien uimakoulu järkytti ihmisiä. Bolševikkeja kannattavat sotilaat vangitsivat Kornilovin tukijoina pitämiään korkea-arvoisia upseereja. Viipurin Sanomat kirjoitti syyskuun 14. tapahtumista:
”Kiväärin perillä kolhien, haloilla lyöden ja potkien raahattiin veriin hakatut vangitut Turunsillalle, minkä kaiteitten yli heidät yksi toisensa jälkeen heitettiin mereen. Kun onnettomat jälleen nousivat vedenpinnalle, alkoivat telottajat sillalta ja rantalaiturilta heitä ampua, jatkaen tätä niin kauan kunnes kaikki olivat saaneet surmansa ja veriset ruumiit vajonneet veden alle.”
Kaikkiaan Viipurissa surmattiin yli 20 upseeria. Viipurilainen Jouni Kinnunen kuvasi tunnelmia karjalaiskaupungissa:
”Nämä raa’at murhat tekivät tyrmistyttävän vaikutuksen kaupunkilaisiin. Pelättiin, että raaistuvat sotilaat punakaartilaisten yllyttäminä voisivat kohdistaa väkivaltansa kaupunkilaisiin. Huhuttiin jo kaupungilla liikkuvasta mustasta autosta, joka sieppaili kadulla nuoria naisia, jotka sitten hävisivät kokonaan.”
Turvattomuutta eri yhteiskuntaluokissa lisäsivät koko ajan erilaiset huhut, joita lehdistön yhä kiihkeämmäksi käyvä retoriikka vauhditti.
Salainen ratsupoliisikoulu
Kun sosialistit olivat elo-syyskuun taitteessa jättäneet senaatin, Suomen hallituksessa oli ainoastaan porvariedustajia.
Senaatti päätti salaisissa neuvotteluissa perustaa järjestyksen palauttamiseksi valtiollisen ratsupoliisiin. Asian hoitajaksi valittiin everstiluutnantti Bruno Jalander, joka oli aiemmin toiminut Helsingin poliisimestarin apulaisena.
Salainen ratsupoliisikoulu aloitti syyskuussa 1917 toimintansa Porvoon Saksanniemen kartanossa. Myöhemmin tämä koulu tuli hyvin kuuluisaksi, se mainitaan esimerkiksi suojeluskunnista kertovan Vöyrin marssin kertosäkeessä. Alussa koulun toiminta yritettiin kuitenkin pitää visusti salassa sosialisteilta.
Kiuruvedellä syntynyt parikymppinen Juha Korhonen oli vuonna 1917 metallitehtaassa töissä, mutta turhautui sosialisteihin:
”Syyskuussa eräs tuttu alkoi esitellä, että heillä alkaa poliisikoulu. Hän tunsi minut, että en enää hyväksy punakaartisontaa. Minä läksin Saksanniemen poliisikouluun syyskuun 17. päivänä. Siellä oli meitä 200 miestä ja hevosta.”
Salaisuus ei kuitenkaan säilynyt pitkään, sosialistilehdet saivat pian vihiä Saksanniemen koulusta ja tuomitsivat sen jyrkästi.
”Sitten tuli meistä vasemmiston vihattuja, saimme Saksanniemen lahtarin nimen”, Juha Korhonen muisteli Suomalaisen kirjallisuuden seuran keruuarkistossa säilytettävässä tekstissä.
Suojeluskuntien perustaminen pääsee vauhtiin
Porvarisenaatilla oli kuitenkin mielessä myös paljon laajempi ohjelma. Senaattoriksi nimitettiin aktivistien niin sanottuun sotilaskomiteaan kuuluva Harald Åkerman. Åkerman sai senaatilta valtuudet suojeluskuntien perustamiseen.
Suojeluskuntien alkuja oli kesällä 1917 syntynyt useilla eri tavoilla. Itsenäisyystaistelua venäläisiä vastaan suunnittelevat aktivistit olivat luoneet salaisia “palokuntia”. Lisäksi varsinkin Lounais-Suomessa isännät olivat perustaneet maatalouslakkoja vastaan omia järjestyskuntiaan.
Syksyllä alkoi eri puolilla Suomea syntyä erityisesti kunnallisia järjestysjoukkoja, suojeluskuntia. Helsingin pörssimellakan tukahduttamiseen osallistuneet porvarismiehet perustivat elokuussa Helsingin suojeluskunnan, ja syyskuussa kunnallisia suojeluskuntia perustettiin kymmenittäin niin kaupunkeihin kuin maaseudulle.
Vehkalahtelainen Armas Kivi muisteli paikkakunnan suojeluskunnan perustamista:
”Suojeluskunnan perustava kokous oli kansakoululla. Suojeluskunta toiminta jäi varsin vähäiseksi, joku kokoontuminen maastoon harjoituksia varten tosin järjestettiin, mutta täysin aseettomat harjoitukset eivät pitempään kiinnostaneet ja niin asetuttiin mieluummin odottavalle kannalle.”
