Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Musta silmä ja puolet naamasta turvoksissa – naisten SM-kultasankari löi kaiken peliin mestaruusmaalissa

Anna Auvinen puski viime hetkillä Hongan mestaruusmaalin, mikä näkyi kasvoista myös illan kultajuhlissa.

Anna Auvinen, FC Honka
Kuva: Lehtikuva / FC Hongan naisjoukkueen Instagram
Teemu Tammilehto
Avaa Yle-sovelluksessa

FC Hongan Anna Auvinen huipensi naisten SM-kauden puskemalla espoolaiset mestariksi lauantai-iltana. Auvisen maali syntyi PK-35:n verkkoon aivan päätöskierroksen kärkiottelun viime hetkillä. Tasapeli olisi riittänyt PK:lle mestaruuteen, mutta Auvinen oli toista mieltä.

Hongan kapteeni syöksyi tuhoa pelkäämättä korkeaan keskityspalloon väliin ja puski pallon verkkoon juuri ennen kuin PK:n maalivahti osui kovalla vauhdilla häntä kasvoihin. Auvinen autettiin pois kentältä ja hänen poskensa turposi heti ottelun jälkeen.

- Ei tunnu yhtään missään, Auvinen kuitenkin iloitsi Yle Urheilun haastattelussa.

Myöhemmin illalla Honka julkaisi Instagram-tilillään kuvan kapteenistaan SM-kultajuhlista.

- Tällä naamalla laitettiin kukkupallo maaliin. On vain yksi Anna Auvinen! kuvateksti hehkutti.

Auvisen kasvoja koristi turvotuksen lisäksi melkoisen musta silmä, mutta hymy ei hyytynyt ja peukku pysyi pystyssä.

Katso Auvisen haastattelu tästä. Kuva: Yle

Suosittelemme