Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Maailman parhaan maalivahdin sopimuksessa ei lukenut lainkaan "urheilija" – Noora Räty pelaa nyt ammattilaisena ja opettaa siinä sivussa kiinalaisia urheilemaan

Noora Räty on edelläkävijä, joka on murtanut lasikattoja jääkiekon miehisessä maailmassa. Nyt Räty on jälleen uuden haasteen edessä. Hän pelaa tulevalla kaudella naisten kovimmassa jääkiekkosarjassa, ja vastaa myös joukkueensa pelaajien kehityksestä.

Noora Räty
Kuva: Tomi Hänninen
Anu Karttunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Noora Rätyn kesä ja alkusyksy oli kiireinen. Hän vietti kesänsä Minnesotassa ja teki siellä täysipäiväisesti töitä valmentajana. Elokuussa hän piipahti Suomen maajoukkueen leirillä ja siirtyi tämän jälkeen uuden työnantajansa, kiinalaisseura Kunlun Red Starin palvelukseen.

Edessä oli uuden joukkueen, joukkuekavereiden, kielen ja kulttuurin opiskelua.

Peli sentään oli sama kuin aikaisemminkin, ja sen Räty osaa paremmin kuin muut. MM-kisojen parhaaksi maalivahdiksi valittua ja MVP-palkinnon pokannutta Rätyä on tituleerattu useaan otteeseen maailman parhaaksi naismaalivahdiksi, ja tällä kaudella hän pääsee osoittamaan taitonsa kovimmassa mahdollisessa sarjassa, Kanadan CWHL:ssä.

– Olen aina halunnut pelata Kanadan sarjaa. Se on maailman kovin sarja naisille, puhelimitse Vancouverista tavoitettu Räty kertoi Yle Puheen Jääkiekkokierroksella.

Noora Räty
Kuva: Tomi Hänninen

Kun Räty allekirjoitti aikoinaan sopimuksen Kunlun Red Starin kanssa, ei hänen sopimuksessaan mainittu urheilija-sanaa lainkaan. Räty palkattiin Kunluniin ennen kaikkea jääkiekon suurlähettilääksi.

Kiina panostaa tällä hetkellä paljon jääkiekkoon, sillä vuoden 2022 olympiakisat käydään Pekingissä. Kiinan naisten maajoukkueen tavoitteena on saavuttaa kotikisoistaan mitali. Kunlunin lisäksi tulevalla kaudella CWHL:ssä pelaa toinenkin kiinalaisjoukkue Vanke Rays. Molempien joukkueiden kotikaupunki on Etelä-Kiinan rikas talousmetropoli Shenzhen.

Räty on Kunlunin ainoa eurooppalainen pelaaja, ja hänen lisäkseen joukkueen kokoonpanoon kuuluu kaksi kanadalaista, kahdeksan yhdysvaltalaista ja kymmenen kiinalaista pelaajaa. Räty ei kuitenkaan ole joukkueen ainoa suomalainen, sillä Saara Niemi nimettiin syyskuun alkupuolella joukkueen apuvalmentajaksi ja maalivahtivalmentajana toimii Santeri Matikainen.

Ulkomaalaispelaajien tehtävänä on tuoda kaukaloon vauhtia, mutta samalla valmentaa kiinalaisia pelaajia ja pitää huoli siitä, että he myös kehittyvät.

Suurlähettilään roolin lisäksi Räty toimii toki joukkueen ykkösmaalivahtina, mutta hänen sopimukseensa kuuluu mentoroida muita maalivahteja samalla.

– Vaikka treenaan itsekin, niin on aikoja, jolloin vain valmennan muita maalivahteja. Jään ulkopuolella pidän huolta, että pelaajat tietävät, miten urheilijoiden pitää syödä ja palautua, miten vedetään alkuverkat ja loppuverkat, Räty kertoo.

– Koetan näyttää heille, mitä kokonaisvaltainen urheilijaelämä on ja miten sitä eletään.

Noora Räty
Kuva: Tomi Hänninen

Alku Kiinassa on ollut melkoista tohinaa ja matkalaukkuelämää, sillä Räty asuu ainakin joulukuuhun asti hotellissa. Joukkueen piti pitää elokuussa kolmen viikon harjoitusleiri Shenzhenissä, mutta koska jäähallin jäätä ei saatu jäätymään, leiri siirrettiin Pekingiin. Nyt Kunlun on ollut viikon verran Vancouverissa pelaamassa harjoitusotteluita ja siirtyy tällä viikolla Buffaloon.

Räty on nauttinut jokaisesta hetkestään kiekkoammattilaisena. Yhdestä kahteen peliä viikossa, pari tuntia punttisalilla ja pari tuntia jäällä päivässä. Viikon aikana harjoitustunteja kertyy 20-25.

