Röykän-Leppälammen nuorisoseurantalolla Nurmijärvellä on perjantai-iltana harvinainen vilske.
Yleensä on hiljaista. Nuoret eivät jouda talkoisiin ja liki satavuotiaan rakennuksen lämmittäminen on kallista. Kerhoja on kolmena päivänä viikossa. Enemmänkin oli, mutta ei ollut enää tulijoita.
Nyt talossa on kuitenkin poikkeuksellisia vieraita, joita on tultu katsomaan kauempaakin. Teatterikorkeakoululaisten Suomi 100 000 -iltamakiertue käynnistyy täältä, Aleksis Kiven vanhoilta kotinurkilta. Luvassa on valistava ja lystikäs esitys, joka perustuu Juha Hurmeen uutuuskirjaan Niemi. Lisäksi on buffet ja tanssit, ihan niin kuin ennen vanhaan.
Esiintyjien muodostama bändi on tosin harjoitellut vain seitsemän kappaletta tansseja varten, mutta ei se mitään. Ne voi vetää tarpeen vaatiessa useampaan kertaan. Kun ei muuta enää osata, niin ohjaaja Juha Hurme soittaa huuliharpulla jotenkuten Jätkän humpaksi tunnistettavan rallin. Kaikki taputtavat, kaikki ovat tyytyväisiä ja kakkukin on hyvää.
Talon isäntä, nuorisoseuran puheenjohtaja Valo Antrokoski tietää, miten mainio onni heillä on ollut. Esitystä pyysi vieraakseen lähes 500 maamiesseuraa, työväentaloa ja nuorisoseuraa. Vain kuuttatoista onnisti.
– Oli tämä sen verran erikoinen ajatus, että saadaan tasokkaita vierailevia esiintyjiä paikalle, että heti siihen tartuttiin. Vaikka onhan meillä täällä toki oma näytelmäkerho.
Kun esityksiä on juhlasalissa harvakseltaan, on tekniikan kanssa puljaamisen kanssa vähän niin ja näin. Näyttämöllä meneillään olevaan kenraaliharjoitukseen kaivattaisiin lisää valoa, mutta Antrokoski saa kattoon ripustetut spottilamput vain välkkymään. No, sillä mennään, mitä on.
Jokainen kuudestatoista esityspaikasta on erilainen. Paikalle tullaan neljä, viisi tuntia ennen esitystä ja sorvataan show sellaiseksi, mikä tilassa toimii ja on mahdollista, selittää oHurme.
Iltamat ovat maisterivaiheessa olevien näyttelijäopiskelijoiden valinnainen kurssi. Sillä pitää oppia jotakin, kuten näyttelemään tarvittaessa vaikka loisteputken alla.
– Tämä on opintoretki, johon kuuluu aina uuteen paikkaan virittyminen ja Suomen ja suomen murteiden opiskelu. Jokainen esitys on erilainen. Harjoiteltua materiaalia runsaan tunnin esitykseen on kolme ja puoli tuntia. Siitä esitetään aina vähän eri osat.
Hurmeelle Suomi 100 000 on esityksen, kiertueen, kohtaamisten ja paikkojen muodostama kokonaistaideteos. Ennenkin pikkukylien seuranäyttämöitä kolunnut mies tuntee syvää rakkautta talkoilla pystytettyä rakennusperinnettä kohtaan.
– Nämä yhdessäolon temppelit ovat myös suomalaisen teatterin tyyssija. Näissä on opittu tekemään teatteria, näissä on yhdessä valistuttu. On tosi hienoa tehdä meidän ryhmän kanssa comeback näille mainioille näyttämöille. Ja iltamamuoto on niin vanha, että se on nykyaikana jo täysin uutta. Tämä on yksi iso nykyteatteriesitys, joka käyttää vanhaa iltamamuotoa formaalisena tekijänä ja täyttää sitä uusilla sisällöillä.