Apua aseiden hankintaan oli kuitenkin tulossa. Lokakuun alussa joukko pankki- ja teollisuusmiehiä kokoontui Helsingin pörssiklubilla suunnittelemaan suojeluskunnille annettavaa taloudellista tukea. Pankinjohtaja Axel Ehrnroothin aloitteesta Privatbankeniin avattiin sotilaskomitealle avoin tili, jolta komitea sai aluksi nostaa noin kaksi miljoona markkaa.
Sosialidemokraattisen puolueen oma järjestyskaarti
Varsinkin vapaussotaa suunnittelevat aktivistit yrittivät pitkään saada myös työväestöön kuuluvia miehiä mukaan suojeluskuntiin. Alkusyksystä 1917 sosialistien lehdet alkoivat kuitenkin nähdä suojeluskunnat nimenomaan työväenluokan vastaisina järjestöinä. Monet työväenjärjestöt suorastaan kielsivät jäseniään liittymästä suojeluskuntiin.
Syyskuun puolivälissä sosialidemokraattien puoluetoimikunta päätti perustaa puolueen oman järjestysmiehistön.
Tämä järjestysmiehistö erosi selvästi aiemmista kevään ja kesän työväenkaarteista. Ensinnäkin sillä oli SDP:n puoluejohdon tuki. Toiseksi se julistautui suoraan ”lahtarikaarteiksi” nimeämiensä suojeluskuntien vastustajaksi. SDP:n Puoluesihteeri Matti Turkia esitti myös syyskuun lopussa, että työväenkaarteille olisi hankittava aseistusta.
Lenin piileskelee Helsingin miliisin päällikön asunnossa
Jotkut sosialidemokraatit saivat radikaalia vallankumousoppia myös suoraan itse pääarkkitehdilta. Venäjä väliaikaisen hallituksen etsintäkuuluttama bolševikkien johtaja V.I. Lenin oli paennut Pietarista kesällä Suomeen.
Alkusyksystä 1917 Lenin piilotteli Helsingin Hakaniemen torin laidalla olevassa talossa. Venäläiset viranomaiset eivät erityisesti osanneet etsiä häntä juuri sieltä, sillä Leniniä piilotteli asunnossaan itse Helsingin miliisin päällikkö Kustaa Rovio.
Ei siis ollut varsinaisesti ihme, jos porvareilla ei ollut suurta luottamusta Helsingin miliisin puolueettomuuteen.
Syyskuussa Lenin vaihtoi piilopaikkaa ja hieman myöhemmin hän siirtyi lähemmäksi Pietaria, Viipuriin.
Vaalikampanja kuumentaa tunteita
Porvarilehdet saivat vihiä työväenkaartien aseistamissuunnitelmista juuri lokakuun eduskuntavaalien alla. Ilkka-lehti jyrisi 29. syyskuuta:
”Sosialistit eivät siis enää luota vaalilipun voimaan. He ovat menettäneet uskonsa siihen, että tuleva maanantai ja tiistai takaisi heille edelleen enemmistön. Siksi on tullut tuuma käyttää ’sotilasmallista’ voimaa. Me alamme todellakin uskoa, että sosialistit alkavat koota aseellisia voimia, ryöstöjä ja muita hirmutekoja varten.”
Lokakuun alussa järjestetyt eduskuntavaalit olivat erikoiset myös siitä syystä, sillä suurin puolue, sosialidemokraatit piti eduskunnan hajotusta – ja siten myös koko vaalia – laittomana.
Käytännössä SDP kuitenkin osallistui vaaleihin. Högforsin tehtailla Karkkilassa työskennellyt Viljam Laaksonen muisteli:
”Ei toki kenelläkään Työmies-lehteä lukevalla ollut epäilystäkään siitä, kuka se päävihollinen oli, se oli Suomen porvaristo. Syksyllä lokakuussa pidettäviin vaaleihin otin tietenkin osaa, vaikka monet jättivät äänestämättä. Ehkäpä se oli vaaliväsymystä, sillä vastahan se oli kesällä 1916 valittu ja saatu työläisenemmistöinen eduskunta. Hyvin monet työläiset jäivät pois vaaleista.”
Lokakuun vaalien suurin voittaja oli maalaisliitto, joka nousi ensi kertaa suureksi puolueeksi. Olennaisinta vaalituloksessa oli kuitenkin se, että sosialistit menettivät enemmistön eduskunnassa. Tappio herätti sosialidemokraateissa katkeruutta, ja radikaalisuuntaus puolueen sisällä vahvistui.
Sarjan seuraavassa jaksossa Venäjällä valtaan nousevat bolševikit ja myös Suomessa aletaan varustautua yhteenottoon.
Lue ja katso sarjan muut osat.
Jutussa on käytetty lähteenä lukuisia historiateoksia, mm. Tuomo Polvisen, Samu Nyströmin, Pertti Haapalan, Tuomas Hopun, Turo Mannisen ja Pertti Luntisen tutkimuksia. Muistelutekstit ovat pääosin peräisin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) ja Työväen arkiston muistitietokokoelmista. Lisäksi lähteenä on käytetty mm. aikakauden lehtiä.