Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Talousguru: "Yritysjohtajasta on tulossa moraalinen kompassi"

CNN:n maineikas talousguru sanoo yritysjohtajien ottavan aiempaa enemmän osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Richard Quest ja Richard Branson
Richard Quest ja Richard Branson Kuva: Yle
Juha-Matti Mäntylä
Avaa Yle-sovelluksessa

Kahdeksatta kertaa järjestetty Nordic Business Forum on lupaus siitä, ettei yritysten johtaminen ole pelkkää paperinpyöritystä ja huonosti nukuttuja öitä. Kerran vuodessa Suomeen lennätetään yritysmaailman supertähtiä tuomaan intoa ja inspiraatiota.

Tällä kertaa tapahtuman pääesiintyjä oli Virgin Groupin perustaja, yrittäjänä aateloitu miljardööri Sir Richard Branson.

Kun musiikin ja lentomatkustamisen parissa aloittanut – ja sittemmin muun muassa avaruuden valloittamiseen siirtynyt – britti kertoi kokemuksistaan, 7 500 katsojaa seurasi esitystä lähes täydellisen hiljaisuuden vallitessa.

Tilaisuus oli kallis, halvimmillaan lipun Nordic Business Forumiin sai 1 600 eurolla. Yleisö näytti saaneen rahoille vastinetta.

Paljastiko Richard Branson menestyksen salaisuuden, Laurea-ammattikorkeakoulun vararehtori Kyösti Väkeväinen?

– Joo, kyllä Branson tavallaan paljasti. Sain esityksestä sen viestin, että meidän täytyy kuunnella toisia ihmisiä, kumppaneita ja sidosryhmiä ympärillämme, ja tätä kautta pystymme rakentamaan menestystä. Hän on hyvä esimerkkiä tästä.

Messuhallin ovella tavattu Ilmarisen johtaja Pekka Puustinen allekirjoittaa Richard Bransonin ydinviestit.

– Työ ei ole vain työtä varten. Sitä tehdään kohti isompia päämääriä – oli yritys iso tai pieni. Se on se iso asia, joka Richard Bransonilta voidaan oppia.

Yritysjohtajat ottavat kantaa

Richard Branson, jonka omaisuuden arvoksi Forbes-lehti laskee yli neljä miljardia euroa, puhui yllättävän vähän omista yrityksistään. Enemmän hän puhui etiikasta ja yhteiskunnasta. Tämä ei ole sattumaa, toteaa tilaisuutta juontanut CNN:n maineikas talousguru Richard Quest.

– Yritysjohtajat ovat yhä enemmän moraalisia kompasseja, joiden näkemyksiä ihmiset haluavat kuulla, Quest sanoo.

Quest Means Business -ohjelman ankkuri on tavannut uransa aikana pitkän liudan maailman suurimpien yritysten johtajia ja esiintynyt lukemattomissa Nordic Business Forumin kaltaisissa huippuseminaareissa. Quest kertoo yritysjohtajien ottavan tänään aiempaa enemmän osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun.

– Hyvä esimerkki ovat USA:n viimeaikaiset tapahtumat liittyen siirtolaisuuteen, maahantulokieltoihin ja transsukupuolisin vessoihin. Yhä useammat yritysjohtajat, esimerkiksi Microsoftin toimitusjohtaja Satya Nadella ja Virgin Groupin Richard Branson, haluavat ottaa niihin asioihin kantaa. Se on heidän vastuunsa toimitusjohtajina.

Tiistaina päättyneen tapahtuman yleisö tuntui pitävän siitä ajatuksesta, että yritysjohtajien ääni kuuluisi yhteiskunnallisissa kysymyksissä. Näin tuumi myös HRM Partnersin toimitusjohtaja Paula Kilpinen.

– Bisnespäättäjät ja globaalit yhtiöt nähdään usein isona pahana juttuna. Heillä on suuri valta maailman talouteen, mutta toisaalta heillä on myös resurssit ja keinot vaikuttaa esimerkiksi kestävään kehitykseen.

Suosittelemme