Tuon perinteisen lumishown kanssa ei ole vielä varsinaista kiirettä, mutta aika rientää nopeasti. Hiihtokeskuksissa lumitykit ovat valmiustilassa ja ne ovat heti käynnistettävissä, kun sää sen sallii.
Pohjoisessa on totuttu siihen, että mäkiin ja hiihtoladuille mennään heti, kun siihen tarjoutuu tilaisuus.
Ruka aloittaa perjantaina...
Ei ole oikeastaan enää mikään uutinen, että Suomessa Ruka avaa ensimmäisenä lumikautensa ja muut hiihtokeskukset tulevat myöhemmin perässä.
Kuusamossa Rukan rinteillä lasketellaan jo ensi perjantaina.
...ja sitten Levi
Kittilässä Levillä latujen ja rinteiden lumetus aloitetaan lokakuun loppupuolella heti pakkasen tultua, sanoo Jouni Palosaari.
– Alamme tykittämään samanaikaisesti maailmancupin kisarinnettä, eturinnettä ja latuja. Kolmesataa lumitykkiä panemme pauhaamaan, hän sanoo.
Pujottelun maailmancup avataan Levillä marraskuun toisena viikonloppuna. Sitä varten on lunta varastossakin.
Olos ja Ounasvaara
Levin kisaviikonloppuna tapahtuu myös Muoniossa Oloksella, kun maailman hiihtokermaa kokoontuu sinne Tykkikisoihin.
Oloksella ensilumenlatu on tarkoitus saada hiihdettävään kuntoon jo paljon aikaisemmin, kolmen viikon päästä. Perinteisesti taas eri maiden maajoukkueita saapuu Olokselle treenaamaan, kertoo Markus Pietikäinen. Lunta varastoituna yli 12 000 kuutiota.
Oloksella rinteitä availlaan vasta marras-joulukuun vaihteessa, jolloin varsinainen talvihyörinäkin alkaa.
Samoihin aikoihin lokakuun lopulla päästään ladulle myös Rovaniemellä. Hiihtäminen Ounasvaaran ensilumella on nyt ensimmäisen kerran maksullista. Laskettelurinteiden lumettaminen alkaa, kun tykittäminen on mahdollista.
Ylläs ja Saariselkä
Lapin matkailukeskuksissa laskettelu- ja hiihtokausi avataan pääosin marraskuussa. Saariselällä yritetään päästä ensilumenladulle jo heti marraskuun alusta ja kuun lopulla rinteisiin, kertoo Antti Kanerva.
Pakkasia odotellaan Ylläkselläkin, sanovat Tuomo Poukkanen ja Mikko Virannniemi. Siellä kaikki on valmiina; kun pakkanen paukahtaa, niin lumetus alkaa välittömästi.
Talvikauden startit Lapin matkailukeskuksissa riippuvat paljolti tulevista säistä.