Röykän-Leppälammen nuorisoseurantalolla ne uudet sisällöt olivat muun muassa nuoren ylioppilaan juhlapuhe aiheesta ihminen, inhimillinen sirkus säälittävine temppuineen, Suomi 100 -naaman etsiminen ja kuvaelma Gustav Vasan poikien seksisekoiluista Suomen suurruhtinaskunnassa.
"ihmisillä on tarve valehdella asiat yksinkertaisiksi"
Syyskuussa julkaistu Niemi on Juha Hurmeen pääteos, ainakin ennen seuraavaa kirjaa. Hän arvelee tehneensä Niemeä 50 vuotta.
Pitkä aikajänne on paikallaan, kun käsittelyssä on kaikki se, mitä mahtuu alkuräjähdyksen ja autonomian ajan väliin niemellä, jolla nyt asumme.
– Aloin noin kahdeksanvuotiaana miettiä sellaisia kysymyksiä, kuin että mitä tarkoittaa se, että on suomalainen ja miten nykyhetkeen on tultu. Siitä saakka olen hakenut vastauksia.
Hurme kertoo halunneensa tehdä kattavan kulttuurihistorian, koska häntä nyppii uustyperyys ja sen myötä lisääntynyt tarve valehdella kaikki asiat yksinkertaisemmiksi. Samaan ilmiöön kuuluu takertuminen tyhmentäviin aatejärjestelmiin. Ihmisten maailmankuvat eivät enää pohjaa tutkittuun tietoon, vaan ihmisten turvattomuuden tunteeseen, suree Hurme.
– Kun synnyin vuonna 1959, niin maapallolla oli 3,5 miljardia asukasta. Kohta ihmisiä on jo kahdeksan miljardia. Se on niin paljon, että ihmisten väliset kytkennät menevät uusiksi. On enemmän kitkaa, kohinaa, turbulenssia ja kaaosta, että se selvästi ahdistaa ihmisiä. Se saa hakemaan turvaa vääristä ideologioista ja mustavalkoisista asetelmista, jotka eivät pidä ollenkaan paikkaansa. Iskulauseiden taakse on helppo piiloutua, samoin vihan. Viha on sellainen pönkkä, johon voi nojata, ettei kaadu.
Uustyperyys on Hurmeen mielestä yksi syy myös siihen, että Suomen historia on pelkistetty sankaritarinaksi, oman erinomaisuuden korostamiseksi. Siinä tarinassa kaikki täällä lausuttu ja tehty on jotenkin omintakeista, kansallista, itse keksittyä, pyhää ja ylevää.
Suomalaisessa kulttuurissa ihan kaikki on kuitenkin Hurmeen mukaan lainaa. Edes kansallisen identiteetin pönkittämiseksi luotu Kalevala ei ole aito, vaan runoutta väärentänyt voimapolitiikan vipu.
– Kun perehtyy kulttuuriin, niin huomaa, että se on aina vuorovaikutusta, monessa muussakin paikassa kuin tällä meidän niemellä. Kuitenkin korosteisesti täällä pohjoisella reunalla me olemme lainanneet kaiken viisailta naapureiltamme. Jopa kansanrunouden teemat ja sisällöt tulevat isosta ihmiskunnan historiasta ja myyteistä. Ne on vain omittu ne, sillä tavoin kulttuuri toimii. Meillä on kuitenkin hirveän paljon väärää ylpeyttä ja valheita historiastamme.
Suomen tarinasta pidetään kiinni, vaikka tiede todistaisi mitä. Hurmeen mielestä se ei ole hyvä idea. Siksi hän haluaa kirjallaan hyökätä vääriä historiantulkintoja vastaan.
– Sellainen reteän tarinan Suomi tuntuu propagandalta, tahalliselta vääristelyltä tai hyväuskoiselta tyhmyydeltä. Sellaiset asiat ovat vaarallisia, koska niiden alle voidaan rakentaa väärää nationalismia, joka voi tulehtuneessa tilanteessa hapantua väkivallaksi.
Hurme on kuitenkin sekä humoristi että optimisti.
