Mäeltä aukeaa huikea näköala yli kaupungin. Vielä 1940-luvun alussa paikalla oli painanne, nyt siinä kohoaa 65-metrinen mäki.
Mäen päältä voi tarkkailla lintujen muuttoa, ja sen rinteet ovat monille eliölajeille tärkeää joutomaata, muun muassa pikkulintujen suosimaa ruokailumaastoa. Entinen Peltolan kaatopaikka on nykyään Turun kaupunkialueen parhaita näköalapaikkoja ja suosittu ulkoilualue.
Ihminen muokkaa monin tavoin ekosysteemejä ja luonnon monimuotoisuutta. Aiheutamme ympäristöongelmia ja sukupuuttoja, ja toisaalta pyrimme korjaamaan tai ehkäisemään ympäristövaikutuksiamme.
Mutta voiko ihmisestä olla luonnon kannalta hyötyä muutenkin kuin omia jälkiään siivotessaan? Onko saastepilvellä hopeareuna?
Tietyt lajit ja elinympäristöt ovat riippuvaisia ihmisestä. Perinnebiotoopeilla, perinteisen maatalouden muovaamilla niityillä ja laitumilla, elää monimuotoinen lajisto. Laidunnuksen ja niiton loputtua niityt, kedot ja hakamaat kasvavat umpeen.
Maamme lajien uhanalaisarvioinnin mukaan 2 247 uhanalaisesta eliölajistamme 31 prosenttia elää ensisijaisesti perinnebiotoopeilla. Monet näistä lajeista ovat vaarassa hävitä, ellei ihminen pidä niiden elinympäristöjä avoimina.
Perinneympäristöjen lisäksi myös kotieläinten ja ravintokasvien monimuotoisuus on ihmisen varassa. Niiden geenivaroilla on biologista, taloudellista, kulttuurista ja tieteellistä arvoa. Perimän monimuotoisuus voi auttaa vähentämään tuotannon ympäristöhaittoja sekä parantamaan kustannustehokkuutta ja sopeutumismahdollisuuksia ympäristömuutoksiin. Lisäksi alkuperäisrodut sopivat hyvin perinnebiotooppien hoitajiksi.
Nykyään monet perinteiset kotieläinrotumme ovat kuitenkin häviämisen partaalla, sillä tehotuotantoon paremmin sopivat rodut ovat syrjäyttäneet ne.
Ihminen paitsi kasvattaa muita eliöitä myös toimii kasvualustana niille. Kehossamme elää suuri joukko pieneliöitä eli mikrobeita, kuten bakteereita, arkkibakteereita, alkueläimiä ja sieniä. Ihmisessä on arvioitu asustavan noin 10 000 mikrobilajia, joihin kuuluu bakteereita yli 5 000 bakteerisuvusta.
Osa pieneliöistä ja viruksista on ihmisille haitallisia taudinaiheuttajia – onko ne syytä säilyttää luonnon monimuotoisuuden vuoksi?
Ihminen pystyy halutessaan hyödyttämään luonnonvaraisia eliöitä. Talitiainen, sinitiainen ja viherpeippo ovat viime vuosikymmeninä runsastuneet ilmeisesti pitkälti talviruokinnan vuoksi.
Eläinhoitoloissa autetaan sairaita tai vahingoittuneita luonnonvaraisia eläimiä. Tämä on tärkeää yksilöiden kannalta, ja laajamittaisena auttaminen, kuten linnunruokinta, saattaa vaikuttaa myös lajien ekologiaan ja luonnonvalinnan toimintaan.
Linnunruokinnalla on havaittu myös kielteisiä vaikutuksia: muun muassa saalistus- tai tautiriski saattavat kasvaa.
Pyyteetönkään luonnon auttaminen ei tapahdu luonnon kannalta puhtaalta pöydältä, pelkkänä ihmisen tuomana lisänä. Esimerkiksi monet eläinhoitoloihin päätyvistä luonnonvaraisista eläimistä ovat joutuneet pulaan ihmisen vuoksi, eivätkä kolopesijät hyötyisi pesäpöntöistä yhtä paljon, jos metsissämme olisi riittävästi pesäpaikoiksi sopivia puita.
Monet lajit hyötyvät myös sellaisesta ihmistoiminnasta, jota ei ole tarkoitettu muiden eliöiden hyväksi – tai ainakin ne pystyvät siihen sopeutumaan. Lokit pesivät kerrostalojen katoilla, ketokasvit asettuvat tienpientareille, merieliöt seilaavat muoviroskalaivastolla Japanista Yhdysvaltoihin. Suuri osa ihmisen läheisyydessä viihtyvistä lajeista pärjäisi kuitenkin mainiosti muutenkin – luonnon monimuotoisuus ei siten varsinaisesti kohene ihmisen vuoksi. Lisäksi ihmisen muokkaamat ympäristöt tarjoavat jalansijaa vieraslajeille, jotka saattavat haitata alkuperäislajeja.
Peltolan kaatopaikan mäkikään ei ole varjoton luontoidylli. Kukaan ei tiedä, mitä kaikkea kukkulan alla kaatopaikan jäljiltä piilee. Mäen juurella kasvavien sienten vieressä maasta tihkuu jotakin ruosteenpunaista. Suotovesissä on todettu olevan elohopeaa.
Ihmisen luontovaikutuksilla on Peltolassakin januksenkasvot. Tulevaisuuteen katsottaessa näkyy myös menneisyys – mäellä on juurensa.
Mia Rönkä
Kirjoittaja on naantalilainen tutkija ja kirjoittaja, joka on perehtynyt etenkin ihmisen ja muun luonnon suhteeseen. Hän teki väitöskirjansa saaristolinnustosta ja on ympäristöekologian dosentti, joka työskentelee Turun yliopiston Biodiversiteettiyksikössä. Rönkä on julkaissut tieteellisiä artikkeleita, lehtiartikkeleita, tietokirjoja, lastenkirjan sekä runokokoelman. Hän on kiinnostunut monitieteisyydestä sekä tieteen ja taiteen rajapinnoista. Havaitsemaansa hän kuvaa sanojen lisäksi kameralla.