– Itse olin tottunut siihen, että kun treenit oli vedetty, niin sen jälkeen mentiin töihin. Tämähän on ihan luksusta, kun nyt ei tarvitse miettiä mitään muuta kuin että ottaako päikkärit treenien jälkeen vai ei, Räty naurahti.

– Ei ole aiemmin tullut tällaista elämää vietettyä, joten näen tämän uutena mahdollisuutena.

Noora Räty
Kuva: Tomi Hänninen

Asiat jäällä ja sen ulkopuolella ovat Rädyn mukaan loksahdelleet kohdilleen pikkuhiljaa. Kun uudessa joukkueessa kaikki aloitetaan tyhjästä, on pieniä töyssyjäkin ollut, mutta nyt muun muassa logistiikka toimii ja joukkueen arvot ja säännöt ovat muotoutuneet.

Räty on ollut positiivisesti erittäin yllättynyt moneen asiaan, mutta hän on huomannut varsin nopeasti, kuinka paljon Kiinassa määrää byrokratia ja mennään vallan mukaan.

– Pelaajat ovat valtaportaan alapäässä. He ovat tottuneet siihen, että kun käsketään, niin sitten tehdään. He ovat hyviä ottamaan informaatiota vastaan, avoimia oppimaan ja toteuttamaan sitä, mitä heille sanotaan.

Pelaajat eivät kyseenalaista auktoriteettia ja luottavat valmentajien ammattitaitoon, mutta Räty kaipaisi pelaajille enemmän omatoimisuutta ja sitä, että he osaisivat ajatella itse sitä, mikä heille on parasta. Hän myöntää, että oma sopeutuminen komentoketjuun ei aina ole helppoa. Räty on tottunut siihen, että asiat hoidetaan mahdollisimman nopeasti, mutta Kiinassa se ei ole aina mahdollista.

– Täällä kun nuo asiat menevät noin viiden kuuden ihmisen läpi, ennen kuin asia tavoittaa edes sen ihmisen, joka lopullisen päätöksen tekee. Kyllä se välillä turhauttaa, kun johonkin yksinkertaiseen asiaan ei saa vastausta viikossa. Mutta maassa maan tavalla. Ei pidä valittaa pienistä asioista.

Noora Räty
Kuva: Tomi Hänninen

CWHL:n kausi alkaa 14. lokakuuta, mutta Kunlun aloittaa pelinsä 21. lokakuuta. Tuolloin se kohtaa Markhamin vieraissa. Ensimmäisen kotiottelunsa Kunlun pelaa Shenzhenissä 18. marraskuuta.

Vuonna 2007 perustetussa Canadian Women’s Hockey Leaguessa pelaavat kiinalaisjoukkueiden lisäksi Les Canadiennes de Montreal, Calgary Inferno, Toronto Furies, Markham Thunder ja Boston Blades.

Räty uskoo joukkueensa mahdollisuuksiin, vaikka vastustajat ovatkin äärimmäisen kovia. Hänen mielestään Kunlun on mestarisuosikki ja joukkue lähtee jokaiseen otteluun suosikkina.

– Odotan sitä, että pääsen taas pelaamaan naisten kanssa, pystyn olemaan johtopelaaja ja ottamaan vastuuta joukkueestani, viime kaudet miesten joukkueessa pelannut Räty totesi.

– On vain hyvä, että koutsit lyövät painetta minulle. Silloin tiedän, että olen tehnyt jotain oikein.

Pelaamisen ja harjoittelun lisäksi Räty haluaa ottaa kaiken irti uuden maan kulttuurista. Hän on ottanut tavoitteekseen opiskella kiinan kieltä ja opetella ainakin yhden sanan päivässä. Tähän mennessä kielen opiskelu on sujunut hyvin.

– Kiina on aika vaikea kieli. Lauseita en osaa, mutta sana siellä, täällä. Ja sellaiset sanat, joita ei voi julkisesti sanoa, piti opetella heti! Räty nauroi.

Lue myös:

Noora Räty – rakastettu ja vihattu edelläkävijä

Suomen maajoukkueen tähti Noora Räty ammattilaiseksi Kiinaan – KHL:n nousukasseuran huimat satsaukset jatkuvat

Yksi puhelinsoitto kuntosalille muutti Noora Rädyn elämän – "Sopimus maksaa takaisin 20 vuodessa tehdyt tappiot"

Kanadan ykköslehti noteerasi isosti Noora Rädyn kaapanneen kiinalaisseuran – taustalla Kiinan valtio, pankkiiri ja öljypohatta

Noora Rädyn esimerkki rohkaisee nuoria tyttökiekkoilijoita uskomaan unelmiin: "Sitä oli 15 vuotta sitten mahdotonta ajatella"

Naisleijonien ex-luottopelaaja kiinalaisseuraan valmentajaksi

Suosittelemme sinulle