– Ikävät merkit hiippailevat näinä aikoina. Ihan selkeästi on syytä olla valppaana, ja tehdä tekoja, jotka liennyttävät väkivaltaa ennen kuin sitä tapahtuu. Tilanne on kuitenkin vielä purettavissa. Vaikka meillä on lyhyt menneisyys ja kapea historia, voi meillä olla hirmu hyvä tulevaisuus edessä.
Suomi on nyt Suomi, joskus taas jotain muuta
Hurme käy kirjassaan järeällä todistusaineistolla isänmaallista kertomusta päin. Hän antaa palttua muun muassa yhtenäiselle kansalle. Hurme ei hyväksy ajatusta ainutlaatuisesta geeniperimästä, sillä tällä pallolla pyörivät ovat kuitenkin samasta alkuräjähdyksen energiasta peräisin.
Sitä paitsi aikana, jolta on löydetty nykyisen Suomen alueen varhaisimmat asutuksen merkit, itä- ja länsisuomalaiset olivat geneettisesti kauempana toisistaan kuin länsisuomalaiset ja ruotsalaiset. Hurmeen hengästyttävä, huutomerkeillä höystetty kirja todistaa, että Suomea kansana, saati valtiona ei ole ollut kuin pienen henkäyksen ajan historian pitkässä virrassa.
– Suomi on ollut virallisena valtiona sata vuotta ja sitä ennen reilut sata vuotta autonomisena suurruhtinaskuntana. Sitä ennen me olimme osa Ruotsia, mutta 1400-luvusta taaksepäin ei ollut mitään Suomea. Siksi kirjani nimi on Niemi, me asumme niemellä. Sitä kutsutaan nykyään Suomeksi, mutta tuhannen vuoden päästä varmaan joksikin ihan muuksi.
Jo kaksi bussilastillista parikymppisiä äitejä sadassa polvessa riittäisi viemään meidät ajanlaskumme alkua edeltävälle vuosisadalle. Siellä tänä vuonna syntyneen tytön sadas esiäiti olisi juuri saanut tyttölapsen, jota olisi täysin järjetöntä kutsua suomalaiseksi, Hurme havainnollistaa.
1000-luvun alkupuolella sanaa Suomi käytetään Å bo -nimisen jokikylän tienoosta. Tosin sitä kutsutaan välillä venäläistyyliin myös Turuksi, kauppapaikaksi.
Tosikko pilasi ilon uskolla
Osansa Niemessä saa myös kristinusko. Erityisenä ilonpilaajana Hurmeen kertojaminä, eräs tamperelainen Juha, näkee Mikael Maanviljelijän. Siinä vaiheessa kun tästä tuli Agricola, tuli hänestä myös tosikko. Siihen loppui rallattelu niemellä, ainakin papiston silmien alla. Uskonnollisen eetoksen mukaan elämän piti olla armotonta raadantaa.
Niemi on täynnä yksityiskohtia, jotka pakottavat lukijan arvioimaan uudelleen mielikuviaan suomalaisuudesta. Hurme muun muassa huomauttaa, että Aleksis Kivi joutui kirjoittamaan Seitsemän veljestä sanakirja kourassa, koska hän osasi ruotsia paremmin kuin suomea. Ja kun kirja oli valmis, ei sillä ollut lukijoita siitä yksinkertaisesta syystä, että vain joka kymmenes suomalainen osasi lukea.
– Hain koko kolme vuotta kestäneen kirjoitusprosessin ajan juuri tällaisia hätkähdyttäviä tietoja, jotka muuttavat käsityksen siitä, miten asiat ovat menneet.
Vaikka Hurme vakuuttaa olleensa tarkka faktojensa kanssa, hän painottaa, ettei Niemi ole tietokirja. Se on pikemmin runoelma tai eepos, kirjailija tuumii.
– Haastan lukijan miettimään, että onko tässä tosiaan perää. En latele totuuksia. Näillä Niemeen perustuvilla Suomi 100 000 -iltamilla me voidaan kuitenkin muistuttaa, että meidän historia on paljon pidempi kuin Suomi 100 -juhlissa muistetaan todeta. Paljon pidempi vielä, kuin se 100 000 vuotta.