Palkittua Saamelaisveri-elokuvaa (Sameblod) on esitetty viimeiset viikot elokuvateattereissa myös pohjoisimmassa Suomessa. Saamenmaalla odotukset ovat olleet korkealla, sillä elokuvasta on puhuttu paljon. Enontekiöllä elokuva sai ensi-iltansa viime perjantaina.
Elokuva toi ikäviä lapsuuden muistoja etenkin vanhemmille saamelaisille. Hettalainen 75-vuotias Anni Näkkäläjärvi pohti, että uskaltaako edes katsoa elokuvan.
– Aluksi tuli jo hikikin, tuntui niin pelottavalta, kun en tiedä mitä elokuvassa tulee, uskallanko edes katsoa sitä, kertoo Näkkäläjärvi.
Saamelaisveri kertoo saamelaisten syrjinnästä 1930-luvun Ruotsissa. Nuori saamelaistyttö Elle Márjá päättää luopua saamelaisesta identiteetistään, kun muuttaa Saamenmaalta Uppsalaan, jossa tehtiin rotubiologisia tutkimuksia. Elokuva kertoo siitä, miten saamelaisia riisuttiin ja mitattiin tutkimustarkoituksissa.
Anni Näkkäläjärvi on itse kokenut samat tutkimukset lapsena koulussa.
– Meillä oli juuri samanlaisia tunteita, kun tytöillä siinä elokuvassa. Kyllä ne lääkärihommat olivat kauheita, eihän sinne uskaltanut paljoa mennäkään, kun he katsoivat, riisuivat, mittasivat ja vielä kuvasivatkin. Olimme samanlaisia kuin siinä elokuvassa, katsoimme silmät pyöreänä kun emme ymmärtäneet mitä pitää tehdä, muistelee Anni Näkkäläjärvi voipuneena elokuvan jälkeen.
– Se on hyvä, että nuoret näkevät, millaista se on ollut. Ja näinhän monet saamelaistytöt ovat lähteneet Saamenmaalta pois, enemmänkin kuin vain yksi, ja kieltäneet saamelaisuutensa.
"Pistää kyllä vihaksi"
79-vuotiaalle utsjokelaiselle Niilo Aikiolle Saamelaisveri ei ollut mikään mukava elokuvanautinto. Saamelaisveri meni suoraan hänen sydämeensä.
– Viha kyllä nousi. Tuli niin paljon huonoja muistoja mieleen. Minut on myös riisuttu alastomaksi ja minun päätäni on mitattu aivan samalla tavalla. Tunsin olevani alempiarvoinen kuin suomalaislapset. Se tunne ei jäänyt vain kouluun, vaan erityisesti armeijassa tunsin samanlaista hyljeksimistä. Elokuvasta jäi paha mieli, toivottavasti se menisi jo yli, huokaa Aikio.
Elokuvaa Niilo Aikio ei moiti, vaikka huonot muistot nousivatkin pintaan.
– Se oli hyvä elokuva. Se kertoi syvällisesti sen tunteen ja sen, miten valtaväestö on käyttäytynyt meitä kohtaan, ja miten me olemme lapsena kärsineet. He, jotka olivat kaikista herkimmät, he menettivät identiteettinsä täysin, kuten elokuvassa näytettiin. Nytkin tunnen ikäisiäni, jotka eivät vieläkään tunnusta saamelaisuuttaan, eivätkä he puhu minun kanssani saamea.
Aikio toivoo, että nuoremman polven saamelaiset eivät tarvitsisi kärsiä näistä samoista asioista.
– Toivon, että meidän lapsemme ja lapsenlapsemme eivät joutuisi sellaista kokemaan. Tiedän, että hekin joutuvat kohtaamaan tämän. Ei varmaan samalla tavalla kuin me, mutta jotenkin. Nythän meidän luonnon omaisuutta varastetaan hiljalleen, ja meidän oikeudet, ne otetaan valtaväestölle.
Vaikka koulut eivät enää kolonisoi, on kuitenkin uusia uhkia
Saamelaisveri-elokuvaa on näytetty elokuvafestivaaleilla ympäri maailman, esimerkiksi Italiassa, Amerikassa, Tokiossa, Kanadassa ja Berliinissä.
Elokuva voitti helmikuussa arvostetun Dragon Award Best Nordic Film -palkinnon Göteborgissa. Elokuva on valittu myös Euroopan parlamentin LUX-elokuvapalkinnon ehdokkaaksi sekä Ruotsin ehdokkaaksi vuoden pohjoismaiseksi elokuvaksi.
Elokuvan on ohjannut saamelainen Amanda Kernell ja elokuvaa tähdittävät porosaamelaissiskokset, Lene Cecilie ja Mia Sparrok.
Enontekiöläinen Anne-Maria Magga kuuluu nuorempaan saamelaissukupolveen. Hän on odottanut tätä elokuvaa kauan.
– Minulla oli odotukset korkealla, kun tämä elokuvahan on ilmestynyt jo viime vuoden puolella ja sitä on näytetty Ruotsissa sekä Norjassa. Olen myös lukenut siitä paljon, elokuva oli hyvin tehty, todella korkeatasoinen.
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Ruotsiin, mutta tapahtumia voi Maggan mukaan verrata myös Suomeen.
– Vaikka ne tapahtumat olivat Ruotsissa, niin pystyin vertaamaan sitä myös Suomeen. Suomessa koulu ei ole enää se mikä kolonisoi, mutta nykyajan uhat ovat erilaisia, sanoo Anne-Maria Magga.